Törkeää
aina koiran ystävä
7881
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
että tapetaan ihan tahallaan toisen koira. Mulla tulee ihan fiilis, että miksi kukaan ei ensin ottanut yhteyttä koiran omistajaan ja kysynyt asiasta, että mikä on asian laita? Törkeätähän se oikeasti on, että mennään vaan ja pistetään tuollein koira hengiltä. Kerta jos on eläinlääkäri messissä tai sellainen mahdollista saada messiin, niin eläimen voi lopettaa myös asiallisemmin, muullakin tavalla kuin ampumalla ja hakkaamalla.
Mutta eihän sitä poliisien olemattomilla aivoilla tajuta.
idiootit taas liikenteessä! Mikä hemmetin eläinlääkäri se tuokin on joka tuollaisilla perusteilla antaa lopettamispäätöksen?! Kyllä tuollainen koira pärjää aivan hyvin ulkona yön, ilman omistajaa. Ja se ei tarkoita sitä että koira olisi silloin hylätty ja huonosti pidetty. Se joka on ilmoituksen tehnyt niin sais pikkusen miettiä tekojaan! Ja jos koira ei ollut päästänyt luokseen, niin voin kuvitella tilanteen miten sitä on lähestetty, ja kaukkari ei varmasti päästä ketä tahansa lähelleen.
Tervetuloa poliisit vaan tänne suuntaan niin kosto on suloinen.. ..
just hyvä kytät kumpi se teistä oli lukeva vai kirjottava...ei prkl miten kusipäistä porukkaa tosiaa noi kytät.....eivät ne varmaa saa ku "nuhteita" teosta...onhan ne kyttiä voi helvetti alko ahistaa koiran omistajana
ONPAHAN YKSI PIHOIHIN PASKANTAJA VÄHEMMÄN....
pysy asiassa saatanan raukkis!
kovaa ÄÄLIÖ älähti?