Vanahus

mun koira kuoli 16 vuotiaana. Sillon sillä jo oli kaikenlaista. Silmissä vaivas kaihi, kuulo oli heikentyny. Vesikippo piti viedä joka välis eteen, mut ei se paljoa juonut. Aina sai kattoa ett koira on varjos, se kun ei enää ymmärtäny ulkomaailmasta muutaku oman väkensä läsnäolon.

Harvoin se oli yksin. ainoastaan muutaman yksittäisen päivän vuodes.sellanen 12-13 tuntia. Silloinki joku kävi sitä ruokkimassa.

Raasu kuoli syksyllä. Vietti ensimmäisen ja viimeisen yönsä ulkona. oli nii kipee. oli syömättäki. Aamupäivällä se jo vältteli katsomasta meihin. Se oli elämänhaluton. Lopulta nukahti ennenku lääkäri ehti paikalle. Se nukkui pois. viimeisen puolentuntinsa aikana sillä ei ollut enää kipuja. Pääsi lepoon. Millään en olisi siitä luopunut. Ero otti koville. Se kuoli ensimmäisenä koulupäivänäni. just ehdin kotia ku isä nosti sitä arkkuun.

Paljo se oli ehtiny elämänsä aikana kokea. Se oli yhden ihmishengen pelastanu hukkumasta. Itse se oli selvinnyt märkäkohdusta ja leikkauksesta. Viimeisenä vuotena sille tuli paha masennus. se selvis siitä ku sai murkkuikäsen koiran kaveriks. Sai vähä elämän tarmoa, mut ei tarpeeks. muutaman viikon se jaksoi. sit katkes sen elämänlanka.

Sainpahan silittää sitä ja hyvästellä sen ennen kouluunlähtöäni. Silloin jo tiesin että se ei välttämättä eläisi siihen asti ku pääsen koulusta, eikä elänytkään.

Tunsin suurta vihaa, kun se ei ilmaissu kipujaan eikä valittanu. Se vaan oli alakuloinen. Tiedän että jos se olis ilmaissu nii se olis heti lopetettu, eikä se olis eläny noinkaa kauaa... muutamaa kuukautta ennen äiti vei sitä veri ja virtsa kokeisiin ku se ei syöny mitää... lääkäri ei löytäny mitää. Ainoastaan sen ett koira oli psyykkisesti vakavasti sairas. Sanoi ett se voi kuolla masennukseen. mutta sit ku se kuoli nii lääkäri totes ett sillä oli joko mahasyöpä tai
-kasvain.

ne silimät kun kahtoo,ei puhu mutta ku vierellä on,se tassun nostaa ja ,,,mennee,,nyt se on tossa hyllyn päällä purkissa,,tuhkana,kissat vierellä ettii sitä,,