Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Typistetty rodunomaista

Typistetty

Löysin erittäin hyvän kommentin dobberikeskustelusta (www.sdy.fi -> foorumi) ja haluan laittaa sen nyt tänne, sillä täälä on niin paljon ihmisiä jotka typistämistä vastaan.
Tässä vielä suoralinkki
http://www.sdy.fi/foorumi/post.php?cat=4&fid=1&pid=208&page=5&r=5

Täällä näyttäisi useammalla olevan kummallinen päähänpinttymä, että jos koiran kanssa ei kisata, se on silloin sohvanlämmittäjä. Ainakin minun kohdallani tällainen väite on täysin virheellinen. Myös minulle dobberi edustaa palveluskoiraa jonka kanssa harrastetaan, vaikka en koirani kanssa kilpailekaan. Liikumme ja treenaamme aivan yhtä säännöllisesti ja täysipainoisesti, niinkuin nekin koirakot, jotka kisaavat. Minua henkilökohtaisesti ei kiinnosta pokaalit ja ruusukkeet kirjahyllyssä, minulta puuttuu tällainen kilpailuvietti kokonaan. Luulen, että minun kaltaisiani dobberinomistajia löytyy paljon. Mielestäni meillä on aivan yhtälailla oikeus tähän hienoon rotuun, kuin niilläkin, jotka kisaavat.

HanneL84 nimimerkillä kirjoittavan kanssa olen dobberista seurakoirana täysin eri mieltä. Jos olet sattunut huomaamaan, dobermann on viimeisimmän rotumääritelmän mukaan nimenomaan SEURA -, palvelus- ja suojelukoira. Dobberi on perusominaisuuksiltaan ystävällinen, perheeseen kiintyvä ja lapsirakas, voiko siis parempaa seurakoiraa ollakaan?

Edelleenkin painotan, että dobberi on mitä mainioin koira sellaisellekin, jota ei näyttelyt ja kokeet kiinnosta. Dobberi on taatusti ihan yhtä onnellinen sellaisessakin perheessä, jossa se on pelkästään lenkkikarverina. Ei koira suinkaan kärsi siitä, ettei sitä viedä kilpalu- ja harrastekentille. Kunhan dobberi tietää paikkansa laumassa (on saanut peruskoulutuksen), se saa täysipainoista ja monipuolista päivittäistä liikuntaa, aivojumppaa ja omistajaltaan rakkautta, koira voi hyvin. Aktivoimista ja liikuntaa voi harrastaa aivan kotioloissakin.

Ja mitä tähän typistysasiaan tulee. Ensinnäkin on naurettava väite, että typätyt yksilöt päätyvät pihakoristeiksi. Hän, joka näin typerän jutun viitsi tänne kirjoittaa, kertokoon mihin hän väitteensä perustaa? Sekö tekee koirasta pihakoristeen, jos sen kanssa ei kisata? Ja pyh! Tällä periaatteellahan kaikki ne kymmenettuhannet koirat Suomessa, joilla ei kisata, ovat pelkästään pihakoristeita.

Jos typistys tuottaisi koiralle suunnatonta tuskaa, tai jos se jotenkin traumatisoisi tai haittaisi koiraa tai sen kehitystä, dobberia ja kymmeniä muiden rotujen edustajia tuskin oltaisiin typätty vuosisatojen ja -tuhansien ajan. Minä ainakin kunnioitan tämän upean rodun isän Louis Dobermannin käden jälkeä ja pitkiä perinteitä, dobberit ovat läpi historiansa aina olleet typättyjä. Joku väläytti, että hän joka haluaa typätyn dobberin, on turhamainen. Vuosikymmen taaksepäin lähes KAIKKI dobberit olivat typistettyjä. Olivatko silloin mielestäsi kaikki dobberiharastajat turhamaisia? Veikkaampa, että jos typistys sallittaisi Suomessa jälleen, ei maassamme olisi montakaan kasvattajaa, joka jättää pentueensa luomuksi. Olenko aivan väärässä?

Joku kysyi miksi aiheuttaa koiralle turhaa tuskaa? Mietitäämpä joissain uskonnoissa tapahtuvaa poikalasten ympärileikkausta. Kysykääpä keltä tahansa ympärileikatulta immeiseltä kuinka paljon tästä saksimisoperaatiosta hän on kärsinyt. Vastaus on poikkeuksetta ei ollenkaan. Sama pätee koiramaailmassa.

Minä en ole millään tavoin turhamainen, vaikka typistetyn koiran haluankin. Mielestäni dobberille kuuluu töpöhäntä ja pystyt korvat ja sellaisena se miellyttää silmääni enemmän. Varmasti joku kauhistuu, että kuinka ulkonäköseikka voi vaikuttaa koiran valintaan noin paljon. Tosi asia on, että JOKAINEN, joka itselleen rotua valitsee, kiinnittää huomiota koiran ulkonäköön. Ei siis kannata alkaa jeesustelemaan.

Surullista, että tämä satojen vuosien mittainen perinne on Suomessa pantu jäihin. Tästä ei hyödy kukaan, varsinkaan maamme kasvattajat ja jalostustyötä edistävät, sillä koiria haetaan yhä enemmän ulkomailta. Katukuvassa vilisee enenevissä määrin rajojen takaa tuotuja sairaita sukusiitoksen tuloksia ja kotikoirien työstämiä sekasikiöitä. Taustoista ei piitata, liian usein tärkeää on vain se, että koira on typistetty. Papereista ja suvusta ei piitata, mitä merkitystä niillä enää on, kun typätyn kanssa ei maassamme ole asiaa mihinkään kokeisiin ja näyttelyihin? Valitettavasti liian harva viitsii enää etsiä ulkomailta luotettavan kasvattajan ja pennun, jolla paperit ja taustat ovat tip top. Suomalaiset ovat maailmalla parhaiten huijattavissa olevia koiranhankkijoita.

Jos Suomesta saisi typistetyn koiran, rumba ulkomaille hiipuisi taatusti. Koiria hankittaisiin taas suomalaisilta luotettavilta kasvattajilta, joilta saa tukea ja turvaa kaikissa mieltä askarruttavissa kysymyksissä koko koiran eliniän. "Kotidobbereidenkin" taso nousisi taas huimasti.

20

1737

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Collikoira

      En jaksanut lukea tuota väärällä merkistöllä kirjoitettua juttua kokonaan, MUTTA nousee se rodun taso (ja typistys vähenee lähes olemattomiin) siinä vaiheessä KUN rotumääritelmään korjataan sopiva teksti dobberin hännästä.

      • dobberi-ihmisenä tottunut typättyhäntäisiin. No nyt kun laki kieltää typistämisen, niin meilläkin on nyt tämä uusin neiti pitkähäntäinen. eikä siinä sinänsä mitään.

        Vaan johan tuli iso ongelma pienestä sattumasta: nuoren heiluhännän kanssa tuli aika stressaava viisiviikkoinen, kun hännänpää jäi vaatekaapin oven väliin. Ihan vaan kevyt kaapinovi, ja ihan vaan normaalisti laitoin oven kiinni, hieman hopussa kylläkin, myönnän.

        Tuloksena Veen mallinen viiltohaava, eikä meinaa parantua, ei sitten millään. Antibiootit, neulomiset, vatsan alle sitomiset, super-upeiden suojusten käyttö jne jne. Vaan kun kerrankin pääsee pläjäyttämään häntänsä vasten seinää tai jotain, niin heti taas haava auki. Onneksi emme elä mätäkuuta tällä hetkellä. Todennäköisesti olisivat basillit jo vallanneet pikkukoiran ihan kokonaan.

        En todellakaan vastusta häntää dobberilla ym. koiralla millään tavalla, vaan kun se näyttää olevan enemmän haitaksi hänelle itselleenkin. Mikä ettei se voisi olla lyhyt kuin ennenkin? Entiset typättyhäntäiset koirani eivät kyllä todellakaan osoittaneet minkäänmoista merkkiä hännän puuttumisen aiheuttamasta stressistä.

        Jalostetut rodut kun usein ovat jalostetut tietyllä tavalla: dobermann on tarkoitettu kehittämisvaiheessaan typistettyhäntäiseksi. Aluskarvaisila roduilla paksumpi karva kun vaimentaa iskua, ja poistaa kipua, joka aiheutuu johonkin osumisesta.

        Dobermannin häntä on tosi pitkä ja voimakkaasti heiluvainen: jo pelkästään sen jokapäiväinen hakkaaminen vasten seiniä, ovenpieliä ja kalusteita on mielestäni koiralle isompi stressi kuin hännän puuttuminen.

        Itse olisin kyllä valmis puoltamaan hännän typistystä, mutta ehkä vieläkin parempi vaihtoehto perinteiselle muutaman päivän ikäisenä suoritetulle väkivallanteolle olisi typistää vasta siinä iässä, kun koira voidaan nukuttaa operaatiota varten.

      • Heips
        tiinamuori kirjoitti:

        dobberi-ihmisenä tottunut typättyhäntäisiin. No nyt kun laki kieltää typistämisen, niin meilläkin on nyt tämä uusin neiti pitkähäntäinen. eikä siinä sinänsä mitään.

        Olen aivan samaa mieltä typistämisestä joillakin roduilla se häntä tuntuu olevan enemmän haitaksi kuin hyödyksi.

        Ennen vastustin typistämistä henkeen ja vereen, mutta kun meille tuli rottweileri niin mieli muuttui, eiköhän se ole koirallekkin helpompaa kuin ainainen eläinlääkärissä juoksu turhan takia.

      • Tooperi
        tiinamuori kirjoitti:

        dobberi-ihmisenä tottunut typättyhäntäisiin. No nyt kun laki kieltää typistämisen, niin meilläkin on nyt tämä uusin neiti pitkähäntäinen. eikä siinä sinänsä mitään.

        Vaan johan tuli iso ongelma pienestä sattumasta: nuoren heiluhännän kanssa tuli aika stressaava viisiviikkoinen, kun hännänpää jäi vaatekaapin oven väliin. Ihan vaan kevyt kaapinovi, ja ihan vaan normaalisti laitoin oven kiinni, hieman hopussa kylläkin, myönnän.

        Tuloksena Veen mallinen viiltohaava, eikä meinaa parantua, ei sitten millään. Antibiootit, neulomiset, vatsan alle sitomiset, super-upeiden suojusten käyttö jne jne. Vaan kun kerrankin pääsee pläjäyttämään häntänsä vasten seinää tai jotain, niin heti taas haava auki. Onneksi emme elä mätäkuuta tällä hetkellä. Todennäköisesti olisivat basillit jo vallanneet pikkukoiran ihan kokonaan.

        En todellakaan vastusta häntää dobberilla ym. koiralla millään tavalla, vaan kun se näyttää olevan enemmän haitaksi hänelle itselleenkin. Mikä ettei se voisi olla lyhyt kuin ennenkin? Entiset typättyhäntäiset koirani eivät kyllä todellakaan osoittaneet minkäänmoista merkkiä hännän puuttumisen aiheuttamasta stressistä.

        Jalostetut rodut kun usein ovat jalostetut tietyllä tavalla: dobermann on tarkoitettu kehittämisvaiheessaan typistettyhäntäiseksi. Aluskarvaisila roduilla paksumpi karva kun vaimentaa iskua, ja poistaa kipua, joka aiheutuu johonkin osumisesta.

        Dobermannin häntä on tosi pitkä ja voimakkaasti heiluvainen: jo pelkästään sen jokapäiväinen hakkaaminen vasten seiniä, ovenpieliä ja kalusteita on mielestäni koiralle isompi stressi kuin hännän puuttuminen.

        Itse olisin kyllä valmis puoltamaan hännän typistystä, mutta ehkä vieläkin parempi vaihtoehto perinteiselle muutaman päivän ikäisenä suoritetulle väkivallanteolle olisi typistää vasta siinä iässä, kun koira voidaan nukuttaa operaatiota varten.

        Että näitä oven väliin jääneitä tai muutoin vammautuneita häntiä on kirjoitusten eprusteella todella monilla (en nyt tarkoita juuri sinua).

        Itse olen huomannut, että usein aiemmin typpärihäntäisen omistaneiden koirien hännät tuppaavat vammautumaan kun taas luomujen "kannattajien" korilla ei ole häntäongelmia. Entä muut rodut, eihän niilläkään ole ogelmia. On myös pitkähäntäisiä rotuja, joilla ei ole sitä pohjavillaa...

        Itselläni häntää jatkuvasti heiluttava dobberi, kertaakaan ei ole 2,5 vuotta jatkuneen yhteisen taipaleemme aikana hnätä vammautunut mkistään kohtaan - ei edes ovien väliin yms jäädessä.

      • puhdasrotuinen
        Tooperi kirjoitti:

        ei luonut dobberia ja rotikkaa töpöhäntäiseksi?
        Siinäpä pulma, kuin sillä, miksi pitkähäntä jää
        ovien väliin tai tuottaa muita ongelmia.

        Eiköhän asenne kysymys nouse esille teillä, joilla on vaikkeuksia pitkän ruodon kanssa.

        Itselläni on viisi pitkä häntäistä ja
        yhdenkään häntää en antaisi typistää.
        Koirillani ei ole alusvillaa ja eikä karvaa, ja
        kuitenkin hännät kulkee ehjänä.

        Eikös iloista hännän heiluttajaa olekkin
        ilo katsella?

      • Mappe
        Tooperi kirjoitti:

        Että näitä oven väliin jääneitä tai muutoin vammautuneita häntiä on kirjoitusten eprusteella todella monilla (en nyt tarkoita juuri sinua).

        Itse olen huomannut, että usein aiemmin typpärihäntäisen omistaneiden koirien hännät tuppaavat vammautumaan kun taas luomujen "kannattajien" korilla ei ole häntäongelmia. Entä muut rodut, eihän niilläkään ole ogelmia. On myös pitkähäntäisiä rotuja, joilla ei ole sitä pohjavillaa...

        Itselläni häntää jatkuvasti heiluttava dobberi, kertaakaan ei ole 2,5 vuotta jatkuneen yhteisen taipaleemme aikana hnätä vammautunut mkistään kohtaan - ei edes ovien väliin yms jäädessä.

        Tuskin aiemmin typättyjen rotujen koirille sattuu ja tapahtuu yhtään enempää näitä häntävahinkoja, mutta typpäämättömissä roduissa "elämisen kolhut" kuitataan vahinkoina kun taas ennen typätyissä roduissa vedotaan usein ylitraagisesti siihen että "tätäkään ei olisi tapahtunut, jos koirat saisi edelleen typistää!"

      • tosielämässä
        Tooperi kirjoitti:

        Että näitä oven väliin jääneitä tai muutoin vammautuneita häntiä on kirjoitusten eprusteella todella monilla (en nyt tarkoita juuri sinua).

        Itse olen huomannut, että usein aiemmin typpärihäntäisen omistaneiden koirien hännät tuppaavat vammautumaan kun taas luomujen "kannattajien" korilla ei ole häntäongelmia. Entä muut rodut, eihän niilläkään ole ogelmia. On myös pitkähäntäisiä rotuja, joilla ei ole sitä pohjavillaa...

        Itselläni häntää jatkuvasti heiluttava dobberi, kertaakaan ei ole 2,5 vuotta jatkuneen yhteisen taipaleemme aikana hnätä vammautunut mkistään kohtaan - ei edes ovien väliin yms jäädessä.

        paljonkin. Myös niille joita ei ole koskaan typätty. Ohuet lähes karvattomat pitkät hännät ovat todellinen riski. Siitä vain ei haluta puhua. Joissain palstoilla räkänokkaiset mitään tietämättömät aivo ja ajatustoiminnaltaan vajaat huutavat ja meuhkaavat suureen ääneen silpomisesta. Järjen köyhyyttä ja huomionhakuisuutta sekä proivoilua heidän huutonsa on.
        Sinänsä ikävää mielestäni, juuri tuollaiset ihmiset joista osa imi vielä tuttia kun typistettiin ovat nyt suureen ääneen kiljuvia "asiantuntijoita", omasta mielestään.

      • hedu
        Tooperi kirjoitti:

        Että näitä oven väliin jääneitä tai muutoin vammautuneita häntiä on kirjoitusten eprusteella todella monilla (en nyt tarkoita juuri sinua).

        Itse olen huomannut, että usein aiemmin typpärihäntäisen omistaneiden koirien hännät tuppaavat vammautumaan kun taas luomujen "kannattajien" korilla ei ole häntäongelmia. Entä muut rodut, eihän niilläkään ole ogelmia. On myös pitkähäntäisiä rotuja, joilla ei ole sitä pohjavillaa...

        Itselläni häntää jatkuvasti heiluttava dobberi, kertaakaan ei ole 2,5 vuotta jatkuneen yhteisen taipaleemme aikana hnätä vammautunut mkistään kohtaan - ei edes ovien väliin yms jäädessä.

        meillä ei myöskään ole koira hännästään valittanut, hyvin näyttäis yhteiselo hännän kanssa sujuvan;)

      • luomu
        Tooperi kirjoitti:

        Että näitä oven väliin jääneitä tai muutoin vammautuneita häntiä on kirjoitusten eprusteella todella monilla (en nyt tarkoita juuri sinua).

        Itse olen huomannut, että usein aiemmin typpärihäntäisen omistaneiden koirien hännät tuppaavat vammautumaan kun taas luomujen "kannattajien" korilla ei ole häntäongelmia. Entä muut rodut, eihän niilläkään ole ogelmia. On myös pitkähäntäisiä rotuja, joilla ei ole sitä pohjavillaa...

        Itselläni häntää jatkuvasti heiluttava dobberi, kertaakaan ei ole 2,5 vuotta jatkuneen yhteisen taipaleemme aikana hnätä vammautunut mkistään kohtaan - ei edes ovien väliin yms jäädessä.

        Eipä ole meilläkään yksikään pitkä häntä jäänyt minkään väliin, vaikka typistettävää rotua on tullut kasvatettua vuosien ajan.
        Toopen häntä taas, se kun ei ikinä laske alas, ei se voi minkään väliin jäädäkään ;-D

    • 3xluomu ja 1xtyppä

      Kyllä se vaan niin on että dobberi on dobberi hännällä tai ilman. Tykkään suunnattomasti omista pitkähännistäni ja niihin verrattuna tämä ainokainen typpä on kovin eleetön, mutta kuitenkin aivan yhtä ihana.

      Luomuhännät ovat meillä jääneet vaikka mihin kaapinovien väleihin, puumattakaan kun koiran häntä jäi autonoven väliin. Koskaan hännät eivät ole meillä vaurioituneet.

      Ja koiran terveyden kannaltahan hännästä on sille suoranaista hyötyä, kuten kiropraktikko Matts Holmström kirjoittaa sivuillaan: "Lisäksi voisin todeta, että pitkähäntäisten rotujen, esimerkiksi Rottweilerin selkäongelmat ovat vähentyneet hännän typistämisen lopettamisen myötä. Pitkä häntä liikuttaa heiluessaan koko lannetta, jolloin alueen verenkierto paranee."

    • tooperit

      Oletkos jotenkin viallinen ihminen? kaltaisellesi ei edes dobermannia egon jatkeeksi pitäisi antaa!!!!!! JA YKSI HYVÄ SYY MIKSI TYPPÄÄMINEN ON TYHMÄÄ-TOISET KOIRAT EIVÄT LUE TYPÄTTYÄ KOIRAA MITENKÄÄN MUUTEN KUN VIHAISENA!!!!! Ja suuri on ollu ero ulkomaalaisella typätyllä ja suomalaisella luomulla henkilökohtaista kokemusta. Dobermanni on kovin energinen koira joka tarvitsee muutakin kun sohvalla makailua!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! arg että pistää vihaksi kaltaisesi jolla ei varmaan ole ulkonäköä kun pitää toopella sitä kohentaa

    • mutta ainakin

      rumia koiria nuo typistetyt...fyi satan.. ;))

    • Titinalle

      Minusta häntä ja lupat korvat on kamalia dobbereilla.
      Kaunis näky on täystypätty koira tullessaan vastaan.
      Mutta meillä heiluu tuossa 2,5vuotias pitkän hännän ja lupat korvat (ja isot sellaset) omistava koira jota en pois vaihtais.
      Häntä ei ole koskaan jääny mihinkään väliin,ainut mitä "haitta" mikä on,tulee koiran innostuessa kun häntä piiskaa minua reiteen tai kasvoihin tai mihin milloin. Mutta sitä ei koira kyllä huomaa..
      Meillä ainakin koira tajuaa,siinä missä esim. kissa että häntä kuuluu kehoon ja huolehtii sen mukanatulosta ihan itse.
      Useammin meillä on lapsen sormet oven välissä. Enkä minä niitäkään siksi pois typistäisi että ne on laatikoitten välissä.
      Mutta jos joskus onnistutaan jalostamaan sellanen malli millä ei häntää luonnostaan olisi niin ilmoittautusin heti pentujonoon..

    • typätty

      Kun täällä kerran ollaan sanottu mielipiteet suoraan niin voin minäkin sanoa. En ottaisi typpäämätöntä dobberia mistään hinnasta. Olen itse kyllä tottunutkin katselemaan aina typistettyjä toopeja enkä ole niin paljoa tottunut luomuihin. Mutta saman asian ajaa typistetty tai typistämätön. Niin nykyajan typistettyjen kanssa ei pääse näyttelyihin, mutta meilläpä asuu sellainen toope typätty minkä kanssa pääsee. En ymmärrä miksi saman rodun kannattajien täytyy tapella/väitellä typistämisestä. Toiset vain pitävät yllä alunperäistä ulkonäköä. Ystäväni omistavat luomu dobberin ja he ovat myös sanoneet että ottaisivat typistetyn mieluummin. Ja niin mikä siihen omistajan ulkonäköön tulee niin meillä dobberi ei ole munan jatkeena eikä oman ulkonäön jatkeena vaan rakkaana perheen jäsenenä ja kyllä se töpökin heiluu. Monilla ihmisillä on huono kuva typistämisellä. Mutta oletteko ottaneet selville miten huolellisesti/kivuttomasti/hygieenisesti se nykyään tapahtuu. Tämä aihe keskustelu piireissä ei varmasti sammu koskaan mutta meillä on typistetty ja typistettyjä tulee aina olemaan.

    • kun kehtaat

      edes vähätellä koiran tuntemaa kipua. Ei tietenkään koira enää muista tuota pentuna tuntemaansa kipua, kun se on aikuinen. Kyse onkin siitä, miten nuo typistykset tehdään.

      Mene leikkauttamaan itseltäsi nenä ja korvat ilman puudutusta ja nukutusta. Sehän tekee sut kauniimmaksi. Lupaan, että viidenvuoden kuluttua sinä et enää muistele tuota kipua. Jos hyväksyt sen tehtävän koiralle, kai myös itse pystyt kestämään sen.

      Kai sinä kauneuden ihailijana olet valmis tekemään itsestäsikin kauniimman, koska haluat sitä koiraltakin. Ja koska hyväksyt koiran kirurgiset toimenpiteet ilman puudutusta ja nukutusta, kai teet niin itsekin.

      • typätty

        näin kun kirjoitit: "Mene leikkauttamaan itseltäsi nenä ja korvat ilman puudutusta ja nukutusta. Sehän tekee sut kauniimmaksi."
        onko joku väittänyt että koirani on leikattu ilman puudutusta tai nukutusta. EI ole väittänyt.. se on nukutettu ja korvat ja häntä on hoidettu mitä parhaimmin leikkuksen jälkeen ja kipulääkettä on saanut. Mutta on se jännä että sinä olet valmis väittämään asioita joista etä tiedä. Sinä et tiedä miten hyvin koirani on leikattu ja hoidettu.. Niin ja kaiken lisäksi oma ulkonäköni riittää itselleni täysin hyvin jos ei paremminkin kuin hyvin. Niin että ihan nenä on paikallaan.. heh.. toivoin tästä asiallista keskustelua, mutta turha toivo se taas oli. Muutkin ihmiset ovat täällä mielipiteitään jakaneet mutta ei nytten kirjaimellisesti tarvitse kaataa paskaa niskaan!

      • tyhmä, jos
        typätty kirjoitti:

        luulet jonkun uskovan tuon. Jos nuo typistykset tehtäisiin Suomessa, uskoisin tuon puudutuksen ja nukutuksen. Sen tiedän, että Suomessa typistysten teko ei ole sallittua, ja maissa, joissa typistyksiä tehdään, nukutuksia ei käytetä. Tämän asian tiedän faktana.

        Keksi sinä vaan selityksiä itsellesi, jotta pystyt nukkumaan yösi. Minä en pystyisi, jos minun takiani joku pieni pentu joutuisi kärsimään moisia tuskia.

      • typistetty
        tyhmä, jos kirjoitti:

        Nukun yöni kyllä täysin hyvin, koska jos minä haluan typistetyn koiran olen myös valmis selvittämään asioita. Kun maksaa vähän enemmän niin kyllä saa pennun joka voidaan nukuttaa/puuduttaa. Tunnen ihmisen ulkomailta joka typistää koiria ja hän ainakin käyttää nukutusta tai puudutusta. Kiitos kun otatte asioista olevinaan selvää kun tulette väittämään. En tällä palstalle enää koskaan tule käymään saatikka kommentoimaan, kun te teette omia johtopäätöksiänne kysymättä. Katsos rahalla saa.. en minäkään niin tunteeton ole että ottaisin pennun mikä on ilman nukutusta tai puudutusta leikattu. Katsokaas typistetynkin omistajat voivat olla eläinrakkaita vaikka teistä asia ei ole niin..

        Hyvät kesät kaikille dobermann ihmisille omistitte sitten typistetyn tai typistämättömän!

      • tai sitten uskomattoman naiivi
        typistetty kirjoitti:

        jos uskot itse tuohon. Jenkeissä typistetään narkoosissa, mutta se on ainoa maa. Voisi vähän sinunkin silmäsi aueta, jos kävisit itse katsomassa, mitä tuolla rajan takana tapahtuu. Minä olen käynyt itse katsomassa.

        Valitettavasti noissa entisissä itä-blokin maissa nuo koirakauppiaat ajattelevat vain rahaa. He eivät pennuistaan saa lainkaan sellaisia summia, että heillä olisi edes varaa maksaa narkooseja. Mun ystävääni pyydettiin tuomaan langat ja tikkausneulat Suomesta, koska niitä ei sieltä oikein saa. Toki saa, mutta laatu ei ole kovin hyvää. Lanka on paksua, kuin ...

        Onneksi ystäväni muutti mielensä tuon typistyksen suhteen, kun hän tajusi, mitä oikein tapahtuu. Täällä Suomessa on kivaa ajatella kauniita ajatuksia kaikista noista eläinrakkaista ihmisistä muissa maissa. Pidä kuitenkin mielessäsi, että he ovat valmiit lyömään omalta koiraltaankin jalan poikki vaan saadakseen enemmän sääliä kanssaihmisiltä.

        Herää tähän todelliseen maailmaan!!!!

      • egoisti
        typistetty kirjoitti:

        Nukun yöni kyllä täysin hyvin, koska jos minä haluan typistetyn koiran olen myös valmis selvittämään asioita. Kun maksaa vähän enemmän niin kyllä saa pennun joka voidaan nukuttaa/puuduttaa. Tunnen ihmisen ulkomailta joka typistää koiria ja hän ainakin käyttää nukutusta tai puudutusta. Kiitos kun otatte asioista olevinaan selvää kun tulette väittämään. En tällä palstalle enää koskaan tule käymään saatikka kommentoimaan, kun te teette omia johtopäätöksiänne kysymättä. Katsos rahalla saa.. en minäkään niin tunteeton ole että ottaisin pennun mikä on ilman nukutusta tai puudutusta leikattu. Katsokaas typistetynkin omistajat voivat olla eläinrakkaita vaikka teistä asia ei ole niin..

        Hyvät kesät kaikille dobermann ihmisille omistitte sitten typistetyn tai typistämättömän!

        kun ajattelet vain omalta kannaltasi. SINÄ olet valmis maksamaan, koska SINÄ otat selvää asioista ja SINÄ haluat typätyn koiran. Juuri sinunlaisesi ihmiset luovat tuota muotia typätyistä koirista, ja on monia, joita ei nukuteta tai puuduteta. Oletko ajatellut asiaa miltään muulta kuin SINUN kannaltasi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2278
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1974
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1848
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      87
      1783
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1618
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1532
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1413
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1372
    9. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      39
      1359
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1341
    Aihe