lumen peittämä kuolinvuode
veritahrainen kaula
niin nuori elämänpuu
viilletyt ranteet, ei koskaan tappavasti
vaikka olisitkin niin toivonut
lapsi vasta
kohta jo kuollut
marraskuun kauneus on vielä niin kaukana
pimeän turvin hiivit sä kuolemaan
kaukainen ääni
"sua rakastin"
ymmärrys on sittenkin niin helppoa
vaikea on pysyä elossa
kylmä, pimeä hiljaisuus
viimeinkin rauha
ei ollut enää rakkautta annettavana
ei enää mitään syytä elää
ehkä tällä kertaa kohdallani se ei olekaan pelkkää uhoa
ehkä
ehkä
ehkä
ehkä
ehkä
ehkä
anna
minulle
voimaa
mennä
minä
pyydän
ja rakastan.
veritahrainen kaula
niin nuori elämänpuu
viilletyt ranteet, ei koskaan tappavasti
vaikka olisitkin niin toivonut
lapsi vasta
kohta jo kuollut
marraskuun kauneus on vielä niin kaukana
pimeän turvin hiivit sä kuolemaan
kaukainen ääni
"sua rakastin"
ymmärrys on sittenkin niin helppoa
vaikea on pysyä elossa
kylmä, pimeä hiljaisuus
viimeinkin rauha
ei ollut enää rakkautta annettavana
ei enää mitään syytä elää
ehkä tällä kertaa kohdallani se ei olekaan pelkkää uhoa
ehkä
ehkä
ehkä
ehkä
ehkä
ehkä
anna
minulle
voimaa
mennä
minä
pyydän
ja rakastan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
toi runo kolahti... tosi hienoo! jatka samaa malliin...
Onnistut aina tavoittamaan 'sen jonkin' noilla synkänkauniilla runoillasi. Pidä tyylisi, minuun se ainakin kolahtaa.
Viiltävää koskettavuutta!