on/off haluttomuus

Haluttomuudesta siis kärsin vuosia, aloitin syömään e-pillereitä joiden jälkeen mieletön muutos entiseen. Oikeastaan ei voi puhua mistään halujen palaamisesta sillä itselläni ei oikeastaan koskaan sellaisia ole ollutkaan mutta nyt siis todella oli ja runsaasti. Lääkäri vähän arvaili että olisin vuosia kärsinyt estrogeenin puutoksesta jonka nuo pillerit siis nyt korjasivat.Pillereitä olen nyt syönyt runsaan kuukauden mutta hirveä pelko jälleen iskenyt sillä halut jälleen kadonneet täydellisesti. Koska itselläni ei kerran ole mitään vertailukohdetta menneeseen, niin kauan olen ongelmastani kärsinyt et mietiskelin voiko asiaan vaikuttää tämä kärsimäni ankara talviflunssa ja väsymys. Pelottaa oikeasti ihan hirveästi, aloin jo tuntea itseni naiseksi ja nyt olen seksuaalisilta tarpeiltani taas kuin joku viisivuotias lapsi. Niin, mitkä seikat teillä ovat noin yleisestiottaen muutenkin aiheuttaneet haluttomuutta?
3539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Söin pari vuotta estrogeenipillereitä, kun tuli niitä vaihdevuosioireita, tosin lieviä. Seksihalut väheni vähitellen ja paikat kuivui. Sitten jouduin lopettaan yhtäkkiä kun lääkäri sanoi että on kasvain ja ennen leikkausta ei saa syödä niitä. Olin 2 kk ihan ilman ja se oli kauheaa !!!! Hikosin litroittain, pää kuumeni yhtäkkiä, mielialat meni vuoristorataa ja seksi ei kiinnostanut yhtään. Välillä tuli nestekertymää niin että tuntui että olen kuin kireä vesipallo.

Nyt saan taas syödä, sain hiukan vahvempia. Viikossa palasi seksihalut, ei hikoiluta, ei pää kuumene ja olo on hyvä. Nyt ei voi sextata ennen kuin olen käynyt jälkitarkastuksessa, mutta sitten, ja sitä odotankin.

Äänestä
  • kertoisitko tarkemmin minkä merkkisiä pillereitä syöt?

    Äänestä

  • mariai kirjoitti:

    kertoisitko tarkemmin minkä merkkisiä pillereitä syöt?

    Nyt Progynova 2 mg, sitä ennen livial.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mariai kirjoitti:

Haluttomuudesta siis kärsin vuosia, aloitin syömään e-pillereitä joiden jälkeen mieletön muutos entiseen. Oikeastaan ei voi puhua mistään halujen palaamisesta sillä itselläni ei oikeastaan koskaan sellaisia ole ollutkaan mutta nyt siis todella oli ja runsaasti. Lääkäri vähän arvaili että olisin vuosia kärsinyt estrogeenin puutoksesta jonka nuo pillerit siis nyt korjasivat.Pillereitä olen nyt syönyt runsaan kuukauden mutta hirveä pelko jälleen iskenyt sillä halut jälleen kadonneet täydellisesti. Koska itselläni ei kerran ole mitään vertailukohdetta menneeseen, niin kauan olen ongelmastani kärsinyt et mietiskelin voiko asiaan vaikuttää tämä kärsimäni ankara talviflunssa ja väsymys. Pelottaa oikeasti ihan hirveästi, aloin jo tuntea itseni naiseksi ja nyt olen seksuaalisilta tarpeiltani taas kuin joku viisivuotias lapsi. Niin, mitkä seikat teillä ovat noin yleisestiottaen muutenkin aiheuttaneet haluttomuutta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu