Pihasaunaa

Onkos kukaan lähiaikoina rakentanut puulämmitteistä ulkosaunaa kaupungin kaava-alueelle (omakotialueelle). Siis ei mitään tynnyrisaunaa tai valmista hirsisaunaa, vaan pitkästä tavarasta.

Olen valmistelemassa Vantaalla sellaisen tekemistä, mutta olisi mukava kuulla kokemuksia muilta. Vai löytyykö nykyään samanlaisia saunahulluja kuin minä?

Kyseeseen tulisi kunnon "wanhan ajan bastu", eli samassa tilassa löylytellään ja peseydytään. Rakennus tulee pitkästä tavarasta betonilaatan päälle. Sisään tulee kylmä vesi (samaan kaivantoon varaus kuuma vesiputkelle) sekä liityntä talon viemäriin. Sähköjä ei kytketä ainakaan alkuvaiheessa. Kaapeli vedetään samaan kaivantoon vesiputkien kanssa. Toisen puoliskon rakennuksesta muodostaa pukuhuone. Yläosa olisi harjakatto tai mansardinmuotoinen, jolloin yläkertaan koko pituudelta jäisi mm. tavaransäilytystilaa, jonka korkeus jää alle 1.7 metriä. Suullinen lupa on kysytty Rakennusvalvonnasta, eli saa kyllä rakentaa. Naapureillakin on vanhastaan samanlaiset saunat pihoillaa, meiltä se oli purettu 80-luvulla..

Mutta;

-saiko piirustukset tehdä itse, vai oliko Kaupungin rakennusvalvonnan kanta se että piirustukset pitää teettää jollain suunnittelijalla.

-pitikö olla joku "vastaava mestari" tai työnvalvoja joka aika ajoin hyväksyi työvaiheet, mm. pohjan valun yms.

-oliko pakko tehdä vesieristystyöt, aivan kuten ne tehdään (talon) sisätiloissa

-luettiinko sauna ns. "talousrakennukseksi", jolloin sitä eivät ilmeisesti koske mm. seuraavat käyttötarkoistaan vastaamattomat älyttömät pakkomääräykset;

-ilmastointi & lämmöntalteeotto
-melueristys
-ikkunoiden pinta-ala tietty prosentti lattian pinta-alasta yms.yms.
-onko saunassa pakko olla sähköt ?

Ja ei muuta kuin naureskelmaan projektille. Toivoisin asiallisia vastuksia.
89020
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

En tiedä osaanko näin naisena vastata kaikkiin kysymyksiisi, mutta me rakennettin Tampereella vanhalla omakotialueella, pihasauna viime vuonna, jonka yhteyteen tuli puuliiteri ja autotalli neliöitä yht.n.60 Itse piirreltiin mutta kaupunki vaati oikein suunnittelijan, myös vastaava mestari piti olla. sauna luokitellaan talousrakennukseksi. Meillä sauna yhtenäinen eli löyly ja pesu samassa pukuhuone on erikseen.Puukiuas, vesipata,kylmä vesi tulee..Meillä talossa sähkösauna ja voi kuinka taivaallista on mennä tuonne ulkosaunaan ja unohtaa arjen murheet.. Nyt meillä elämäntilanne sellainen,että olemme taloamme myymässä ja muuttamassa aivan toiselle puolelle Suomea, talon hinnassa ulkosauna pelkkää Tsemppiä sinulle..

Äänestä
  • Kiitos, uskon myös pihasaunan olevan plussaa. Mikään ei voita puusaunan meheviä löylyjä, varsinkin kun ulkona on kunnolla pakkasta ja kylmä runko imee kiukaasta pahimmat raivot.

    Alkaa kuulostamaan pahalta jos noinkin yksinkertaisille rakennelmille - joita vielä 50 vuotta sitten sai joka jätkä rakennella klubi-askin piirustusten mukaan - vaaditaan rakennusmestaaja ja suunnittelija. Kavereiden piilotyöllistämistä ja rahastusta.

    Äänestä

  • rakentamaan.. kirjoitti:

    Kiitos, uskon myös pihasaunan olevan plussaa. Mikään ei voita puusaunan meheviä löylyjä, varsinkin kun ulkona on kunnolla pakkasta ja kylmä runko imee kiukaasta pahimmat raivot.

    Alkaa kuulostamaan pahalta jos noinkin yksinkertaisille rakennelmille - joita vielä 50 vuotta sitten sai joka jätkä rakennella klubi-askin piirustusten mukaan - vaaditaan rakennusmestaaja ja suunnittelija. Kavereiden piilotyöllistämistä ja rahastusta.

    Kysäise kaupunkisi rakennusvalvonnasta.. Mitä ihmeellisimpiin asioihin nykyään tarvitaan lupa.. Ja tätä meidänkin saunaa kävi eräänkin kerran rakennustarkastaja katsastamassa, mutta nyt se on valmis ja niin kuin sanoit on taivaallista mennä pakkasella sinne ja unohtaa kaikki. Tätä saunaa minäkin tulen varmaan eniten ikävöimään..Näistä lupa-asioista vielä mekin ollaan kesällä rupeamassa rakentamaan tuonne susi-rajalle taloa..ja viimeksi tänään "tappelin" kaiken maailman kartoista ym.joita pitää liittää jo suunnittelutarve hakemukseen.

    Äänestä

ja kaikki suunnitelmat ja mestarit myös Vantaalla.

Helpoimmalla pääset jos ostat valmiin tynnyrisaunan, saat piirustusket sieltä samaan rahaan. Muuten tulee kustannuksia helposti paperisodasta muutama tonni.

Äänestä
  • Juu en epäile hetkeäkään etteikö rakennuslupaa tarvita. Sehän on selvä. Yritän vaan saada selville missä kulkee se raja ettei tarvitsisi alkaa heittelemään tuhatlappusia sinne tänne. Näissä ulkorakennuksissa taitaa yksi asia johtaa toiseen, kuten jos vaikka pukeutumishuone on liian hyvin eristetty ja siellä on lämmitys, niin kappas vaan se katsotaan asuinneliöihin, jolloin sinne voisi vaikka vaatia koneellisen ilmanvaihdon yms järjetöntä.

    yritän saada selville palstalaisilta kysymällä , miten he ovat tehneet, onko olemassa niin yksinkertaista rakennustapaa, ettei siihen tarvittaisi kaikenmaailman lupia ja rakennusviraston kavereita rahastamaan. Tai ainakin niin että byrokratia ja luvat minimoitaisiin. Ja tynnyrisaunaa en osta.

    Rakennusvalvonta nimittäin ei meinaa antaa tietoa ollenkaan. Pitäisi heittää tuhat euroa pöytään jollekkin vanhalle rakennusmestarille että hän kertoisi mitä rakennusmääräyksiä voi katsella sormien läpi.

    Äänestä

  • rakentamaan kirjoitti:

    Juu en epäile hetkeäkään etteikö rakennuslupaa tarvita. Sehän on selvä. Yritän vaan saada selville missä kulkee se raja ettei tarvitsisi alkaa heittelemään tuhatlappusia sinne tänne. Näissä ulkorakennuksissa taitaa yksi asia johtaa toiseen, kuten jos vaikka pukeutumishuone on liian hyvin eristetty ja siellä on lämmitys, niin kappas vaan se katsotaan asuinneliöihin, jolloin sinne voisi vaikka vaatia koneellisen ilmanvaihdon yms järjetöntä.

    yritän saada selville palstalaisilta kysymällä , miten he ovat tehneet, onko olemassa niin yksinkertaista rakennustapaa, ettei siihen tarvittaisi kaikenmaailman lupia ja rakennusviraston kavereita rahastamaan. Tai ainakin niin että byrokratia ja luvat minimoitaisiin. Ja tynnyrisaunaa en osta.

    Rakennusvalvonta nimittäin ei meinaa antaa tietoa ollenkaan. Pitäisi heittää tuhat euroa pöytään jollekkin vanhalle rakennusmestarille että hän kertoisi mitä rakennusmääräyksiä voi katsella sormien läpi.

    sauna tarvitsee aina rakennusluvan eli normaali rumpa kun kyseessä sauna. Ja johtuu varmaan kiukaasta, tarvitsee tarkastuksen ilman muuta ja vastaavan mestarin ja myös pääsuunnittelijan.

    Ja naapurille myös ilmoittelut, eli kaikki on mentävä läpi kun SAUNA kyseessä.

    Telttasauna voi ehkä mennä kevyemmällä käsittelyllä. Tai purattavat pois.

    Tynnyrisauna on ehkä kompromissi, suunnitelmat tulee saunan mukana.

    Äänestä

  • vantaalla kirjoitti:

    myönnetyssä rakennusluvassa on kirjattuna ehdot ja vaatimukset mitä vielä tarvitset eli suunnitelmia ja suunnittelijoita.

    Äänestä

  • lisäys kirjoitti:

    myönnetyssä rakennusluvassa on kirjattuna ehdot ja vaatimukset mitä vielä tarvitset eli suunnitelmia ja suunnittelijoita.

    Kiitoksia vastauksista. Tuleehan tuosta vaivaa ja rahaa palaa. Mutta ei se mitään, lisätään ne talon hintaan, kun sen joskus myyn.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rakentamaan kirjoitti:

Onkos kukaan lähiaikoina rakentanut puulämmitteistä ulkosaunaa kaupungin kaava-alueelle (omakotialueelle). Siis ei mitään tynnyrisaunaa tai valmista hirsisaunaa, vaan pitkästä tavarasta.

Olen valmistelemassa Vantaalla sellaisen tekemistä, mutta olisi mukava kuulla kokemuksia muilta. Vai löytyykö nykyään samanlaisia saunahulluja kuin minä?

Kyseeseen tulisi kunnon "wanhan ajan bastu", eli samassa tilassa löylytellään ja peseydytään. Rakennus tulee pitkästä tavarasta betonilaatan päälle. Sisään tulee kylmä vesi (samaan kaivantoon varaus kuuma vesiputkelle) sekä liityntä talon viemäriin. Sähköjä ei kytketä ainakaan alkuvaiheessa. Kaapeli vedetään samaan kaivantoon vesiputkien kanssa. Toisen puoliskon rakennuksesta muodostaa pukuhuone. Yläosa olisi harjakatto tai mansardinmuotoinen, jolloin yläkertaan koko pituudelta jäisi mm. tavaransäilytystilaa, jonka korkeus jää alle 1.7 metriä. Suullinen lupa on kysytty Rakennusvalvonnasta, eli saa kyllä rakentaa. Naapureillakin on vanhastaan samanlaiset saunat pihoillaa, meiltä se oli purettu 80-luvulla..

Mutta;

-saiko piirustukset tehdä itse, vai oliko Kaupungin rakennusvalvonnan kanta se että piirustukset pitää teettää jollain suunnittelijalla.

-pitikö olla joku "vastaava mestari" tai työnvalvoja joka aika ajoin hyväksyi työvaiheet, mm. pohjan valun yms.

-oliko pakko tehdä vesieristystyöt, aivan kuten ne tehdään (talon) sisätiloissa

-luettiinko sauna ns. "talousrakennukseksi", jolloin sitä eivät ilmeisesti koske mm. seuraavat käyttötarkoistaan vastaamattomat älyttömät pakkomääräykset;

-ilmastointi & lämmöntalteeotto
-melueristys
-ikkunoiden pinta-ala tietty prosentti lattian pinta-alasta yms.yms.
-onko saunassa pakko olla sähköt ?

Ja ei muuta kuin naureskelmaan projektille. Toivoisin asiallisia vastuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu