Hurjaa telttakivaa

Alpo-poika

Näin kaunista eroottista unta, jossa rakastelin kolmen alastoman tytön ja yhden mustaihoisen mieskokin kanssa. Unneni kuitenkin tunkeutui kalan hajua ja härskiintyneitä sillejä. Heräsin. Jässe-setäni hönkäili naamaani etovia kalanhajuisia hönkäyksiä ja murisi, että minun pitäisi olla jo ylhäällä. Jaahas. Tänään oli siis se päivä kun lähtisin Jässe-setäni ja Mussu-tätini kanssa eräretkelle, jonka pituutta tai kohdetta ei oltu etukäteen määritelty.
Innoissani pomppasin ylös sängystä ja marssin keittiöön, jossa likainen pöytä oli jo katettu ja Mussu-tätini mussutti paahtoleipää samalla tarjoillen minulle vahvaa kahvia. Mussu-täti oli minulle rakkain naisihminen, jonka tunsin. Hän oli jo iäkäs, eikä nuoruudessaankaan ollut ollut mikään vyöruusu, tosin rumempiakin variksen pelättimiä olen nähnyt. Eikä hänen vartalossaan juuri mitään vikaa ollutkaan, kasvoissa vain. Nytkin hänellä oli ruumiinsa verhona vain kulahtaneet rintaliivit, jotka hädin tuskin pitivät kasassa suunnattomia ryntäitä, ja alushame, jonka alta paistoi läpi karvainen sykerö.
Aamupala oli nopeasti syöty. Jässe-setäni oli aamun aikana ehtinyt pakata auton ja peräkärryn, joten pääsimme välittömästi matkaan. Matkassa itsessään ei ole mitään kertomisen arvoista, ajelimme, puhelimme ja itsekseni välillä runkkailin takapenkillä, koska olin muutenkin aivan hikinen.
Muutaman tunnin ajelun jälkeen käännyimme maantieltä pienelle metsätielle, joka todellakin näytti Jumalan hylkäämältä. Ei siinä kuitenkaan vielä kaikki. Tätä tietä ajoimme toisen tunnin tai pari. En tiedä, koska vaivuin taas eroottisten unien valtakuntaan. Lopulta kuitenkin auto töksähti paikoilleen ja Jässe-setä karjaisi motivoivalla luutnantin äänellään "Kaah ulos autosta!". Ja niin me teimme.
Loppupäivä menikin kahden teltan pystyttämiseen ja maakolon kaivamiseen. Jässe-setäni on hieman outo tapaus (pienenä esimerkkinä aamulla herätessään hän ensi töikseen leikkaa varpaankyntensä, jotka luonnollisesti ovat vain veriset tyngät, murskaa sen mitä kynsistään saa irti ja polttaa piippukessun seassa), joten hän määräsi minut maakoloon nukkumaan ja nukkui itse Mussu-tädin kanssa toisessa teltassa kun taas toinen teltta oli varattu vain olemattomia tavaroita varten. Maakolossa havujen ja sammaleen seassa nukkuminen ei kuitenkaan ollut niin ikävää kuin olisi voinut kuvitella. Tosin silloin tällöin jokin öttiäinen yritti päästä sieraimeeni, mutta elämyksenä se oli vain uutta ja kutitteli mukavasti.
Puolen yön aikoihin iltateen jälkeen menimme nukkumaan. Paitsi Jässe-setä ja Mussu-täti, joiden teltasta alkoi heti kuulua puhetta. Keskustelun aiheet pyörivät Jässe-sedän elimen ympärillä ja molemmat huokailivat raskaasti. Seksiä luvassa. Muna kädessä konttasin heidän telttansa viereen ja löysin telttakankaasta pienen reiän. Tästä tirkistysaukosta näin kuinka Mussu-täti nuoleskeli ja runkkasi Jässe-sedän jähmeää elintä, joka oli itse asiassa yllättävän suuri. Mussu-tädillä ei tietenkään ollut housuja. Hänen siinä pyllistellessään oli naamani melkein kiinni turvonneessa ja limaisessa hävyssä. Kiiman haju hakeutui sieraimiini, joissa aikasemmin olivat pyörineet vain torakat. En voinut kuin runkata, kun Mussu-täti hyppäsi rivakasti Jässe-sedän seipään päälle. Otti käsillään päättäväisesti kiinni tämän vaaleanpunaisesta terskasta ja lumpsautti sen sisäänsä samalla voihkien. Hänen ratsastaessaan setäni hepillä huomasin, että toisen rinnan nänni oli hieman ylempänä kuin toisen. Tämän huomaaminen vaati kuitenkin suunnatonta tarkkaavaisuutta sillä siihen tahtiin tätini hyppi ja pomppi ja valtavat ryntäät samaan tahtiin.
Yllättäen Jässe-setä alkoi korahdella selkäpiitä karmivalla tavalla. Hän laukesi! Siemennestettä lenteli minne sinne sun tänne. Telttapatja värjäytyi kellertävästä nesteestä. Tätini pissasi samalla kun setäni sai orgasminsa! Pöyristyttävää! En kuitenkaan ajatellut sitä silloin, olin nimittäin itsekin tulossa hyvää vauhtia. Niin laukesin telttakangasta vasten voimalla. Kankaassa sattui olemaan reikä myös penikseni kohdalla ja osa nesteistäni lensi kaaressa Mussu-tädin leualle. En tiedä huomasiko hän, ettei se voinut olla Jässe-sedän nesteitä, mutta ei hän siinä tohinassa ainakaan tuntunut välittävän.
Heidän lopetellessaan minun oli kiireesti mentävä takaisin kuoppaani. Tiesin, että sedälläni on tapana polttaa aina irstailun jälkeen piippukessua ja että samalla hän tulisi tarkistamaan kuinka nukun kuin tukki maakuopassani.
Aamulla heräilin aamuauringon säteiden valaistessa silmäluomiani. Aamu alkoi normaalisti keitellen pannukahvia ja puuhaillen tavallisia asioita, joita ihmiset metsässä ollessaan puuhailevat. Viime yön tapahtumista ei puhuttu mitään.
Päivän tapahtumat ovatkin oma lukunsa, mukaan kuvioihin tulee Tukkijääkäri yms. kivaa, mutta kerron lisää kun taas olen sillä päällä...

9

34541

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Alpo-poika

      Yllättäen setäni otti minusta tiukan niska-selkäotteen ja painoi minut maahan. Pelkäsin jo hänen alkavan syyttää minua tirkistelystä. Pelko oli kuitenkin turhaa. Hän karjui omalla tavallaan, että meidän olis lähdettävä metsästämään ruokaa. Mikäs siinä sitten. Jässe-setä oli jo ilmakko kädessä odottamassa metsän reunassa, kun sain itseni ylös maasta ja sydämeni pamppailun tasaantumaan. Valitsimme suunnan, jossa metsä näytti tiheimmältä ja synkimmältä ja lähdimme tarpomaan.
      Pari kilometriä meni nopeasti kuunnellen sedän hurjia metsästys- ja panotarinoitaan. Jälleen hän yllätti minut ja käski pysähtymään ja käski ottaa kyrvän käteen. Outo komento, mutta en voinut kuin totella. Niimpä molemmat kaivoimme jo puolijäykät kalut esiin ja aloimme vetelemään esinahkaa ees taas. Parin minuutin runkkaamisen ja ähkimisen jälkeen säikähdin jälleen. Metsästä kuului oksien rasahtelua ja pian puun takaa astui esiin mies. Hän ei ollut ihmetelly outoa tilannetta, vaan esitteli itsensä Tukkijääkäriksi ja kaivoi kalastushousuistaan pitkän suipon pilinsä. Runkkuringissämme ei kauaa kestänyt kun sperma alkoi lentää. Siistimme itsemme ja lähdimme takaisin teltoille kahvia keittelemään.
      Mussu-täti haukkui meidät munattomiksi raukoiksi, kun emme tuoneet ruokaa pöytään. Toisaalta hän oli iloinen kun olimme tuoneet leiriin uuden vieraan. Tukkijääkäriä hän kehui komeaksi ja miehen mittaiseksi. Siinä kahvia juodessamme ilta eteni ja aurinko hiipui mailleen.
      Jässe-setä ja Mussu-täti menivät "nukkumaan" ja Tukkijääkäri kaivoi taskustaan pullon kotipolttoista. Nopeaan tahtiin hän naukkaili pullostaan ja ähki ja irvisteli samalla. Tunsin itseni vaivautuneeksi, koska en ollut vielä riittävän vanha juopottelemaan. Jää särkyi kuitenkin muutamana tunnin istuskelun jälkeen ja Tukkijääkäri alkoi puhumaan kaarnasta. Siitä hän sai hyvän aasin sillan seksiin. Oli kuulemma ollut puutteessa jo muutaman päivän. Minun täytyi häpeäkseni tunnustaa, etten ole onnistunut menettämään poikuuttani. Tästä pahastuneena Tukkijääkäri ryntäsi sedän ja tädin telttaan.
      Teltta heilui ja kuulin setäni murisevan vastaväitteitä ja Mussu-tädin voihkivan ja kiljuvan peloissaan. Pian Tukkijääkäri tuli ulos teltasta repien Mussu-tätiä ranteista mukaansa. Mies sai raahattua tätini nuoti0paikalle ja revittyä tämän alushameen korviin. Siinä tätini makasi edessäni vittu paljaana samalla kun setäni kömpi puoliunessa teltasta kiroillen ja runkaten samaan aikaan.
      Ymmärsin, ettei minulla olisi loputtomiin aikaa. Riuhtaisin housuni nilkkoihin ja kiitin nuoruutta lähes ainaisesta erektiosta. Muutaman vedon jälkeen hyppäsin tätini päälle ja survaisin melani hänen Pyhimpäänsä.
      Tätini pillu oli varsin löysä, eikä peniksenikään kovin suuri ollut. Kuitenkin se tuntui ihanan lämpimältä ja kostealta. Aivan toista kuin oma käteni.
      Viisitoista kertaa sisään ulos liikettä tehtyäni tunsin kihelmöintiä munaskuissani. Tulisinko tätini sisään? Korvissani kuulin hämärästi kuinka Mussu-täti kiljui ja voihki, Tukkijääkäri huuteli kannustushuutoja ja Jässe-setä kirosi syntymäänsä. Setäni kiroukset kiihottivat minut äärimmilleen orgasmiin asti ja niin ammuin kassini tyhjiksi tätini sisimpään.
      Tätini kolo oli kuin syvänmeren hauta, niin kyltymättömästi se imi ja niin pohjattomalta se vaikutti.Kolmena ryöppynä olivat isäni siemenet syöksähdelleet äitini pillun pohjille minua tehtäessä ja niin ryöpsähteli minunkin elämännesteeni kolmesti Mussu-tädin vaginan perimmäisiin loukkoihin.
      Hetken makasin velttona tätini päällä, ennen kuin palasin tajuihini ja ymmärsin missä mennään. Nousin ylös niin ripeästi kuin pystyin ja yritin olla kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Tukkijääkäri läimäytti minua selkään ja onnitteli saavutuksestani. Setäni uhkasi tappaa minut vielä jonain kauniina päivänä.
      Siinä samassa Tukkijääkäri vetäisi housunsa nilkkoihinsa ja työnsi kankean elimensä tätini vielä märkään vittuun. Kaikki tämä tapahtui niin nopeasti, ettei tätini ehtinyt reagoida koko tilanteeseen. Tukkijääkäri alkoi jyystää tätiäni kuin vanha tekijä, mitä hän todennäköisesti olikin.
      Irstas toimitus keskeytyi kuitenkin pian kun metsästä leiriimme asteli mitä omituisin otus. Se oli ihmisen kokoinen ja käveli kuin ihminen, mutta se ei ollut ihminen. Sillä oli päällään kuminen sukelluspuku ja avaruussaappaat. Ja sillä oli majavan kasvot ja häntä! Otus käveli luoksemme ja kätteli meitä toisella kädellä kaivaen samaan aikaan toisella kädellään kaluaan ulos sukelluspuvustaan. Se kertoi olevansa Ben Beaver, avaruusmajava ja sanoi olevansa kiimasta sekaisin. Tukkijääkäri työsti tätiäni, eikä ollut edes huomannut uutta tulokasta ennen kuin Ben Beaver olikin heittäytynyt Tukkijääkärin päälle ja työntänyt peniksensä tämän peräaukkoon. Tukkijääkäri ulvoi kivusta ja inhosta samalla kun ihmismajava päästeli outoja epäinhimillisiä äänteitä. Minä en voinut enää katsoa. Juoksin niin syvälle metsään kuin pääsin ja oksensin mahalaukkuni tyhjäksi.
      Odotin ja toivoin metsässä, että äänet vaimenisivat ja koko sairs akti olisi ohi. Puolen tunnin päästä kuulin julman rääkäisyn ja sen jälkeen kaikki hiljeni. keräsin kaiken rohkeuteni ja aloin hiipimään takaisin leiriin. Leirissä minua kohtasi mitä hirvein näky. Tätini yritti ryömiä pois Tukkijääkärin alta, joka yritti irroittaa Ben Beaverin kalun perseestään, jotta pääsisi myös itsekin ryömimään pois tämän alta. Ihmismajava sen sijaan makasi kuolleena näiden kahden päällä. Jässe-setä oli iskenyt sen kovaan kalloon Fiskars Handy 600 kirveen, joka vielä törrötti kiinni sen kallossa. Ryntäsin välittömästi auttamaan Tukkijääkäriä ja tätiäni. Pian kaikki pääsivät ylös ja saivat vaatteet päälleen. Huokailimme ja kiroilimme hetken, kunnes Jässe-setä rikkoi hiljaisuuden huutamalla "Klux klux perkele pois täältä ja heti!".
      Meitä ei kahdesti tarvinnut käskeä. Ryntäilimme sinne sun tänne etsien autoa. Paniikista hiukan selvittyämme löysimme auton ja onnistuimme pääsemään sisällekin. Setäni oli automiehiä saaden auton liikkeelle siinä silmän räpäyksessä. Ja niin kaahasimme tuhatta ja sataa takaisin sinne mistä olimme tulleetkin.
      Illalla saunan jälkeen setäni tarjosi myös minulle miestä vahvempaa, jotta unohtaisin painajaiseksi muuttuneen telttaretkemme ja vannotti minua, ettei asiasta puhuttaisi enää. Tukkijääkäri eleli muutaman päivän tätini huonoilla ruoilla ja katosi kuin avaruuskissa Venukseen.
      Tämän tapauksen jälkeen en näin vain eroottisia unia, jossa pyöri kauniiden naisten ja mustien mieskokkien lisäksi myös ihmismajavia, tukkijääkäreitä ja tätejä. En voisi sanoa nauttivani enää eroottisesta uneksimisesta.

      Mikä kaunis loppu kieroutuneelle tarinalle!

      Kiittäen lukijoita, Alpo-poika

      • Alpo-poika

        Kommentteja kaipailen, lukeeko kukaan tällaista? Kaivataanko lisää erilaista scheissea?!


      • Aapo-Jalmari
        Alpo-poika kirjoitti:

        Kommentteja kaipailen, lukeeko kukaan tällaista? Kaivataanko lisää erilaista scheissea?!

        Tosi hyvää paskaa!!! En voi muuta sanoa kuin taidan mennä oksentamaan vaikka juuri siivosin vessn edellisen oksennuksen jäljil6ä


      • Minä
        Alpo-poika kirjoitti:

        Kommentteja kaipailen, lukeeko kukaan tällaista? Kaivataanko lisää erilaista scheissea?!

        minä ainakin nautin. erinomainen kirjoittaja olet, sanavarasto kuin Linnankoskella konsanaan

        Veijo Meri varmaan kalpenisi

        jatka kirjoittamista

        ihan totta, minä tykkäsin


      • *\o/*
        Alpo-poika kirjoitti:

        Kommentteja kaipailen, lukeeko kukaan tällaista? Kaivataanko lisää erilaista scheissea?!

        Parasta tekstiä pitkiin aikoihin!
        Älä missään tapauksessa lopeta kirjoittelua, vaan tuo tietoomme jatko-osa, kunhan semmoinen valmistuu.


      • Kun kohtaa
        Alpo-poika kirjoitti:

        Kommentteja kaipailen, lukeeko kukaan tällaista? Kaivataanko lisää erilaista scheissea?!

        Oli hyvä teksti. Seksitarinana scheisse, mutta tarinana ja viihteenä loistava. Yllätyksellinen, tiivis ja hauska. Nauroin useaan kertaan ääneen. Luen jatkossa ilman muuta kun näen nimimerkkisi kirjoittajana. Hyvä.


      • juustoperkele
        Alpo-poika kirjoitti:

        Kommentteja kaipailen, lukeeko kukaan tällaista? Kaivataanko lisää erilaista scheissea?!

        Voi helvate -vate kun oli mahtava tarina!Suomalaisen mieleen.Metsässä rymyämistä,viinaa,väkivaltaa ahhhh.


      • Nyt tulee
        juustoperkele kirjoitti:

        Voi helvate -vate kun oli mahtava tarina!Suomalaisen mieleen.Metsässä rymyämistä,viinaa,väkivaltaa ahhhh.

        Ai että :D Aivan ihana tarina! Älä ihmeessä lopeta kirjoittamista, tekstisi on ihanan humoristista ja osaat leikkiä sanoilla.


      • Fanittaja1
        Alpo-poika kirjoitti:

        Kommentteja kaipailen, lukeeko kukaan tällaista? Kaivataanko lisää erilaista scheissea?!

        Aivan mahtavaa! Lisä scheissea!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6143
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3906
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      253
      2274
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1890
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1343
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1286
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1020
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      976
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      37
      915
    Aihe