Vaihteeksi valitan eksästäni, kahden tyttäreni isästä.. Ja sopimuksista..
Sopimuksista nyt ensin.. tehtiin tapaamissopimus (melkein tuppaa naurattamaan) Aika klassinen varmaan.. Tytöillä on oikeus tavata isäänsä parillisina viikkoina viikonloppuisin ja juhlapyhät vuorottelevat vuosittain.. Oikein nimeltä mainittiin joulu, pääsiäinen ja juhannus.. Kysyin sopimusta tehdessä entä uusivuosi ja kunnan lastensuojeluviranomainen tokaisi ettei yhden päivän juhlia lasketa. Enpä hokannu vaatia sitä paperille..
Siis.. Ja koulujen lomat puolitetaan..
Ensimmäinen loma oli syysloma. Minä opiskelin ja kuulin että näyttökokeeni osui juuri syyslomaviikolle. Keskiviikolle. Niinpä minä kuukautta ennen tartuin luuriin ja soitin iskälle. Uusi morsian vastasi ku iskä oli harrastuksissaan. Ilmoitin asiani ja ehdotin alkuviikkoa, että voisin lukea teoriaa ja valmistautua näyttöön. Morsian ystävällisesti totesi että eiköhän se sovi..
Viikkoa ennen oli nuoremman tytön palaveri päiväkodilla johon isä myös osallistui.. kysyinpä asiaa.. Hän oli unohtanu koko jutun ja järjestäny muuta ohjelmaa koko viikolle.. (työtön mies kuitenki).. Pienemmällä tytöllä oli hoitopaikka mutta ekaluokkalaiselleni hankin mummun hoitamaan.
Pappa on mahdottoman läheinen tytöille ja syysloman torstai päivänä oli papan synttärit. Lahja tehtiin rakkaudella ja suurella vaivalla jo edellisenä viikon loppuna. Isäpä ilmoittaa maanantaina ottavansa tytöt keskiviikosta perjantaihin. Muistutin isäni synttäreistä ja kerroin tyttöjen odottavan niitä. Tiistaina ehdotin että jos tuon torstai-iltana mutta loppuviikko oli taas kuulemma buukattu täyteen.. Tytöt eivät sitte olleet isällään.. Minä kuulemma rikoin sopimuksen.
Joulun lapset olivat isällään. synkkänä sovin muuta jouluksi ja joulupäivän aamuna soi puhelin että pitäs heti hakea tytöt..Enpä voinut ku olin luvannut muuta.. Alunperinki olisi vasta tapanina pitäny hakea mutta isä ilmoitti että "normaali viikon loppu vain. Pääsin tuntia ennen sovittua aikaa hakemaan ja sitä ennen tekstiviestein oli haukuttu huonoksi äidiksi..
Uusivuosipa sitte laskettiinki pyhäksi, saman tantan hyväksymisellä joka aiemmin sanoi ettei lasketa.. Ja loppiainen oli isällään. Kun hain tytöt isä ilmoitti että nyt kun järjestys meni sekaisin hän ottaaki nyt parittomina.. Olinpa suunnitellu elämääni sopimuksen mukaisesti ja en suostunut.. Ja taas haukuttiin.
Pienituloisena isän maksama ruokko olisi iso raha (100e) mutta olen jo oppinu olemaan laskemaan sitä tuloksi kun maksu tulee milloin sattuu enkä voi mitään kun se tulee sen kuukauden aikana.
Minä olen se joustamaton ja itsekäs sopimuksen rikkoja..
Hassuja nämä soskun sopimukset. Käytännössä mun on niitä toteltava, isän ei. Isä on luonteensa osoittanu jo 10 ja puolen vuoden suhteen aikana ja jos lasten edun nimissä annan periksi se siirtelee sen jälkeen tapaamisia mielin määrin ja kukapa muu mun puolia pitää ku minä itse..
Viikon loppuna olisi isän vuoro. Pienemmältä leikattiin viime keskivikkona nielu- ja kitarisat ja kun menen uuden miesystäväni luo alkaa taas puhelin soimaan että ku lapsi itkee, nyt se yskii.. nyt se aivasti.. Ootpa huono äiti ku et päivystä jos hän ei jaksakaan..
Että näin meillä..
Suhde oli kamala ja hirveästi tappeluita ja minä hölmö luulin että ero ne tappelut lopettaa.. Erottelin eksäni kuvia pois albumeista ja ajattelin antaa ne hänelle. Teen sivän paketin ja kirjoitan pääle "never ending story"

Vastaukset 2
Vanhimmat
sielujen kanssa se elämä yhdessä ja erikseen
on juuri tuollaista.
Itse jossain vaiheessa lopetin laskemasta ollenkaan lasten huoltoa viikonloppuisin lasten isän varaan.
Jos haki niin haki, jos ei niin sitten ei.
Suuri pettymys lapsille, mutta ovat jo oppineet,
että maailmassa on myös tämän sorttisia ihmisiä.
"minä hölmö luulin että ero ne tappelut lopettaa."
AHHHAHHAHAHHAHAHAHHHAHAHAHAHAHHAAAAAAAAA!!!!
*Kröhöm*
Anteeksi..
*Pyyhkii naurukyyneleitä*
Mutta etpä ole yksin tuon illuusion kanssa. Oma exäni kuvitteli myös näin ja ilmeisesti 80-90 % eroavista.
Jännää miten tuossa erotohinassa unohtuu se pieni hiljainen ihmettelijä(t) siellä nurkassa, joka yhdistää vanhemmat useimmissa tapauksissa vielä vuosikymmeneksi. Eli eipä lopu vääntö eroon vaan muuttuu kahta kolmea kauheammaksi kun uudet onnet purjehtivat kuvaan ja valtataistelu siirtyy sosiaali ym. viranomaisten välittämäksi.
Turhuuden markkinoilla on täysi tohina päällä. Katsokaa viisasta ihmistä, eipä uskoisi tuon kuuhunkin päässeen..
Mut tsemppiä sulle Irsku75, tuttuja ovat nuo väännöt ja sattuu sitä toisinkin päin - siis sukupuolesta riippumatta -. Sen verran voin lohduttaa, että kaikki tasaantuu ajan myötä ja neuvoksi sen verran, että kun exäsi nyt on mitä on niin ala miettiä muunlaisia hoitoratkaisuja. Isovanhemmat ovat tietysti kullanarvoisia, mutta esim. MLL kautta on mahdollisuutta hakea tukiperhettä, joka voi ottaa muksut esim kerran kuukaudessa vklopuksi, jos isään ei kertakaikkiaan ole luottamista. Yksin (lue: ilman lapsia) vietetyt joulut ja muut juhlat taas kuuluvat eroperheiden arkeen. Niistä on opittava nauttimaan uudella tavalla ja luotava uusia perinteitä, ei se maailma tuohon kaadu. Ensimmäinen joulu ilman muksuja voi tietysti ottaa koville, niinkuin otti minullakin, mutta sekin menee ajan kanssa ohi, jos antaa sen mennä. Onnea matkaan.