En tiiä kuuluuko tää tänne mut en keksiny muutakaan...
Joskus sitä miettii elämää ja sen tarkoitusta.(kaikki tekevät niin jossain vaiheessa) Ajatukset harhailee ajatuksesta toiseen etsien vastauksia kysymyksiin joita ei vielä ole. Pahimmat pelot käydään läpi myös mutta ne työnnetään piiloon pään takaosaan. Kunnes koko ihminen kokee jotain, mikä järisyttää hänen maailmaansa (negatiivisesti) pahoin. Pahimmat pelot pääsevät valloilleen, mikään ei ole niinkuin ennen.
Elämä on saanut uuden merkityksen. Luhistuakko pelkojen ja pahan vuorytessä yli vai kamppailla sitä vastaan? Onko toiveet ja unelmat tulevaisuudesta kannustamassa sua eteenpäin?
Toi oli mun asia noin tiivistettynä, mutta yritän selittää asian toisinkin.
Kun tulin yläasteelle en tuntenut ketään. Ala-asteelta oli kyllä joitain tuttuja mutta he eivät olleet kovin läheisiä. Kavereita ja myöhemmin ystäviä löytyi kyllä. 7lk ja 8lk alku menivät mainiosti. Kunnes sitten melkeimpä sanottuna paras ystäväni muutti pois paikkakunnalta. Meitä jäi 3:en¤ tytön ryhmä. Kunnes sitten seuraavana kesänä me kai jotankin erkaannuimme toisistamme eikä mikään ollu niinkuin ennen.
9lk alku oli maailman kamalinta. Toinen musta erkaantunut ystävä on samassa ryhmässä kuin mä. ¤Näistä ystävistä on nykyään tullu aivan erilaisia ku minä mä ne tunsin. Idioottina olemisella on hintansa, tietäkää se.
Sitä ei voi sanoin kuvailla miten sairaalta se tuntu kun ei ollut ketään, ei ketään jonka kanssa puhua välituntisin tai tunnilla yleensäkkään.
Ennen niin suuressa joukossa ollut tyttö ja nyt niin yksin. Ne suoriutumispaineet olivat aivan hirveät. Ulkokuori täytyi pitää ehjänä vaikka mikä olisi.
No, Mä masennuin (kait) ja kuraattorilla olen käynyt läpi 9luokan. En mä tiedä onko siitä ollu kauheesti apua ku taas tuntuu et mä en jaksa tätä enää.
Öisin herään aina omituisiin uniin enkä saa nukuttua, ja nyt kun pitäisi päättää mihin menen opiskelemaan ysin jälkeen... Tuntuu et ei tästä mitään tule... Lukio vai amis, Amis vai lukio... Äiti vertaa mua mun isosiskoon joka on kaikessa niin "täydellinen" (äiti sanoo et:)Mun pitäis mennä lukioon vaikka ei se mun paikalta tunnu.
Paineita tulee niin hitosti jokapuolelta. Mä en tiedä mitä teen.
Kiitos jos jaksoitte lukea tän loppuun :)
Joskus sitä miettii elämää ja sen tarkoitusta.(kaikki tekevät niin jossain vaiheessa) Ajatukset harhailee ajatuksesta toiseen etsien vastauksia kysymyksiin joita ei vielä ole. Pahimmat pelot käydään läpi myös mutta ne työnnetään piiloon pään takaosaan. Kunnes koko ihminen kokee jotain, mikä järisyttää hänen maailmaansa (negatiivisesti) pahoin. Pahimmat pelot pääsevät valloilleen, mikään ei ole niinkuin ennen.
Elämä on saanut uuden merkityksen. Luhistuakko pelkojen ja pahan vuorytessä yli vai kamppailla sitä vastaan? Onko toiveet ja unelmat tulevaisuudesta kannustamassa sua eteenpäin?
Toi oli mun asia noin tiivistettynä, mutta yritän selittää asian toisinkin.
Kun tulin yläasteelle en tuntenut ketään. Ala-asteelta oli kyllä joitain tuttuja mutta he eivät olleet kovin läheisiä. Kavereita ja myöhemmin ystäviä löytyi kyllä. 7lk ja 8lk alku menivät mainiosti. Kunnes sitten melkeimpä sanottuna paras ystäväni muutti pois paikkakunnalta. Meitä jäi 3:en¤ tytön ryhmä. Kunnes sitten seuraavana kesänä me kai jotankin erkaannuimme toisistamme eikä mikään ollu niinkuin ennen.
9lk alku oli maailman kamalinta. Toinen musta erkaantunut ystävä on samassa ryhmässä kuin mä. ¤Näistä ystävistä on nykyään tullu aivan erilaisia ku minä mä ne tunsin. Idioottina olemisella on hintansa, tietäkää se.
Sitä ei voi sanoin kuvailla miten sairaalta se tuntu kun ei ollut ketään, ei ketään jonka kanssa puhua välituntisin tai tunnilla yleensäkkään.
Ennen niin suuressa joukossa ollut tyttö ja nyt niin yksin. Ne suoriutumispaineet olivat aivan hirveät. Ulkokuori täytyi pitää ehjänä vaikka mikä olisi.
No, Mä masennuin (kait) ja kuraattorilla olen käynyt läpi 9luokan. En mä tiedä onko siitä ollu kauheesti apua ku taas tuntuu et mä en jaksa tätä enää.
Öisin herään aina omituisiin uniin enkä saa nukuttua, ja nyt kun pitäisi päättää mihin menen opiskelemaan ysin jälkeen... Tuntuu et ei tästä mitään tule... Lukio vai amis, Amis vai lukio... Äiti vertaa mua mun isosiskoon joka on kaikessa niin "täydellinen" (äiti sanoo et:)Mun pitäis mennä lukioon vaikka ei se mun paikalta tunnu.
Paineita tulee niin hitosti jokapuolelta. Mä en tiedä mitä teen.
Kiitos jos jaksoitte lukea tän loppuun :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Et kaiken tän jälkeen mä olen sillai "syrjäytynyt" Ennen niin äänekäs puhelin on muuttunut kovin hiljaiseksi. Aamulla (huonosti nukutun yön jälkeen) kouluun, koulussa vittuilla ihmisille ja pitää puoliaan, kestää ihmisten sääliviä katseita. Iltapäivällä kotiin, käydä lenkillä ja kattoa tv:tä tai tehdä jotain muuta yhtä hyödyllistä. Joka ainoa päivä, joka ainoa viikko. Perjantai on merkki siitä et saa olla 2 päivää rauhassa opettajilta ja valinnoilta... Ystäviä ei ole, koulututtuja kyllä joiden kanssa olen joskus välituntisin..
hm.. Tarvitsetko apua jossain asiassa? Sinulla tuntuu olevan sama ongelma kuin monilla (mm. minulla toisinaan) siis yksinäisyys. Sanoisin siitä kouluvalinnasta että ei kannata mennä lukioon jos ei tunnu siltä. Voit pitää vaikka välivuoden ja miettiä asiaa. Jos aloittaisit jonkun uuden harrastuksen niin saisit varmaan uusia ystäviä. En ala väittämään että varmasti. Se ei toimi kaikilla niin helposti, mutta mitäpä menetettävää sinulla on? ;)
Jos haluat kysyä lisää turhia neuvojani niin mailaa ([email protected])
Kannattaa kokeilla lukiota, jos ei tiedä, minne menee. Sen saa jättää kesken, jos siltä tuntuu, mutta koskaan ei oo pahitteeksi kokeilla edes.
Kärsämö.. kerron sulle oman yläasteajan tarinani. Minulla oli myöskin kolme hyvää kaveria yläasteella. Sitten yksi meni pois ysillä. Tämä ei ollut vielä mitään... mutta meillä oli tosi huono ilmapiiri koulussa. Meidän porukka oli just se outo, jota sai kiusata ja pilkata niin kovasti kuin tahdottiin.. Tai sitte se oli sitä murrosikäisten pilailua, jota ei siihen aikaan tajuttu...
Kuitenkin.. meille tuli ihan huono itsetunto, koko meidän kaveriporukalle. Vaikka meitä oli kolme ja olisimme voineet pitää hauskaa ja myöskin puoliamme, kaikki kääriytyivät omaan turkkiinsa, eikä kukaan meistä uskaltanut puhua sanaakaan ketään vastaan. Se meni sitten sellaiseksi, että me menimme kouluun, ei juteltu yhtään kenenkään kanssa.. varmaan salaa halveksuttiinkin toisiamme, sillä kaikki muutkin halveksu ja koska halveksimme myös itseämme. Ainoa hyvä puoli meidän porukassa oli se, että ei tarvinnut yksin nökötellä nurkassa tai kaikkien katseiden alla. Sitten kun oli yksin jossain.. oli kauheaa.
Sitten toinen.. minullakin tuntui olevan kauheesti paineita.. se taas johtui siitä, että pärjäsin hyvin koulussa ja vertailivat minun tuloksiani. Jos joku ylitti minut, oli heti että oho.. ja tuntui siltä, että en saanut epäonnistua. Jätin joskus koulun pois pahan olon vuoksi.. ja joskus mun piti mennä pois kesken tunnin, koska minulla oli niin kauhea olla. Mutta en uskaltanut tätä tehdä usein, koska multa odotettiin niin paljon.
Nyt oon lukion toisella. Ainakin meidän koulussa on tosi vapaa ilmapiiri.. on oikeastaan itsestään kiinni, saako tuttuja.. pitää vaan ängetä seuraan esim jollain kurssilla.. jos ei satu olemaan ketään tuttua paikalla. Mutta yläasteella voi olla totta ankeeta, koska siellä ollaan saman pienen porukan kanssa joka päivä.
Minulle chatti toi muuten yläasteen aikana hiukan lohtua. Se oli paikka, missä minut hyväksyttiin. Sain ekaa kertaa tuntea, että minulla oli kavereita, jotka arvostavat itseään ja arvostavat minua. Nykyään edelleenkin chattailen, sillä se on erinomainen tapa hankkia uusia tuttavuuksia. Siihen ei saa vaan jäädä liiaksi koukkuun (!).. sillä sitten helposti unohtaa, että ympärilläkin on ihmisiä ja sitä paitsi.. saa niskakipuja, jos liikaa töllöttää ruutua.
En tiiä, oliko minun viestistäni apua. Kirjoitan todellakin hirmu myöhään.. olen valvonut koko yön enkä saa ajatusten päästä kiinni. Olisi kiva tutustua.. jos haluaisit.. voin antaa sulle meseosoitteeni. Jos sinua ei nimittäin häiritse, että saatan olla joskus kiireinen enkä välttämättä juttele paljon. Mutta jooooh.. kertoisitko tälle palstalle, jos haluat osoitteeni, niin kerron sitten sulle?? Ehkäpä saatetaan tavata sitten mesessä ;).
Hyvät jatkot sulle ja olkoon rauha kanssasi! Voi hyvin ja paremmin!!!
t:kevätsipuli
Niin.. mä olen nyt sitte kait menossa lukioon, ellen mä sitte saa jotain ihme valaistusta ja päätä lähteväni jonnekkin muualle opiskelemaan.. =) En omista (ainakaan vielä) meseä, mut kirjota sähköpostiin: [email protected]