"Kuollut" tyttö

videokuvaaja

Ostin noin kuukausi sitten uuden videokameran. Olin innoissani siitä ja kannoin sitä usein mukanani.
Noh, olin eräänä päivänä tulossa serkkuni synttäreiltä, olimme matkassa autolla ja meitä oli viisi
(minut mukaan luettuna). Serkkuni asuu noin 4 tunnin ajomatkan päässä kämpästäni, joten matka oli pitkä.
Aika kului jokseenkin mukavasti, vaikka ystäväni olivat päissään ja sanelivat rivouksia. Alkoi jo hämärtää ja
päätimme pysähtyä kahvitauolle. Kaverini tietenkin ostivat olutta, mutta minä en voinut, koska olin kuskina.
Siinä sitten vierähti puolituntinen ja jatkoimme matkaa. Kohta he jo rankuivat vessaa. Pysähdyimme tienvarteen ja kännipäiset
ystäväni hoipertelivat metsää kohti. Oli jo hämärä, kuu valaisi juuri sen verran että näki liikkua.
Metsästä kuului känniläisten huutoja ja naurua. Sain pirullisen idean kuvata heitä salaa, kun he tekevät
tarpeitaan. Otin takakontista kameran ja laitoin yökuvauksen päälle (tai mikä nyt onkaan).
Lähdin sitten metsäänpäin ja suunnistin heitä kohti. Pian löysinkin heidät jokainen oman puunsa edestä.
Noh siinä sitten kuvasin kun neljä kännipäistä ukkoa pitää kulleistaan kiinni ja hyppii.
Miesten lähdettyä tein itsekin tarpeeni. Sitten alkoi kuulua jotain raksutusta.
Arvelin että että he huomasivat minut ja haluaisivat kostaa.
Huomasin yhden puskan heiluvan ja hiivin sitä kohti.
Olin noin kolmen metrin päässä puskasta, kun huomasin että puskan takana oli tyttö mahallaan. Olin ihan vitun paniikissa.
Kuvasin silti puskaa kohti kauhusta jäykkänä. En ole koskaan ollut niin peloissani.
Siinä oli vaan joku tyttö pää alaspäin liikkumattomana. Olin jo niin vitun säikähtänyt!
Sitten sen käsi liikahti ja tuli melkein kuset housuun. Lähdin niin kovaa juoksemaan autoa päin
kuin jaksoin. Juoksin niin vitun kovaa kuin jaksoin ja olin nopeasti perillä. En uskaltanut katsoa taaksepäin.
Kaverini olivat jo autossa ja minäkin hyppäsin autoon, starttasin ja kaasutin. Kaverit oli ihan ihmeissään
kun olin niin paniikissa. Päätin kertoa heille vasta kun he olisivat selvin päin.
Tärisin niin, että hyvä kun pystyin puhumaan.
Arvatkaa nukuinko yhtään koko yönä.
Onneks sain kaiken nauhalle! Sitten aamulla kutsuin pari mukana olleista kavereista
katsomaan sitä videoo. Kytkin videokameran telkkariin ja laitoin pyörimään.
En edes ollut kertonut heille mitään koko videosta tai tapahtumista.
Siinä sitten nauroivat kusijutuilleen, mutta kyllä naama venähti, kun tuli tyttö kuvaan.Aion näyttää sen muillekin ystäville,
kunhan saan pippelijutut muokattua pois.
Tähänhän ei oikeastaan edes liity mitään yliluonnollista, mutta kyllä tekin säikähtäisitte tuommosesta.
Aion laittaa sen nettiin kunhan saan muokattua sitä...

11

3796

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • haiskahtaa!!

      Vastaappas pariin kysymykseen...miksi ette menneet kamujesi kanssa auttamaan tyttöä? Luulisi että luonnollisin reaktio tuossa tilanteessa olis sanoa kavereille heti asiasta ja lähteä yhdessä katsomaan kuinka tyttö voi ja auttamaan häntä.
      Kun te seuraavana päivänä katselitte videon...eikö kenelläkään teistä todellakaan juolahtanut mieleen palata paikalle katsomaan oliko tyttö vielä siellä?
      Miksi et ilmoittanut asiasta poliisille...vai olitko kenties niin vakuuttunut että näit aaveen?

      • Jätti sitten tytön sinne metsään. Varmaan vielläkin siellä. Just oli kaveri kussu ja kun näki tytön ni meinas tulla kuset housuun. Ihme rakko kun taikoo lisää nesteitä. Ite epäilen koko tarinaa. Hyvin keksitty.


    • ---

      ompas melekosta paskaa.

    • Policewoman

      Älä laita! Voit vielä saada syytteen heitteillejätöstä. Jos nyt edes on tottakaan koko juttu.

    • päätellen jonkun

      teinin keksimä,tai jopa jostain kopioima höpöhöpö juttuhan tämä on,ilmiselvästikin ja. (=piste)

    • elävätyttö

      Jos olisit halunnut tuosta kunnon kummitustarinan, niin olisit muuttanut tuota loppua hieman.. Eli kun jälkeenpäin katsoitte videota, niin siinä kohdassa, jossa tytön olisi pitänyt olla, niin ei olisikaan ollut mitään, korkeintaan painauma maassa, tai tytön lapanen, takki, tai jotain muuta. Tai sitten video olisi loppunut lumisateeseen juuri kun video olisi ollut tulossa siihen kohtaan kun näit tytön.

      Muuten kyllä ihan jees tarina :)

    • VOI TEIDÄN KANSSA

      Nää reaktiot oli hauskoja, alempana joku oli kirjoittanut Kansallismuseon räjähdyksen johtuneen kirotuista koruista, ja osa jengistä oli mennyt mukaan kympillä, tämä tarina taas oli kirjoitettu hieman uskottavammin, eikä kukaan ostanut. Heh, hauskaa, siis joo en usko itsekään kumpaakaan juttuun, tämä paikka on vain muuttunut teinien temmellys kentäksi, jotka keksivät kliseisiä tarinoita, missä ovat kaikki kunnon vanhan kansan tarinat ja erikoiset kokemukset, eikä mitään "Tuttuni kertoi" ja vastaavaa . . . u know what i mean....

    • dfsdf

      Te kusiruutat siis jätitte mahdolisesti eksyneen / loukkaantuneen / rikoksen kohteeksi joutuneen tytön makaamaan metsään?

      • Tyhmä, tyhmempi, ryyppyporukka

        Eikö edes sulla tyhmyri tullut mieleen, että tyttö saattoi olla loukkaantunut ja henkitoreissaan, olisitte voineet pelastaa hänet? Eikö ole tullut mieleesi että ehkä hänen pahoinpitelijänsä odotti vähän matkan päässä ja lopetteli homman kun te sankarit olitte juosseet pakoon?

        Jos sulla todella on se video niin vei se äkkiä poliisille! Nuoria naisia on nytkin kadoksissa!


    • Eve

      Mielenkiintoinen juttu.Mistä tiedät ettei se tyttö ollut oikea?Vai oliko se oikea???

    • Minttu-82

      Oletko saanut videota nettiin? olisi kiva nähdä itse oliko se kuolluut tai elävä? mitä mieltä itse?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      60
      1128
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      871
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      641
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      315
      627
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      114
      614
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      598
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      590
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      554
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      72
      542
    Aihe