Lapseni huostaan otettiin minun ollessa 18.Tyhmyyttäni suostuin siihen,lastani ei otettu minkään sellaisen takia,että olisin juonut tai pahoinpidellyt,ei vaan koska olin nuori ja väsynyt yö valvomisiin koliikin takia.Mitään tukea ei edes ehdotettu.Lapseni oli hyvin hoidettu ja terve.
nyt olen 31 ja lapseni on edelleen sijais perheessä,enkä varmaan saa sitä pois ikinä.En juo,hoidan kotini ja muut lapseni kunnolla.
Sosiaali viran omaiset vain ovat sitä mieltä,että kun on ollut jo niin monta vuotta sijais perheessä,niin parempi niin kuin lisätä lapselle muutoksia.
En jaksa kohta enää.Kerran kuussa tapahtuvat tapaamiset eivät mielestäni riitä.Edes yöksi en lasta saa lomille.Vedoten vaikka mihin.Tuo lapsi jonka synnytin on minulle vieras,en tunne häntä laisinkaan.Turhauttaa niin paljon että olisi kai parempi jo luovuttaa ja lopettaa yhteyden pito.
nyt olen 31 ja lapseni on edelleen sijais perheessä,enkä varmaan saa sitä pois ikinä.En juo,hoidan kotini ja muut lapseni kunnolla.
Sosiaali viran omaiset vain ovat sitä mieltä,että kun on ollut jo niin monta vuotta sijais perheessä,niin parempi niin kuin lisätä lapselle muutoksia.
En jaksa kohta enää.Kerran kuussa tapahtuvat tapaamiset eivät mielestäni riitä.Edes yöksi en lasta saa lomille.Vedoten vaikka mihin.Tuo lapsi jonka synnytin on minulle vieras,en tunne häntä laisinkaan.Turhauttaa niin paljon että olisi kai parempi jo luovuttaa ja lopettaa yhteyden pito.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Aika pitkään on lapsesi ollut jo kotoa pois. Toki ne viranomaiset sanovat mitä sanovat, sen puhumisen taidon he osaavat ja asiaan kuuluvat fraasit. Lain mukaan huostaanotto on purettava silloin, kun huostaanoton perusteita ei enää ole, mutta laki myös sanoo, että pitää toimia lapsen edun mukaisesti.
Jos todella halaut lapsesi takaisin kotiin, niin hae muutosta hallinto-oikeudelta, siitä se kotiutuminen lähtee.
tapauksessasi on juuri käynyt niin, että lapsi on ollut pitkään sijaisperheessä, kiintynyt sinne. eli ei ole lapsen edun mukaista enää kotiuttaa. näin se vaan menee. valitettavaa.
aina henkilökohtaisesti häntä itseään koskevassa asiassa. Näin sanoo laki. Kuinka monen lapsen mielipidettä on kysytty, missä hän haluaa asua?
päätettäviksi.
Ei last saa rasittaa tuontyyppisillä paineilla. Ei sinulla näköjaan ole ymmärrystä missä on aikiusen vastuu ja mikä on lapsen oikeutettua elämää.
Onneksi on se laki joka nujertaa niin monen vastarannan kiiskenkin.
Älä vaan mene kysymään lapselta missä hän haluaa asua.
Lain mukaan yli kaksitoistavuotiasta lasta on kuultava näissä asioissa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että hänen sanansa mukaan toimittaisiin, mutta hänen sanallaan on kuitenkin painoa tehdessä päätöksiä ja niihin ne vaikuttavat.
Minun lapseni 12-vuotias käy kotilomilla kerran kuussa ja saa olla koko viikonlopun ja muilla lomilla saa olla esim.4-7päivää...
kuin se nyt on,hyväksy sille jatkoa ja tulevaisuutta. Miksi mietit sitä että miksi et saa lastasi edes yöksi luoksesi onhan siihenki syynsä vai?
Näin medän lapsen bioäitikin ihmettelee miksi ei saa tavata omassa kodissaan omaa lastaan. Siihen on kyllä todella raskaat syyt jotka ei varmaan koskaa poistu. Miten sitten on kohdallasi se on sinun salaisuutesi vai rohkenetko jakaa sen julkisuuteen riepoteltavaksi.
Tuttavallani on ollu myös samankaltainen tilanne nyt lapsi jo aikuinen ja suhteet ovat kunnossa kuten nyt odottaa voi. Sijaiskoti on kuitenkin lapsen se oikea koti ja siellä äiti ja isä sekä sisarukset.
Samoin on bioäidillä lapsia tästä myöhemmästä suhteesta ja nämä lapset eivät ole "tunnerikkaita" sisaria, siitä puuttuu se elämänarki lapsuusvuosilta. Tämä nuori ei missään tapauksessa olisi halunnut muuttaa bioäidin kotiin asumaan.
Hän kävi bioäitinsä luona 3-4 kertaa vuodessa melkein koko sijoituksen ajan. Nyt käy ehkä 1-2 kertaa vuodessa. Mutta sijaiskodissa vähintään kerran kuukaudessa ja viettää myös pidemmät lomat siellä.
Mutta kieltämättä tunne biologiseen äitiin on se tunne joka on vaikea selittää jos sitä ei ole itse kokenut.
Myös se että siinä bioäidin kodissa on uusi vieras mies joka ei ole se isä tälle jo aikuiselle lapselle. Tämä bioäiti hyväksyi sen tilanteen sellaisena kuin se oli ja eli niillä ehdoilla.
En varmaankaan tule saamaan lastasi takaisin, eikä se olisi enään lapsen edun mukaista. Hän on varmaankin kiintynyt sijaisperheeseen.
Mutta älä ihmeessä lopeta tapaamisia, olet kuitenkin hänen äitinsä.
Meillä on vastaava tapaus. Saimme yhden lapsen kun hän oli puolivuotias. Äitinsä käy joka toinen kuukausi tapaamassa. Lapsi tietää kuka hänen biologinen äitinsä on ja se on tärkeää. Vaikka lapsi on kasvanut meillä ja pitää meitä perheenään on biologinen äiti tärkeä. Ja hyvin tärkeää on hänelle heidän tapaamiset.
Jos häneltä kysyttäisiin missä hän haluaisi asua vastaisi hän epäröimättä, että meillä niinkuin aina. Kuitenkin tiedän, että se olisi kuin hylkäys, jos äiti ei yhtäkkiä tulisikaan.
Älä hyvä bioäiti hylkää lastasi!!!!! Vaikka minä olen lapselle arkiäiti niin sinä olet kuitenkin tärkeä pala, kun lapsi kokoilee murrosiässä palasiaan ja identtiteettiään.
Mieti ihan oikeesti, mikä on lapsen etu!?
Sen verran olet velkaa lapsellesi kaikesta huolimatta, eikö niin?
Lapsesi on elänyt sijaisperheessä niin kauan, että lähteminen sieltä olisi hänelle uusi huostaanotto. Sinusta tuntuu, että lapsesi on sinulle vieras, mutta samaa ajattelee varmaan lapsesi. MUTTA olet kuitenkin äiti, joka on hänet synnyttänyt, joten sinun tapaamiset ovat lapselle tärkeitä. Älä missään nimessä lopeta tapaamisia, vaan tapaa lastasi ja hyväksy tilanne sellaisenaan kuin se on.
Lapsella on oma elämänsä sijaisperheessä; siellä on hänelle tärkeät ihmiseet. Lisäksi on kaverit, tuttu koulu yms. jotka lapsen elämässä ovat hyvin tärkeitä. Et varmaan halua repiä lastasi irti kaikesta tästä.
Voimia sinulle!
Niinhän kaikki ajattelee,tapailen lastani vaikkei aina huvitakaan.Tilanne on että lapsen tulo on suunnilleen sama kuin ottaisi vieraan lapsen hoitoon.Ja lisäksi olen sidottu asumaan täällä aina,minnekään en voi muuttaa.Oikeasti,missä se tärkeys näkyy,ei ainakaan merkki päivinä.
Tunnen itseni joksikin sijais synnyttäjäksi joka synnytti muille lapsen.
Väärinhän tämä on tuntea näin,mutta minkäs teet,vuodesta toiseen sama virsi jatkuu,nyt se on ihan sama jo.Ei voi mitään.En voi sanoa rakastavani tätä lasta,toisten kasvattamaa,ei ollenkaan minua.
Voiko sitä olla synnyttäjä vain?
Haluatko ettei tunteita/siteitä ole vai onko se totta?
Jos on totta, niin olisi varmasti parempi ettet tosiaankaan tapaa lasta. Lapsi aivan varmasti vaistoaa sen jossain vaiheessa, ettei sinulla ole mitään tunteita häntä kohtaan.
Kannattaisiko sinun adoptoida?
Meille sijoitettujen lasten vanhemmat ovat näiden vuosien aikana muuttaneet monta kertaa. Välillä asuvat aivan toisella puolella Suomea, välillä muutaman sadan kilometrin päässä ja taas hetken päästä matkaa on 600-700 km. Ei kukaan ole estänyt heitä muuttamasta. Tapaamiset ovat säilyneet ennallaan, eli joko lapset tai vanhemmat matkustavat kerran kuussa. Lapset tapaavat nykyään vanhempiaan lomien aikana ja ovat tapaamisessa n. viikon.
Mitä tarkoitat merkkipäivillä? Meillä lapset muistavat vanhempiaan syntymä- ja nimipäivänä lähettämällä kortin. Kun vanhemmat ovat täyttäneet "pyöreitä" vuosia lapet ovat olleet juhlissa mukana. Samoin isovanhempien juhlissa. Lasten syntymäpäivillä vanhemmat ovat mukana. Joulun aikaan tapaamiset ovat joko jouluna tai vähän ennen. Äitienpäiväksi järjestetään joka vuosi tapaaminen. Isiä muistetaan kortilla sillä isät eivät ole lasten elämässä samalla tavalla mukana kuin äidit.
En ikinä ole saanut äitien päivä korttia,saati puheluita,kaikki menevät sijaisperheelle.
Minua ei tarvitse muistaa,ajattelee sijaisperhe.
Miksenkö voi muuttaa,lapseni sijais perhe on tiukkapipoisia uskovaisia,jotka ovat omineet lapseni,kun omia eivät pysty saamaan.Sossut eivät olisi kieltäneet tapaamasta enemmänkin,olisin kaiken järjen mukaan saanut lomille ja pitkiksikin aikoja,mutta aina joka ikinen kerta sijais perhe on iskenyt kapuloita rattaisiin,kun eivät tahdo että lapsi voisi alkaa ikävöimään omaan kotiinsa.
Kyllä minä rakastan lastani,mutten samalla tavalla kuin toista lastani,kun samanlaisia siteitä ole päässyt ikinä muodostumaan.Olisin kyllä halunnut.
Haluision pois suomesta,täällä sossut ovat läpeensä mätiä.Ja parasta olisi jos voisin ottaa mukaani kaikki lapseni ja elää heidän kanssaan,mutta nyt se on mahdotonta.
Tämä kuulostaa sijaisäidin tarinalta. Semmoisen ihmisen kirjoitukselta, joka pelkää menettävänsä itselleen rakkaaksi tulleen sijoitetun lapsen. Pitäisi ajatella lapsen etua, eikä ensisijaisesti kummankaan äidin tilannetta. Äidit vaan tuppaavat ajattelemaan sillä tavalla "minäminäminä"-asenteella. "Vain minä voin olla lapselle kyllin hyvä." Lapsen etu voi etenkin murrosiässä olla tuttujen elämäntilanteiden pysyminen vakaina. Harva lapsi kuitenkaan tapaamisista murtuu. Avioerolapsillakin on kaksi perhettä - elleivät vanhemmat pilaa tätä mahdollisuutta huoltajuuskiistalla ja muilla riidoilla.
BIOÄITI - YRITÄ JAKSAA PITÄÄ LAPSEESI YHTEYTTÄ. LAPSESI VARMASTI HALUAA KUULLA TARINAN KOKONAISUUDESSAAN TULLESSAAN VANHEMMAKSI. HÄN HALUAA MYÖS VARMASTI PITÄÄ YHTEYTTÄ SISARUKSIINSA JA SINUUN. YRITÄ JAKSAA TILANNETTA. ERÄÄNÄ PÄIVÄNÄ LAPSESI ON AIKUINEN. ÄLÄ TUOTA HÄNELLE HYLKÄYKSEN TUNNETTA NYT HERKÄSSÄ MURROSIÄSSÄ.
tiedän mikä on tämän homman nimi olla lapsia ja vanhempi niille jotka tarvitsevat aikuisen turvallisen ja huolehtivan vanhemman. Näinhän se on kaikilla lapsilla ei siis erotella sinun ja minun vaan ajatus on oltava hiukan perustellumpi kuin mihin viittaat.
ketjussa taas jälleen kerran riehuvasta ja KAIKKIA biovanhempia syyttävästä ihmisestä?
Toiset sijaritkin yrittävät välillä puhua hänelle järkeä päähän, mutta sen ihmisen tunne-elämä on ilmeisesti aika sekaisin. Mitä ajattelet lapsen kohtalosta tuossa tilanteessa? Syyttäjä-sijarin mielestä on AIVAN KAMALAA miten lapsi oireilee bioäidin tavattuaan, kuulema ammattiauttajatkin ovat samaa mieltä. Hän ei kuitenkaan osaa kertoa, ketä ammattiauttajia hän tarkoittaa. Välillä tuntuu, että hänen sijarilastensa paras olisi, kun sijariäiti saisi sitä ammattiapua ennen lapsia.
Nooh, olen sitä mieltä, että sijaisvanhemmissa (kuten kaikissa ihmisissä) on tietty määrä sekopäitä. Osalla on väärä motiivi sijaisvanhemmuuteen (esim. tulojen hankinta tai biologinen lapsettomuus traumana).
Lapset ovat ne kärsijät ikävissä tilanteissa. Kuulin juuri pari viikkoa sitten tapauksesta, jossa sijoitettu nuori hirtti itsensä sijaisperheen kotiin. Hirveää? Niin on. Tähän varmaan joku näsäviisas kohta vastaa, että tekevät bioperheissä kasvavat nuoretkin itsemurhia.
Perhehoitoon liittyy paljon vaiettuja salaisuuksi, joita ei edes haluta ottaa päivän valoon. Yksi on se, ettei mikään taho seuraa lapsen vointia ja kuulumisia sijoituksen jälkeen. Tarkoitan tällä sitä, että lapsella pitäisi olla suora yhteys johonkin "lapsivaltuutettuun", jolle hän puhuisi ilman kenenkään vanhemman tai sossun läsnäoloa.
sodan aikana olleiden lasten tarinoihin,
Sieltä löytyy monenlaisia "totuuksia"
tähän lasten pitkä aika vanhemmista erossa -oloon.
Ruotsissa olleiden lasten määrä
taisi olla peräti 52 000 lasta, joten siihen mahtuu jo monenlaista tarinaa ja ajatusta.
(Ja kun lapsia
sodan melskeistä ja nälästä, puutteesta ja kurjuudesta
Ruotsiin laitettiin,
oli silloin myös virananomaisten mielestä
kysymys lasten edusta)
Samanikäisiä lapsia otetaan huostaan, eikä sosiaaliämmät pukahda muutoksen olevan yhtään mitään. Kukaan ei sano että lapsi on kiintynyt omaan vanhempaansa kun ollaan huostaanottoa tekemässä. On pelkkää ulkokullaisuutta esittää, etteikö lasta voi palauttaa omille vanhemmilleen sen takia että hän olisi kiintynyt sijaisvanhempiinsa. Kyllä lapsi kiintyy ja kiinnittyy takaisn äitiin ja sossuämmät voi sitä edesauttaa osaltaan. Laittakoot peliin sen kehumansa ammatillisuutensa palautusvaiheessa. Sossuistahan se on kiinni miten kauan sopeutuminen kestää palautusvaiheessa. Sijaisvanhemmat voivat olla tukemassa ja lapsi voi käydä ainakin alussa sijaisvanhempien luona jos haluaa. Näin muutos tapahtuu pehmeästi.
Lasten huostaanotot tapahtuvat hyvin kovilla otteilla, minunkin lapseni siirrettiin fyysisesti repimällä poliisien voimin. Yksi lapsistani piti kiinni vielä oven karmeistakin ja huusi äitiä auttamaan kun kaksi poliisia irroitti hänet sylistäni ja veivät pois Jukolaan Mäntyharjulle sijaisisän viereen nukkumaan. Sosiaalityöntekijä oli ivannut lapselleni että "kyllä äitisi sinua rakastaa". Palautusvaiheessa samalla tavalla, kyllä sijaisvanhempasi sinua haluavat, mutta äiti rakastaa.
eivät enää olekaan kuten pikkulapsen ja hänen äitinsä.
Voit kuitenkin olla myös murrosikäisellekin lapsellesi äiti, jos itse niin haluat.
Ja mitä kauemmin ja pidempiä aikoja olette tekemisissä toistenne kanssa, sen kiintymyksellisemmät välit teille varmasti tulee.
Yleensä murrosiässä ja pikkuhiljaa sen aikana lapsen ja vanhempien välit kasvavat "aikuismaisemmiksi" normaalistikin jo senkin vuoksi, että kohta murrosiän jälkeen lapsi olisi valmis lentämään "kotipesästä" omilleen.
siteet yhdistettynä geeniperimään. Tästä on merkkinä, että lähes jokainen adoptoitu, eron seurauksena tai muuten pienenä vanhemmistaan, tai vain toisesta, eroon joutunut etsii tavalla tai toisella juurensa eli vanhempansa ja mahdolliset sisaruksensa vaikka maapallon toiselta puolelta. Eikö tämä ole tiedossa tai muistissa?
Mihin oppiin perustuu käsitys, että lapsen yhteyttä juuriinsa voidaan rajoittaa ja estää sillä perusteella, että hän asuu jossain muualla kuin kotonaan. Vielä vähemmän ymmärrän, että lasta ei voi palauttaa vanhemmilleen tarvittaessa, koska hän on kiintynyt hänelle alunperin vieraisiin ihmisiin. Eikö tässä koskaan kysytä lapsen mielipidettä? Ei mielipiteen kysyminen ole samaa kuin vastuu siirtyisi lapselle.
Kun luen sellaista, että lapsi saa v i e r a i l l a omassa kodissaan viikonloppuisin ja lomilla, nousee kylmät väreet selkääni. En ymmärrä tällaista.
Minulle ei ole tuttua käytännössä sijoitukset, joten ihan näin maallikkona herää tällaisia kysymyksiä kun lukee näitä teidän juttujanne.
ei kannata ottaa kantaan asiasta, josta ei tiedä. Minä olen näiden asioiden kanssa tekemisissä, ja ihmettelen miksi lasten pitää tavata pelkäämiään vanhempia vain siksi, että on biologisesti sukua.
ja pysyykö asia,
jota lapsi pelkää biologisessa kodissaan,
vuosikausia aina vaan.......