Gothmog

DrBan

Kysymys on kaksoiskysymyksestä, joka kietoutuu nimen Gothmog ympärille...
1. TSH:ssa esiintyvä Gothmog. Sauronin joukkojen komentaja Pelennorilla, jonka yläpuolella oli kentällä vain Noitakuningas.
2. Silmarillionin "peikkovartija Gothmog", jonka verestä Hurinin kirves kärysi tappeluksessa, jossa hänet vangittiin.

Ensinnäkin: Mikä on Tolkienharrastajien yleinen kanta ykköskohdan Gothmogin rotuun. Tätähän ei ilmeisesti pysty selvittämään mitenkään. Allekirjoittanut tuntee puolenkymmentä veikkausta aina nazgulista örkkiin. PJ suosi örkkiversiota.

Kakkoskohta kiinnostaa jopa enemmän. Ne joilla mahdollisuus on, tarkistapaapa Silmasta kyseinen kohta. Onko kyse Balrog-Gothmogista (jonka veri epäilemättä käryäisi Hurinin kirveessä, jos Hurin jollain ilveellä haavan onnistuisi tähän saamaan (vuotavatko balrogit verta?)), vaiko onko kyse jostain muusta?

Mitä tarkoittaa "Peikkovartija Gothmog"? Sitäkö, että Balrog vahti peikkoja, vaiko että kyse oli peikosta, joka oli vartija ja jonka nimi oli Gothmog? Tässä olisi tarpeen vilkaista englannin kielistä laitosta alkuperäisen kirjoitusasun tarkistamiseksi.

Kaikkein hurjin idea saattaisi tietenkin olle se, että nämä kaksi Gothmogia olisivat yksi ja sama henkilö.

Mielipiteitä? Kannanottoja? Ideoita? Tietoa?

6

1057

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lady_Nocturna

      Silmarillionin takasivuilla sanotaan näin:

      "Gothmog: Lord of Balrogs, high-captain of Angband..blaablaa" Ja että "Same name was borne in the Third Age by the Liutenant of Minas Morgul.." Eli siis olemassa on tietenkin kaksi Gothmogia.

      Kakkoskohdassa kyse on Balrogista.

      Kappaleessa "Fifth battle" kerrotaan:
      "... Fingon stood alone with his guard dead about him; and he fought with Gothmog, until ANOTHER Balrog came behind....". Eli pakkohan Gothmogin on olla Balrog jos kerrotaan että toinenKIN samanlainen saapui mukaan kuvioihin.

      Mutta tuo "peikkovartija" juttu kyllä vähän hämää.
      Nimittäin kyseessä taitaa olla pienoinen suomentajan virhe.
      Englannin sana "guard" tarkoittaa vartijaa, mutta varsinkin sodankäynnin yhteydessä "guard" tarkoittaa enemmänkin VARTIOSTOA. (Kuten tässäkin lauseessa:
      "Fingon stood alone with his guard dead about him.." "...seisoi yksinään vartiostonsa kuolleina ympärillään..."

      Eli siis "troll-guard" tarkoittaisi Gothmogin "peikko-vartiostoa". Kuten Silmarillionissakin sanotaan /jälleen kappaleessa "Fifth Battle):
      "...it is sung that the axe smoked in the black blood of the troll-guard OF Gothmog.."

      Elis siis Hùrin ei mäiskinyt kirveellään Gothomogia itseään, vaan Gothmogin komentamaa peikkojoukkiota, joiden mustasta verestä hänen miekkansakin sitten höyrysi.

      Ykköskohtaan on paha sanoa oikeastaan mitään.
      Itse kuitenkin veikkaisin tässä Kuninkaan Paluussa esiintyvän Gothmogin olevan Nazgûl. Eikös Nazgûlit asustelleet siellä Minas Morgulissa, ja jos se kerta on vielä arvoltaan luutnantti niin täytyyhän sen olla sitten vähän kunnioitusta herättävämpi olento kuin pelkkä vähäjärkinen örkki...

      • DrBan

        Hienoja ajatuksia! Kiitos niistä!

        "... Fingon stood alone with his guard dead about him; and he fought with Gothmog, until ANOTHER Balrog came behind....". Eli pakkohan Gothmogin on olla Balrog jos kerrotaan että toinenKIN samanlainen saapui mukaan kuvioihin.
        -Sen verran mainitsisisn, että tässähän selvästikin puhutaan vain balrogista, eikä tämä kohta ainakaan allekirjoittaneelle mitään epäselvyyksiä ole koskaan aiheuttanut.

        Peikkovartiosto-juttu oli sen sijaan todella hieno... Eikä se jäyä mitään tilaa jatkopohdinnoille.
        Nyt vain hiipi karmaiseva ajatus, että olenkos lukenut Suomalaisen Silman huolimattomasti: jos siellä sittenkin lukee "peikkovartioston" verestä. Pitääpä melkein tarkistaa, jotta tiedän, syytänkö itseäni vai suomentajaa.
        Miinuksia minulle siitä, että en englannin kielistä Silmaa lukiessani ole tuota asiaa huomannut.

        TSH:n Gothmogista:
        Itse en olisi nazgul-teoriaa oikein hyväksymässä, koska jokin sanoo, että siitä oltaisiin tehty isompi numero, jos kentällä olisi kekkaloinut toinenkin nassuli.

        Ja tietenkin on tämä ikiaikainen huomautus, joka kuuluu tämän asian tiimoilta mainita: Mikseivät Frodo ja Sämpylä nähneet kuin yhden nassulin ratsastavan MM:sta armeijan etunenässä? Kai se oltaisiin mainittu, jos joukossa olisi toinenkin ollut.
        Vastaväite: Noitakuningas oli ylipäällikkö ja johti miehensä Pelennorille, jonka jälkeen lentävällä pedolla saapunut nassuli otti kenttäjohdon.

        Esitän seuraavan ehdotuksen kaiffarin rodusta:
        Ihminen!

        Barad Durin komentaja oli ihminen, Musta Numenorilainen tahi näiden jälkeläinen.
        Voisiko kenttäkomentaja olla samaa lajia?
        (Haluatteko keskustella siitä, oliko Sauronin Suu reilut sata vuotta vanha vaiko tuhansia vuosia vanha? Itse en enää muista kumpaa kantaa kannatan.)

        Lisää ajatuksia, ihmiset!

      • jawetus
        DrBan kirjoitti:

        *** Gothmog ***

        Pelennorin taistelun Gothmogin olen tähän asti kuvitellut olevan suurikokoinen örkki (siis aivan kuten PJ ja leffan käsikirjoittajat). Perusteita tälle ei tietenkään ole, enkä osaa sanoa, mistä kuvitelma on tullut.

        Vastaväitteenä on tietenkin, että örkkien organisointikyky ei ollut samalla tasolla kuin ihmisten, joten kyllähän se tosiaan on ihminen saattanut olla.

      • TriBan
        jawetus kirjoitti:

        Toisaalta, onko kukaan koskaa sanonut, että örkkiset olisivat tyhmiä? Ehkäpä he ovat vain hieman railakkaita toimissaan.

      • eihän
        TriBan kirjoitti:

        Toisaalta, onko kukaan koskaa sanonut, että örkkiset olisivat tyhmiä? Ehkäpä he ovat vain hieman railakkaita toimissaan.

        sauronin palvelijoista sarumania lukuun ottamatta kukaan mikään ruudinkeksijä ollut

      • manwe
        jawetus kirjoitti:

        *** Gothmog ***

        Pelennorin taistelun Gothmogin olen tähän asti kuvitellut olevan suurikokoinen örkki (siis aivan kuten PJ ja leffan käsikirjoittajat). Perusteita tälle ei tietenkään ole, enkä osaa sanoa, mistä kuvitelma on tullut.

        Vastaväitteenä on tietenkin, että örkkien organisointikyky ei ollut samalla tasolla kuin ihmisten, joten kyllähän se tosiaan on ihminen saattanut olla.

        eikä kellekään tule mieleen mustalle puolella kääntynyttä kääpiötä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      134
      2714
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      261
      2297
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      22
      1403
    4. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      115
      1072
    5. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      96
      1021
    6. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1013
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      922
    8. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      55
      818
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      50
      771
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      277
      742
    Aihe