silmälääkärille

Voitko kertoa onko syytä huoleen. Sain aivan yht äkkiä silmiini kyseenlaisen kohtauksen. En nähnyt kunnolla vasemmalle puolelle kaikki vain utuista ja sykkivää oli kuin näkökentässä olisi ollut puolikaari joka oli siksakattu ja se säteili. Ei vaikutusta oliko silmät kiinni vai auki. Tilanne kesti noin puolituntia. Samassa pöydässä istuvan kasvoja ei erottanut kunnolla ja kävely oli outoa kun jalkaansa eí erottanut. Auton rattiin ei ollut menemistä.Edelleen vasenpuoli hieman heikko, mutta säteilyä ei ole.
44634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ehdottomasti on mentävä lääkäriin ja mitattava kaikki arvot. Syy voi olla lähes tulkoon ihan mikä vaan, jopa aivosyöpä.

Tietysti on muitakin vaihtoehtoja, mutta heti tutkimuksiin...

Äänestä

Kyseessä saattaa olla aivoinfarkti tai aivojen verenkiertohäiriö. Myös migreeniin liittyvä ns. aura voi aiheuttaa kuvaamanlaisiasi oireita. Kohtauksen kesto sopisi migreeniin, mutta varsinkin mikäli sinulla ei ole migreeniä eikä tällaisia kohtauksia ollut ennen tai jälkeen migreenin, olisi syytä käydä tutkituttamassa itsensä.
Silmälääkäri ei välttämättä löydä mitään vikaa silmistä tutkimalla, migreeniepäilyssä ja muiden syiden poissulkemiseksi saattaisi neurologi olla oikea osoite (eli joko hankit lähetteen neurologille yleislääkäriltä tai käyt yksityisesti neurologin vastaanotolla).

Äänestä

Moi! Voisin vannoa, että oireesi johtuvat migreenistä. Itse kärsin siitä vaihtelevasti kerran pari kuukaudessa. Tänään viimeksi!!! siksi näillä keskustelupalstoilla hengaankin... Ensimmäisen kerran sain kohtauksen jo ala-asteella (!) enkä todellakaan tiennyt mistä oli kyse. Puolet näkökentästä vaan sumeni puoleksitunniksi, ja tämän jälkeen tuli aivan helvetillinen päänsärky. Oireet on jatkunu tasaisesti kerraan pari kuukaudessa, joskus harvemminkin. En ole sitä perinpohjin lääkärillä tutkituttanut, mutta äidilläni ja toisinaan siskollanikin on samat oireet, ja äidilläni on lääkitys migreeniin. Nuo samat lääkkeet (Clotam, reseptilääke) toimivat minulla melko hyvin, kun tajuaa ja ehtii ottaa tabun heti oireiden synnyttyä. Itselläni kohtaus alkaa osittaisella näkökyvyn katoamisella. Eli vasemmalle tai oikealla puolelle tulee "utuinen" ns. verho, mikä peittää osan näkökentästä. Kiva kun näkee vain puolet kaverin kasvoista.. Tämän jälkeen, parissa minuutissa syntyy sahalaita, joka väreilee ja tuntuu kaikin puolin vit#umaiselta. Tuo sahalaita ja näkökyvyn osittainen menetys kestää noin puolituntia (vähemmänkin, jos pääsen heti makuulle), mutta esim. joskus koulussa kohtaus saattaa kestää useita tuntejakin, eli osittainen näkökyky palautuu ja lähtee noin puolentunnin sykleissä. Itse en ole koskaan esim. oksentanut oireiden takia (onneksi), vaikka joskus tentissä aamulla on tosi pahalta tuntunutkin. Olen huomannut että migreenin laukaisevia tekijöitä on mm. ruoan syönnin epäsäännöllisyys, valvominen (viimeyönä nukuin tosi huonosti, ja nyt onkin pää kipeä!!)sekä tietyt ruoka-aineet (esim. itsellä punaviini, liika kahvinjuonti), ja tosiaan unen puute. Suosittelen, että käyt lääkäkärissä ja kerrot oireista. Kannattaa hommata lääkeet ajoissa, niin saat mahdolliset "kohtaukset" kuriin heti niiden synnyttä.

~tume

Äänestä

Minulla oli eilen ja tänään samanlaisia oireita prikulleen kuin kuvailit. Mikä Sulla oli?
Toivottavasti ei mitään pahaa.

Menen itse huomenna lääkäriin.

Hyvää jatkoa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


siksakkia kirjoitti:

Voitko kertoa onko syytä huoleen. Sain aivan yht äkkiä silmiini kyseenlaisen kohtauksen. En nähnyt kunnolla vasemmalle puolelle kaikki vain utuista ja sykkivää oli kuin näkökentässä olisi ollut puolikaari joka oli siksakattu ja se säteili. Ei vaikutusta oliko silmät kiinni vai auki. Tilanne kesti noin puolituntia. Samassa pöydässä istuvan kasvoja ei erottanut kunnolla ja kävely oli outoa kun jalkaansa eí erottanut. Auton rattiin ei ollut menemistä.Edelleen vasenpuoli hieman heikko, mutta säteilyä ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu