Kyllästynyt

Olen vuorotyöläinen ja asun mieheni kanssa jo 5:ttä vuotta yhdessä.Mies muutti luokseni.
Itsellä miltei aikuinen poika vielä kotona, ja miehen lapset käyvät joka toinen vkl.
Aikoinaan kun avoni sopi ex:sä kanssa lastensa vkltapaamisista, ex oli jyrkkänä, että vain parittomat viikonloput käyvät.
Se oli minullekin hyvä, että se ainoa vklvapaa kuukaudessa oli lapsivapaata.
No, nyt miehen lapset ovat muuttaneet omapäisesti tätä kuviota(ovat jo 15 ja 17 vuotiaat), eli tulevat parillisina vkl.Eivät minulta kysyneet mitään.

Ei ole kyse siitä etteivätkö saisi tulla, vaan siitä etten minä jaksa. Nämä kun ovat tuon ajan meillä täysihoidossa(kotonaan joutuvat kaiken tekemään, koska äiti ei jaksa)siis ei viitsi.
Mies taas suuttuu, kun en anna hänen lapsiensa tulla miten he haluavat.
Olenkin sanonut, että tämä minun vklvapaani onkin ainoata aikaa, milloinka voin tavata ystäviäni tai sukulaisiani, koska asumme heistä kaukana.Lapsien meille tulo tuolloin tekee sen, etten voi kutsua kylään edes ketään. Asumme ahtaasti.

Emme muutenkaan käy missään viikolla, koska minä olen aina se, joka on töissä. Ja milloinka en ole, niin silloin nukun.Tämä vuorotyö vie sosiaalisen elämän täysin; sitä ei ole.
Olenkin tässä miettinyt, että taidan olla antanut liikaa periksi?
Miten teillä muilla,saatteko te puhuttua asioita ilman riitelyä, ja uhittelua? Minä en saa ainakaan, jos asiaan liittyy mitenkään ex ja sen liiton lapset. Tuntuu olevan sanelupolitiikkaa sieltäpäin.
Milloinka minullakin saisi olla jotain sanavaltaa ilman riitelyä?
372492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Herranlettas, vieläkös sun lapsparka asuu kotona, vaik on jo aikuinen? Pistä poika pihalle tai kotitöihin, ja miehen lapset ovat vieraita teille, eikä silloin kotitöitä heille jaella. Sinun kuuluu passata vieraita,vai laitatko kenties omat suosikkivieraasikin teillä lattioita peseen?? Tuskin.
Jos sun aikuinen pouika on kotona laiskottelemassa, niin kyllä sen velvollisuus on tehdä kotihommia, eikä istua pleikkarin äärellä aamusta iltaan. Kyllä se isopoika jo kodinkoneesta käy.

Äänestä
  • Voi hellanlettas?Katsos, kun...
    Poikani 17v, (joten ei vielä ihan aikuinen) itse siivoaa huoneensa ja tekee mitä pyydän, jopa ruokaa laittaa ym. Katsos, kun on joutunut itse sen tekemään 11 vuotiaasta asti, kun äiti on vuorotöissä, poissa illat, ja toisina viikoina jopa yötkin; oppinut itsenäiseksi(mielestäni liian aikaisin?)

    Miehen lapset(myös poikia), joutuvat kotonaan tekemään huushollityöt, koska äidillä kestää tulla töistä kotiin?!On paljon pubeja matkalla...:(
    Niin, eivätpä ne kait täällä tee, kuin mutisten ja pitkin hampain.
    Villakoiran ydin tässä jutussani olikin, tämän ainoa vklvapaan menettäminen....Oma poikani on omissa menoissaan joten hänen takiaan en paljoakaa joudu tekemään, vain katsomaan, että kaapissa on syötävää.
    Vierailevat tähdet taas vaativat sirkuhuveja ilman työtä; isänsä lienee heidät siihen aikoinaan opettanut??

    Äänestä

  • opettaa sinutkin kirjoitti:

    Voi hellanlettas?Katsos, kun...

    Sillon sun on annettavaniitä sirkushuveja vieraille. Ei ne kuule huvikseen sun kurttusta naamaa tule katsomaan ja heidän viikonloppuansa pilaamaan paikkaan, jossa joutuu töitä puskeen. Sitä paitsi jos isä on heidät kasvattanut siihen, sun on hyväksyttävä se, vaikka kuin kirpasee. Laita oma poikas töihin, jos haluut laiskotella.

    Äänestä

  • ja passaaminen kuuluu sulle kirjoitti:

    Sulla taitaa olla koko ajan pipa niin kireällä, ettei veri päässä kierrä.Lueppa kirjoitukseni oikein.Ai, pyydänkö poikaani jäämään vkl:si passaamaan äitinsä miehen lasten jälkiä? Haloo?
    Kun pyydän viikonlopulle vieraita, niin totta maar heidät myös kestitsen. Näitä en ole pyytänyt.

    Äänestä

  • ja passaaminen kuuluu sulle kirjoitti:

    Sillon sun on annettavaniitä sirkushuveja vieraille. Ei ne kuule huvikseen sun kurttusta naamaa tule katsomaan ja heidän viikonloppuansa pilaamaan paikkaan, jossa joutuu töitä puskeen. Sitä paitsi jos isä on heidät kasvattanut siihen, sun on hyväksyttävä se, vaikka kuin kirpasee. Laita oma poikas töihin, jos haluut laiskotella.

    jätä noteeraamatta tälläset, ne on olevinaan niin näppärii, viiraa vissii jossakin.

    Äänestä

  • ja passaaminen kuuluu sulle kirjoitti:

    Sillon sun on annettavaniitä sirkushuveja vieraille. Ei ne kuule huvikseen sun kurttusta naamaa tule katsomaan ja heidän viikonloppuansa pilaamaan paikkaan, jossa joutuu töitä puskeen. Sitä paitsi jos isä on heidät kasvattanut siihen, sun on hyväksyttävä se, vaikka kuin kirpasee. Laita oma poikas töihin, jos haluut laiskotella.

    Isäänsähän ne nuoret tulevat tapaamaan, ei ketjun aloittajaa.
    Toivottavasti omat lapset eivät ole vieraita omalle isälleen!

    Aika erikoinen ajatusmaailma sinulla..

    Aloittajan ei tarvitse passata miehensä lapsia. Vieraat ovat yleensä, jos ei kutsuttuja, niin ainakin odotettuja. On todellakin ERI ASIA passata vieraita, jotka on halunnut vieraakseen. Tässä yhteydessä tuskin voi puhua kutsutuista vieraista kun talon emäntä on toivonut, etteivät nuoret tulisi juuri sinä kyseisenä viikonloppuna.

    Jos taas isä on kasvattanut lapsensa laiskoiksi, niin isä passatkoon itse.
    Passaaminen ei todellakaan kuulu äitipuolelle. Miksi hänen pitäisi noudattaa heidän toiveitaan, jollei nuoretkaan noudata Aloittajan toivetta?

    Äänestä

  • vieraita? kirjoitti:

    Niinpä, isäänsähän ne ovat tulleet tapaamaan. Lapset vieraantuu kyllä omasta isästä, jos isän elämässä alkaa naisia vieraileen. Ei miehellä silloin aika omille lapsille riitä, mikä tuntuu todella oudolta ja sitä ei voi käsittää.
    En kyllä ymmärrä miksi ne isän tyttöystäville miehen edellinen elämä on kauhistus! Kait ne haluu tuhota sen mitä vielä jäljellä isällä ja lapsilla on, puuttumalla miehen asioihin.

    Äänestä

  • Niin, lapsia ei tehdä kodinkoneiksi. Se, joka lapsen tekee, kantaa myös vastuun.

    Äänestä

  • etkö tosiaan tiennyt? kirjoitti:

    Niin, lapsia ei tehdä kodinkoneiksi. Se, joka lapsen tekee, kantaa myös vastuun.

    lautasta pöytään ja pesukoneeseen panna!

    Äänestä

  • niin niinpä kirjoitti:

    Niinpä, isäänsähän ne ovat tulleet tapaamaan. Lapset vieraantuu kyllä omasta isästä, jos isän elämässä alkaa naisia vieraileen. Ei miehellä silloin aika omille lapsille riitä, mikä tuntuu todella oudolta ja sitä ei voi käsittää.
    En kyllä ymmärrä miksi ne isän tyttöystäville miehen edellinen elämä on kauhistus! Kait ne haluu tuhota sen mitä vielä jäljellä isällä ja lapsilla on, puuttumalla miehen asioihin.

    että tapaamisten aikataulua oli menty muuttamaan keskustelematta siitä, ei kyse ole siitä etteivätkö nuoret saa isänsä luona käydä vaan siitä että milloin. Jos ap:llä on vain kerran kuukaudessa vapaa viikonloppu niin olisi mielestäni ihan kohtuullista että hän sen viettää niinkuin tahtoo. Tulkoot lapset niinä muina viikonloppuina.

    Äänestä

  • fdsajlkjsk kirjoitti:

    laspilla on oikeus tavat isää milloin haluu ja milloin heille sopii! naikkonen voi mennä ja olla miten lystää, herranen aika sentää. Kait se osaa itsestään huolehtia. Ja mikä sitä estää viettämästä vapaata viikonlopua miten haluaa? lapset tapaavat isäänsä ei sitä naikkosta.

    Äänestä

  • ole sananvaltaa kirjoitti:

    jaksa LISSU kuunnella!!!

    Äänestä

  • ja passaaminen kuuluu sulle kirjoitti:

    Sillon sun on annettavaniitä sirkushuveja vieraille. Ei ne kuule huvikseen sun kurttusta naamaa tule katsomaan ja heidän viikonloppuansa pilaamaan paikkaan, jossa joutuu töitä puskeen. Sitä paitsi jos isä on heidät kasvattanut siihen, sun on hyväksyttävä se, vaikka kuin kirpasee. Laita oma poikas töihin, jos haluut laiskotella.

    todella tyhmä?

    Äänestä

  • ole sananvaltaa kirjoitti:

    laspilla on oikeus tavat isää milloin haluu ja milloin heille sopii! naikkonen voi mennä ja olla miten lystää, herranen aika sentää. Kait se osaa itsestään huolehtia. Ja mikä sitä estää viettämästä vapaata viikonlopua miten haluaa? lapset tapaavat isäänsä ei sitä naikkosta.

    ole mitään sananvaltaa tapaamisiin?
    Sanot, että lapset päättävät milloin isäänsä tapaavat. Hahhah! Ehkä työttömän tai oloneuvos-isän kanssa onnistuu...
    Kyllä nämä asiat ovat aikuisten päätettävissä ja jos taloudessa on 2 aikuista niin he sopivat asian keskenään. Vaikka he olisivat isä ja isän veli.

    Äänestä

  • isälläkään kirjoitti:

    On pahasti aikuisuus hakusessa, mikäli tosiaan lasten pillin mukaan tanssitaan. Kaipa lapset hänellä päättävät sohvan väristäkin :)

    Mutta tuo viesti nyt oli vain noita lissuja, siitä kannata välittää.

    Äänestä

  • isälläkään kirjoitti:

    ole mitään sananvaltaa tapaamisiin?
    Sanot, että lapset päättävät milloin isäänsä tapaavat. Hahhah! Ehkä työttömän tai oloneuvos-isän kanssa onnistuu...
    Kyllä nämä asiat ovat aikuisten päätettävissä ja jos taloudessa on 2 aikuista niin he sopivat asian keskenään. Vaikka he olisivat isä ja isän veli.

    Kyllä isien on vaan sopeuduttava lasten äidin ajankäyttöön, jos ei sovi, sille ei voi mitään. Ei isä voi määräillä enää, miten äiti lapsineen elää, sehän on naurettavaa.
    Jos isällä on työ-ajat, niinkuin yleensä töissä on tapana olla, se ei ole kovin vaikeaa ajoittaa lapset silloin siihen.
    Totta aikuiset päättää, mutta lapsillakin on sananvaltaa, ainakin meillä. Jos he eivät jaksa tai halua mennä isän kanssa kaupungille, ei silloin jaksa. Ei aikuinenkaan aina jaksa.

    Mutta ne on lasten omien vanhempien asioita, siinä ei muilla ole ole minkäänlaista sananvaltaa, vaikka kuinka yirttää naikkoset tunkee lasten elämään, mutta hip hop, meillä se ei ole onnistunut ennenkään eikä onnistu nytkään. Piste! Olen siitäiloinen, ettäex mieheni on samaa mieltä, eikä tunge niitä naisiaan väkisin meidän elämään. Siitänäkee miten paljon hän arvostaa minun ja meidän olemassaoloa ja mielipiteitä.

    Äänestä

  • eikä muusta keskustella kirjoitti:

    Olen itsekin erään miehen ex, enkä todellakaan ole määräillyt ex:ni ja hänen ap tekemisiä, siis sitä, miloinka lapset sinne menevät.Se, millonka lapset sinne menevät sovittiin aikoinaan ja niistä myös pidettiin kiinni;jos jotain tuli, niin soviteltiin.
    Avoni expuoliso on taas näitä, "kaikki mulle ja heti-naisia", jotka viis veisaavat lapsistaan, kunhan vaan itsellä on hyvä, ja elatukset pelaavat.Lisäksi pojilla on aina jotain vaatepuutetta kun täällä käyvät.Hyvin organisoitu.

    Lapsista senverran, vaikkakin isoja ovatkin. He ovat erittäin,sanoisinko omaan poikaani verraten(1 vuosi ikäeroa, poikani vanhempi)erittäin lapsellisia.kun isin tykönä ollaan pidetään kädestä kiinni, halitaan ja pusitaan(15, ja 17 vuotiaat).Ei se mitään, oon jo siihen alkuihmetyksen jälkeen tottunut, mutta erilaisia todella ovat.Joten isä kyllä tekee mitä vaan lastensa eteen, ja niinhän kuuluukin, muttei minun kustannuksellani.

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    No miksi sitten purat katkeruuttasi ja epäonnistumistasi? Jokin ongelma sulla on, yritähän löytää.
    Puutut miehen vaimon asioihin, jotka eivät todellakaan kuulu sulle, hoida omat asiat, niin kaikilla on hyvä olla.
    Tottakai lapsilla on vaatepula. Luuletkos, ettääidillä on varaa ostella muotikuteita lapsille, jos isäkään ei maksa kuin minimini, ja joutuu maksaa sun rilluttelun ja hyväs lykys sun kakruilles vaatteet?!

    Tosi hienoa, että isä ja pojat tykkäävät toisistaan. Älä ole noin mustasukkainen. ota oma poikas viereen nukkuun, se helpotaa. Opetas pojalles tapoja, jotta toisten ei tarvi hävetä.

    Äänestä

  • ja olet mustasukkainen? kirjoitti:

    Katsos se katkeruus, jota minulle yrität syöttää, onkin sinussa. Kirjoituksesi oikein huokuu sitä. Taidat olla näitä saalistajia, jotka ovat niin "hyvää äitipuolta", mitä minä en ikinä ole edes yrittänyt olla.En todellakaan puutu miehen exrvan kuviohin.
    Mieheni, josta exrva erosi, oli hänen "palvelijansa". Mies erittäin hyvänahkainen.Nainen käytti todella tätä hyväkseen.Kuvittele, rva kävi "raskaissa" liukuvissa töissään, ja illat liukuivattöiden jälkeen kapakan tiskien vieressä. Mies haki tämän joka ilta milloinka mistäkin kapakasta.Vieläkään tämän rvaex:n käytös ei ole muuttunut.
    Äidin käytös johti siihen, että nämä lapsukaiset käyttävät isäänsä aivan samanlaisesti, kuin exrva aikoinaan.
    Minä en häntä hyväkseni ole käyttänyt. Annoin asunnon, ja olen auttanut taloudellisesti ja muutenkin tukenut.
    Ja näistä tuista. Mieheni maksaa ihan hyvän elatusmaksun, mutta mihinkään ylimääräiseen hänelläkään ei olisi varaa, sitten minä joudun ne taas maksamaan. Ja minä maksan jo omankin lapseni kaikki kulut, ei hän.

    Äänestä

  • ja olet mustasukkainen? kirjoitti:

    No miksi sitten purat katkeruuttasi ja epäonnistumistasi? Jokin ongelma sulla on, yritähän löytää.
    Puutut miehen vaimon asioihin, jotka eivät todellakaan kuulu sulle, hoida omat asiat, niin kaikilla on hyvä olla.
    Tottakai lapsilla on vaatepula. Luuletkos, ettääidillä on varaa ostella muotikuteita lapsille, jos isäkään ei maksa kuin minimini, ja joutuu maksaa sun rilluttelun ja hyväs lykys sun kakruilles vaatteet?!

    Tosi hienoa, että isä ja pojat tykkäävät toisistaan. Älä ole noin mustasukkainen. ota oma poikas viereen nukkuun, se helpotaa. Opetas pojalles tapoja, jotta toisten ei tarvi hävetä.

    Eiköhän se murrosikäinen poika kuulu jonnekin muualle nukkumaan kuin äitinsä viereen???? Lapset eivät koskaa ole, eivätkä saa olla, aikuisen korvikkeita.

    Äänestä

  • etkö tosiaan tiennyt? kirjoitti:

    Niin, lapsia ei tehdä kodinkoneiksi. Se, joka lapsen tekee, kantaa myös vastuun.

    Kotona lapset oppivat elämää varten. On täysin kohtuullista, että lapset saatetaan aikuisuuteen antamalla heille vastuita lisää. Lapsi on jopa ylpeä saadessaan vastata esim. perheen ruuanlaitosta jonakin iltana. Aikuiset eivät saa koskaan unohtaa sitä, että lapset ovat vain lainaa. heistä pitää osata luopua, ja heitä on kannustettava itsenäisyyteen. Uskoisin, että avioerolasten kohdalla vanhemmat eivät tajua tuota prosessia omalta syyllisyydeltään.

    Äänestä

  • etkö tosiaan tiennyt? kirjoitti:

    Niin, lapsia ei tehdä kodinkoneiksi. Se, joka lapsen tekee, kantaa myös vastuun.

    Kotona lapset oppivat elämää varten. On täysin kohtuullista, että lapset saatetaan aikuisuuteen antamalla heille vastuita lisää. Lapsi on jopa ylpeä saadessaan vastata esim. perheen ruuanlaitosta jonakin iltana. Aikuiset eivät saa koskaan unohtaa sitä, että lapset ovat vain lainaa. heistä pitää osata luopua, ja heitä on kannustettava itsenäisyyteen. Uskoisin, että avioerolasten kohdalla vanhemmat eivät tajua tuota prosessia omalta syyllisyydeltään. Ja uusperheissä on niin vaikeat ja traumaattiset jutut yleensä koko ajan emotionaalisena kipuna, ettei niissä koskaan kasva onnellisia lapsia.

    Äänestä

sillä minulla ei ole ikinä ollut tapana toimia täysihoitolan pitäjänä. En voi muuta kuin olla pahoillani puolestasi ja kannustaa olemaan itsekkäämpi. Jollei rauhanomainen protesti, esim. löhöät rauhassa sohvalla katsellen lempisarjaasi, onnistu, niin voisitko lähteä sukulaisiin yksin, ilman siippaasi? Vai nouseeko siitäkin sota?

Kuinka monta sukupolvea pitääkään hukata, ennen kuin naiset oppivat terveeseen itsekkyyteen!

Äänestä

miltä sinusta tuntuu, että kaipaat sen yhden viikonlopun vapaata itseäsi varten. Koita selittää rauhallisesti, ei syyllistäen.

Pikkasen on huonosti kasvattettu nuo nuoret jos eivät tuon ikäisinä ymmärä itse osallistua askareisiin kyllä minua äitinä hävettäis jos lapseni vaan härskisti oleilisi tekemättä osaansa.

Meillä nuoret yleensä kattavat pöydän ja jokainen korjaa astiansa itse. Välillä ruokaa laittaessani huudan vaan että tulisko joku auttamaan ja aina joku on tullut. Lakanat nuoret myös vaihtavat itse. Mitään siivoushommia en heiltä odota, tiedän että äitinsä teetättää heillä niin paljon että en raaski.

Siihen taas jos miehesi on sitä mieltä ettei näiden nuorten tarvitse osallistua niin anna sitten miehen tehdä heidän osuutensa.

Äänestä

noin isoista muksuista.Oma vikas jos niitä passaat,pistä osallistumaan kodinhoitoon,nuohan on jo melkein aikuisia.Jos ei homma toimi,pistät miehen siivoamaan niiden sotkut.
Mä en itse tee miehen lapsen eteen mitään niinä viikonloppuina kun se tulee meille niin ettei multa ole kysytty mitään.Lapsi täyttää 6v.
Meillä on sovittu niin että lapset on aina samoina viikonloppuina täällä ja samoina viikonloppuina mun lapset isällään ja miehen lapsi äidillään.Mies on noita viikonloppuja muutellut multa mitään kysymättä,ollut itse töissä ja jättänyt lapsensa mun hoidettavakseni.Aikani yritin siitä puhua mutta kun ei mennyt perille niin ilmoitin kylmästi että itse sitten hoidat.En laita tikkua ristiin,mies vahtii,tekee ruuat ja viihdyttää.Ja kulkee naama norsunvitulla sitten jatkuvasti ja valittaa kun en siedä hänen muksuaan.Olenkin sanonut että mulla ei ole lasta vastaan mitään mutta katson että se mitä sovitaan,siitä pidetään kiinni.

Äänestä

Olet juuri sellainen äitipuoli jolle en lapsiani haluaisi. Kuinka kehtaat ilkeillä lapsille, vaikka kyseessä on heidän isänsä ja äitinsä välisestä päätöksestä?
Ei noin isoja lapsia tarvitse kaitsea niin, että sinun muu elämä siitä kärsisi.
Kuulostat lapselliselta ruikuttajalta, jolla "minä itse" on tärkeintä!

Äänestä
  • Ai, onko asia aina niin, kun uusperheitä luodaan, niin vaan uuden miehen exvaimolla ja heidän lapsillaan on tämän uuden perheen asioihin sanomista.
    Täytyy ottaa huomioon myös se, että on kyseessä kahden täysin erilaisen ihmisen, ja heidän lastensa yhdistyminen. Ei niin, että uuden miehen ex:llä on sananvalta tässä uusioperheessä.Tässä on kyseessä monen ihmisen hyvinvointi, ei yksin miehen,ja vain hänen lastensa, ja ex:sä toiveiden täyttyminen.
    Katsos, minäkin olen ihminen, en kodinkone, mitä käytetään.Ei, minun tarvitse katsella muiden jälkikasvua, jos en halua, ja jonka olen ilmoittanut miehelle. Ja sitäpaitsi, he tulevat mun kämppääni, ei isänsä.

    Äänestä

  • kirjoittaja kirjoitti:

    Ai, onko asia aina niin, kun uusperheitä luodaan, niin vaan uuden miehen exvaimolla ja heidän lapsillaan on tämän uuden perheen asioihin sanomista.

    Se epäkohta, että et itse saa luotua miehesi kanssa selviä sääntöjä kannattaisi korjata mahdollisimman pian. Isä on yhtä velvollinen huoltamaan lapsiaan kuin äitikin, mutta hänen täytyisi itse selittää ex:lleen mikä on teidän perheenne kuvio. Jos he yhdessä ja yhteisymmärryksessä muuttavat tapaamisaikoja, et sinä sille mitään voi.
    Ja vaikka hän antoikin asuntosa pois, kuka käski ottaa hänet asumaan saman katon alle? MAALAISJÄRKI käyttöön!

    Äänestä

  • kirjoittaja kirjoitti:

    Ai, onko asia aina niin, kun uusperheitä luodaan, niin vaan uuden miehen exvaimolla ja heidän lapsillaan on tämän uuden perheen asioihin sanomista.
    Täytyy ottaa huomioon myös se, että on kyseessä kahden täysin erilaisen ihmisen, ja heidän lastensa yhdistyminen. Ei niin, että uuden miehen ex:llä on sananvalta tässä uusioperheessä.Tässä on kyseessä monen ihmisen hyvinvointi, ei yksin miehen,ja vain hänen lastensa, ja ex:sä toiveiden täyttyminen.
    Katsos, minäkin olen ihminen, en kodinkone, mitä käytetään.Ei, minun tarvitse katsella muiden jälkikasvua, jos en halua, ja jonka olen ilmoittanut miehelle. Ja sitäpaitsi, he tulevat mun kämppääni, ei isänsä.

    Kenellä muulla olisi omista lapsistaan sananvaltaa kuin omalla äidillä? Luulitko että sinä voisit määrätä toisten lapsia tosta noin vain? Ehei se niin käy, olet täysin väärillä jäljillä.
    Ei siinä yhdisty mitkään ihmiset ja lapset, ei ei. Lapsilla on oma äiti ja isä, ei naikkosilla ole mitään sananvaltaa siinä.
    Kuka on käskenyt sinun katsella toisten jälkikasvua?? Itse sinne tuuppaudut, joten ymmärrä nyt hyvä ihminen, lapsilla on jo kaikki mitä he tarvitsevat.
    Oisko susta kiva jos mä tulisin teille ja alkaisin määrään sun kakrujas ja utsii heidän asioita? Pistäsin ne koviin kotitöihin ja tulisimpa vielä asumaankin teille lapsineni?

    Äänestä

  • ymmärsit hyvin kirjoitti:

    Niinpä niin, täytyy laittaa omat kakrut evakkoon, jotta uuden miehen lapsukaiset saavat tulla passatuksi täällä, minun luonani , kun kotonaan äiti "ei jaksa".
    Voi hyvä Sylvi, mitä kirjoittelua! Kyllä olisi ex-miehenikin avoke keittänyt, jos yhtäkkiä olisi laittanut jälkikasvun sinne, mitään heiltä kysymumättä.

    Äänestä

  • ymmärsit hyvin kirjoitti:

    Kenellä muulla olisi omista lapsistaan sananvaltaa kuin omalla äidillä? Luulitko että sinä voisit määrätä toisten lapsia tosta noin vain? Ehei se niin käy, olet täysin väärillä jäljillä.
    Ei siinä yhdisty mitkään ihmiset ja lapset, ei ei. Lapsilla on oma äiti ja isä, ei naikkosilla ole mitään sananvaltaa siinä.
    Kuka on käskenyt sinun katsella toisten jälkikasvua?? Itse sinne tuuppaudut, joten ymmärrä nyt hyvä ihminen, lapsilla on jo kaikki mitä he tarvitsevat.
    Oisko susta kiva jos mä tulisin teille ja alkaisin määrään sun kakrujas ja utsii heidän asioita? Pistäsin ne koviin kotitöihin ja tulisimpa vielä asumaankin teille lapsineni?

    hyvä yhdistelmä.

    Katkeruudesta viis, ei tuohon auta edes terapia, luetun ymmärtämiseen voi vaikuttaa pikku oikaisulla; alkuperäinen kirjoittaja ei tuppaudu minnekään, vaan HÄNEN KOTIINSA on tuppautunut mies joka roudaa sinne myös lapsiaan.

    Toivottavasti alkup.kirjoittaja edes perii vuokran sekä kohtuullisen korvauksen vaivoistaan tältä ulkopuoliselta mieshenkilöltä. Itse ottaisin myös yhteyttä lasten äitiin, kysyisin, onko hänestä ihan normaalia lasten tulla vieraan naisen kotiin noin vain kutsumatta, vaikkei asia sopisi ko. naiselle lainkaan. Miksi muuten lasten isä ei ota huonetta vaikka matkustajakodista niinä viikonloppuina?

    Naiset - eronneet, karanneet, uudet ja exät, lapselliset ja lapsettomat - aloittakaa jo terveen itsekkyyden aika! Nainen ei ole kynnysmatto eikä kotitalouskone, ei ilmainen lapsenpiika eikä ikinä ilmaisen asumisen tarjoaja kaiken maailman luusereille!

    Minä asun mukavassa asunnossani kissojen kanssa, sinne ei tule vieraita lapsia asumaan, korkeintaan sunnuntaipäivälliselle voin kutsua pari kertaa vuodessa...

    Äänestä

  • Sara kirjoitti:

    Ah, mikä olotila.Tuota olotilaa olen monasti haikaillut. Olen monta kertaa miettinyt, mikä tässä oikein meni vikaan? Taidan vain ollut höynäytettävissä, ja nyt ihmettelen, kuinka tässä kävikään!
    Ja kuitenkin rakastan miestäni älyttömästi, enkä hänen lapsiakaan vihaa, mutta pyydän vain hetken edes rauhaa itselleni. Mies ei sitä oikein taida ymmärtää....

    Äänestä

Olisitte miehen kanssa pitäneet omat asuntonne niín kauan kunnes lapset olisivat muuttaneet kotoa pois.

Minkä helvetin takia täytyy heti muuttaa saman katon alle? Mekin asuimme kymmenen vuotta omissa asunnoissamme vaikkei lapsia ollut kummallakaan.

Läheisriippuvaisiako te olette kun täytyy heti lyödä hynttyyt yhteen? Murkkuikäiset lapset eivät enään kulje sääntöjen mukaan. Elikkä heitä ei määräilläkkään ihan tuosta vaan. Oletko itse ollut murkkuikäinen ja ero perheestä? Tietäisit silloin homman kuviot!

Äänestä
  • Mieshän se muutti vastusteluistani huolimatta luokseni jo 3 kk:n tapaamisen jälkeen. Sanoinkin, että katsotaan, katsotaan, mutta yhtäkkiä olikin jo kämppänsä alta pois antanut. Että se siitä äkkinäisestä yhteenmuuttamisesta..Tässä sitä ollaan.

    Äänestä

Sinulla on aika ikävä asenne miehen lapsiin. Onkohan todella kyse vain sinun vapaasta viikonlopusta? Jos kerran miehesi joustaa sietämällä sinun poikaasi jatkuvasti, niin kai sinunkin täytyy sitten sietää hänen poikiaan.

Mitä jos tekisit sellaista ruokaa, jota on helppoa laittaa. Kevennä hiukan tässä. Voitko itse lähteä esim sukuloimaan, kun miehesi lapset ovat kylässä? Voisitteko aluksi sopia yksittäisestä kerrasta, jonka jälkeen katsotte miten miehet silloin keskenään pärjäävät. Voivat jopa pärjätä paremminkin kun sinä et ole paikalla. Miehillä on silloin miesten juttunsa.

Ymmärrän hyvin, että miehen lapset saattavat ylipäätänsä ärsyttää. Minä en henkilökohtaisesti sitä aikoinaan kestänyt, joten lopetin suhteen. Aloin ajatella, että en pääse koskaan lapsista eroon. Jos olisin muuttanut ko. miehen kanssa yksiin, olisivat lapset tullee joka vkl kylään. Heidän äitinsä ei lapsista välitä, joten tietenkin he tulevat isäänsä tapaamaan. Ymmärsin, että vkl-rauha olisi mennyttä, joten tein aika kylmän päätöksen. Minun kotiini nuo lapset eivät olisi olleet koskaa tervetulleita. Vuosien päästä tunnen sydämeessäni rauhaa, koska uskalsin olla itsekäs.

Äänestä
  • Kyllä on kysymys vain tuosta yhdestä vkl:sta. Se on ainut aika, jolloinka me voimme mieheni kanssa edes mennä johonkn kahdestaan.Poikani ei enään ole tunkemassa mukaamme, eikä ole ikinä ollutkaan.Mieheni ei lähde minnekään ilman lapsiaan, sinä vkl, jona he täällä ovat, ja minähän en seuraa silloin mieheni lisäksi kaipaa.

    Mieheni mielestä laatuaikaa on se, että menemme kaikki yhdessä(hänen poikansa mukana, ei minun)jonnekin.
    Mies ei ole ikinä tämän suhteen aikana tajunnut, että haluan lmyös kahdenkeskistä aikaa hänen kanssaan.
    Viikolla sitä ei ole, koska kun tulen töistä, niin hän lähtee töihin, ettei kannata sanoa, että menkää viikolla. Nämä työvuorot ei kertakaikkiaan salli yhteistä arkea.

    Ja se,että lähtisin vaikka sukuloimaan tuolloin, kun miehen lapset tänne tulevat, ei käy miehelle. Minun pitää olla"emona", mitä en todellakaan jaksa.Tästä ollaan käyty aina riitaa, eikä se tunnu muuksi muuttuvan.
    Eli, jos tuona vapaavkl lähtisimme vaikka hotellilomalle, olisivat nämä 2 mukana siellä myös.
    Ja nämähän jo kysyvät isältää, että minne isä vie heidät kesälomallaan?

    Äänestä

  • kertoilee kirjoitti:

    Kyllä on kysymys vain tuosta yhdestä vkl:sta. Se on ainut aika, jolloinka me voimme mieheni kanssa edes mennä johonkn kahdestaan.Poikani ei enään ole tunkemassa mukaamme, eikä ole ikinä ollutkaan.Mieheni ei lähde minnekään ilman lapsiaan, sinä vkl, jona he täällä ovat, ja minähän en seuraa silloin mieheni lisäksi kaipaa.

    Mieheni mielestä laatuaikaa on se, että menemme kaikki yhdessä(hänen poikansa mukana, ei minun)jonnekin.
    Mies ei ole ikinä tämän suhteen aikana tajunnut, että haluan lmyös kahdenkeskistä aikaa hänen kanssaan.
    Viikolla sitä ei ole, koska kun tulen töistä, niin hän lähtee töihin, ettei kannata sanoa, että menkää viikolla. Nämä työvuorot ei kertakaikkiaan salli yhteistä arkea.

    Ja se,että lähtisin vaikka sukuloimaan tuolloin, kun miehen lapset tänne tulevat, ei käy miehelle. Minun pitää olla"emona", mitä en todellakaan jaksa.Tästä ollaan käyty aina riitaa, eikä se tunnu muuksi muuttuvan.
    Eli, jos tuona vapaavkl lähtisimme vaikka hotellilomalle, olisivat nämä 2 mukana siellä myös.
    Ja nämähän jo kysyvät isältää, että minne isä vie heidät kesälomallaan?

    Onpa rasittavaa sakkia. Kannattaa varmasti henkisesti irrottautua noista lapsista. Yksinkertaisesti otat ja taistelet itsellesi tilan päättäväisesti ja peräänantamattomasti. Sinullakin on oikeuksia vaimona. Jos miehesi ei niitä tajua niin jotain on teidän keskinäisessä suhteessa pielessä. Ehkäpä ne lapset eivät sittenkään ole kaiken ongelman syy vaan heidän isänsä, joka ei suostu joustamaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kodinkone? kirjoitti:

Olen vuorotyöläinen ja asun mieheni kanssa jo 5:ttä vuotta yhdessä.Mies muutti luokseni.
Itsellä miltei aikuinen poika vielä kotona, ja miehen lapset käyvät joka toinen vkl.
Aikoinaan kun avoni sopi ex:sä kanssa lastensa vkltapaamisista, ex oli jyrkkänä, että vain parittomat viikonloput käyvät.
Se oli minullekin hyvä, että se ainoa vklvapaa kuukaudessa oli lapsivapaata.
No, nyt miehen lapset ovat muuttaneet omapäisesti tätä kuviota(ovat jo 15 ja 17 vuotiaat), eli tulevat parillisina vkl.Eivät minulta kysyneet mitään.

Ei ole kyse siitä etteivätkö saisi tulla, vaan siitä etten minä jaksa. Nämä kun ovat tuon ajan meillä täysihoidossa(kotonaan joutuvat kaiken tekemään, koska äiti ei jaksa)siis ei viitsi.
Mies taas suuttuu, kun en anna hänen lapsiensa tulla miten he haluavat.
Olenkin sanonut, että tämä minun vklvapaani onkin ainoata aikaa, milloinka voin tavata ystäviäni tai sukulaisiani, koska asumme heistä kaukana.Lapsien meille tulo tuolloin tekee sen, etten voi kutsua kylään edes ketään. Asumme ahtaasti.

Emme muutenkaan käy missään viikolla, koska minä olen aina se, joka on töissä. Ja milloinka en ole, niin silloin nukun.Tämä vuorotyö vie sosiaalisen elämän täysin; sitä ei ole.
Olenkin tässä miettinyt, että taidan olla antanut liikaa periksi?
Miten teillä muilla,saatteko te puhuttua asioita ilman riitelyä, ja uhittelua? Minä en saa ainakaan, jos asiaan liittyy mitenkään ex ja sen liiton lapset. Tuntuu olevan sanelupolitiikkaa sieltäpäin.
Milloinka minullakin saisi olla jotain sanavaltaa ilman riitelyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu