Mua on alkanut harmittamaan kun tuntuu että menen paljon huonompaan kuntoon näistä lapsettomuushoidoista ja meidän lapsettomuuden syy on täysin miehessä. Kohta on munasarjat sorkittu pilalle ja voi heittää hyvästit omalle lapselle. Oletteko ajatelleet mitä kaikkea ne hormoonit tekee naisille ja kukaan ei tiedä mitä kaikkea niistä vielä myöhemmin tulee esim. rintasyöpäriski lisääntyy. Mulla on kaiken maailman vaivoja nykysin. Onko kohtalotovereita? Ja sen lisäksi on tosi raskasta henkisesti, kun ei kumminkaan tuu raskaaksi. Tulee jo sellanen olo et mussakin on pakko olla jotain vikaa.
ICSI:n kaikki
miljoonat vaivat ja aivan t...
3612
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kaikenmoisia vaivoja. Mulla on silmiin tulleet ihan näkyvät verisuonet jotka ei tunnu menevän ohi vaikka hoidosta aikaa jo 4 kk ja kierrot on ihan sekaisin jotka ennen oli tosi tarkat. En tiiä kuin ihmiset jaksaa käydä kuusikin icsiä läpi mutta suosittelen että pidät muutaman kuukauden tauon aina hoitojen välillä niin ainakin mieli vähän ehtii toipua. Millasia vaivoja sulle on kertynyt? Olihan niitä hoidon aikana melkein kaikki mitä lueteltiin lääkkeiden sivuvaikutuksina mut onneksi ne menee ohi kuukaudessa.
Eka oli heti hormooneista maha ihan pinkeänä ja sattu ja kouristeli ihan kamalasti välillä. Jaloista tuntu ihme kipuja, aika koviakin. Lääkäri tosin sano et on lihaskipuja, tiedä sitä sitten. Mieliala vaihteli ja sit punktiopäivänä oli tosi tuskallista ees olla. Ja kuinka ollakaan punktio oli aivan järkyttävä kokemus, sattu aivan mielettömästi, ihan kun ei ois mitään lääkettä saanu vaikka sain lisää kesken hoidonkin. Sen jälkeen munasarjat oli turvonneet vaikka kuinka kauan ja maha oli ihan sekasin ja ilmaa mahassa kauheesti. Hirveitä kipuja varsinkin yöllä. Siis suolistossa. Johtui kuulemma siitä et munasarjat oli vielä turvonneet. Eipä aikaakaan kun siirron jälkeen alkoivat jo kauheet vihlomiskivut, sellaset menkkoihin liittyvät, kiva kiva... asia tuli selväksi jo ennen testiä ja päivä ennen testiä alko menkat. no sen jälkeen mua on pistänyt toisesta rinnasta oikeen tosi lujaa välillä ja toinen munasarja vaivaa vieläkin. Ei todellakaan houkuta uusi ICSI....
noi oireet oli mullakin ja yöllä heräs aina kun käänsi kylkeä. Mutta ne menee kuukaudessa oli tosiaankin ja olen jo melkein unohtanut tuntemukset kun huomenna alkaa uusi hoito. Jokainen hoito kerta voi olla erilainen et toivotaan et tää ois nyt helpompi. Toi sun kipu voi johtua hematoomasta, ne on vähän kun sellasia hyytymiä munasarjoissa ja voivat alkaa vuotamaankin.