Meidän 8 kk poikakissa menetti pari päivää sitten tasapainonsa yhtäkkiä. Jalat ei pitänyt yhtään, pää tärisi kovasti ja silmät hakkasi puolelta toiselle. Se oli tosi pelottavan näköistä ja luulimme että kyseessä olisi jonkinlainen hermostoperäinen tai epileptinen kohtaus. Kissa kiidätettiin eläinlääkäriin. Selvisi, että korva märkii syvältä, tärykalvo on todennäköisesti puhki ja tulehdus olisi edennyt sisäkorvaan ja tasapainoelimiin asti. Kissa nukutettiin ja korva putsattiin. Ensimmäinen antibiootti annettiin piikkinä, lisäksi kissa sai kipulääkettä ja 2 viikon antibioottikuurin. Imusolmukkeet olivat myös suurentuneet. Onko kellään muulla kokemusta näin pitkälle edenneestä korvatulehduksesta (että kissan tasapaino menisi)? Neljäntenä päivänä "kohtauksen" jälkeen kissa kävelee jo ihan hyvin, korkeammat hypyt eivät vielä onnistu. Välillä kissa syö, mutta tänään ruoka ei ole taas maistunut. Kissa oli ennen tulehduksen havaitsemista kova kehräämään, mutta nyt tuntuu että se kehrää entistä enemmän ja hakee muutenkin huomiota enemmän.
Pentuna kissalla oli korvapunkkeja, jotka hoidettiin. Rokotuksen yhteydessä eläinlääkäri vielä tarkisti, että asia on kunnossa. Mitään merkkejä korvatulehduksesta ei ollut. Joskus kissa piti korvaa kallellaan ja rapsutti sitä, mutta ei mielestäni normaalia enempää.
Kiinnostaisikin nyt tietää onko muilla vastaavia kokemuksia näin pitkälle edenneestä korvatulehduksesta. Jäikö siitä pysyviä seurauksia?
Pentuna kissalla oli korvapunkkeja, jotka hoidettiin. Rokotuksen yhteydessä eläinlääkäri vielä tarkisti, että asia on kunnossa. Mitään merkkejä korvatulehduksesta ei ollut. Joskus kissa piti korvaa kallellaan ja rapsutti sitä, mutta ei mielestäni normaalia enempää.
Kiinnostaisikin nyt tietää onko muilla vastaavia kokemuksia näin pitkälle edenneestä korvatulehduksesta. Jäikö siitä pysyviä seurauksia?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei!
Meidän itämaisella lyhytkarvalla (ikää 3,5kk) oli täsmälleen samat oireet ja mekin epäilimme pahempaa. Nyt kuitenkin 5 päivän jälkeen kissa voi paremmin. Kissalla oli korvapunkkeja, jotka hoidettiin eläinlääkärillä strongholdilla. Vapinaan ja silmävärveeseen eläinlääkäri laittoi kortisonia sekä antibioottipiikki laitettiin myös. 2 viikon antibioottikuurista on vielä toinen viikko jäljellä ja toivomme että kissa saadaan kuntoon näillä. Kissa on huomattavasti terveempi, leikkii ja juoksee, sohva on kynsitty nypyköille ym. Onko sinun kissallasi ollut oireita lääkityksen jälkeen? Huomasin että olit kirjoittanut viestin tammikuussa ja nyt on jo lokakuu. Kirjoita minulle spostia, [email protected] kuinka teillä on mennyt. Oireet olivat kyllä todella pelottavat! Toivottavasti teillä on jo asiat paremmin ja kissa on kasvanut aikuiseksi :) Hyvää syksyn jatkoa,
Anne