3 koiraa kerrostalossa

Naapurilla on kolme koiraa,2 suurta,1 keskikokoinen.Minkä takia ihminen tarvitsee kolme koiraa? Eikö yksi voisi riittää?Onko se itsetunnon kohotusta"hei mulla on kolme koiraa"Kyllä itsekin tykkään eläimistä,mutta en rupea niitä kerrostaloasuntoon keräämään.Koiran kuuluisi olla ympäristössä,missä saisi luontaista liikuntaa,eikä viiden minuutin lenkkiä kerran päivässä.Lähentelee eläinrääkkäystä koirien tunkeminen pieneen kerrostaloasuntoon.
171522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

suihkussa? Muistakaa pojat pestä selät huolella! :)

Äänestä
  • Riippuu mitäkoirien kanssa tekee,kärsiikö ne kerrostalossa vai ei. Jos esim. yski on niin vanha, ettei sen kanssa voi harrastaa enää mitään, on voitu ottaa nuorempi harrastuskoiraksi jne.

    Äänestä

Meidän talosta 3 koiraa omistanut pariskunta sai häädön koirien aiheuttaman jatkuvan melun talkia.
Parhaimmillaan niillä oli 4 piskiä.
Ulkoilu näytti olevan 50 m metsän reunaan kaksi kertaa päivässä..koira parat ja naapuri parat!

Äänestä

Moi rakas naapuri!

Minulla on nyt neljä koiraa ja hankin pian vielä viidennen. Nämä eivät ole edes isoja ja osaavat käyttäytyä paremmin, kuin moni muu koira tässä taloyhtiössä. Käymme lenkillä kauempana metsässä ja pikku hädällä tässä lähellä. Oletko muuten huomannut, että toisella naapurilla on NELJÄ lasta!!?? Paljonkohan sekin perhe saa sosiaaliavustuksia??
Minun koirani ovat kyllä erinomaisia rotunsa edustajia onhan niistä yksi valio ja muut sertiä vaille..Pidän ne hyvässä kunnossa ja ruokin paremmin, kuin itseni. Ne on minun ystäviäni ja niiden kautta saan itselleni tekemistä ETTEI TARVITSE NAAPURIA AINA KYTÄTÄ!!!

terveisin naapurisi ensimmäisestä kerroksesta =)joka kerää myös koiransa jätökset

ps. Elä ja anna muidenkin elää.

Äänestä
  • .., poliisit ottaa mallia lahdesta!

    Äänestä

  • kaikki--> kirjoitti:

    .., poliisit ottaa mallia lahdesta!

    Sitä toivoo varmaan moni muukin!

    Äänestä

  • ota vaikka 10 koiraa

    Äänestä

Kysyit että mitä ihminen tekee kolmella koiralla... Hmm.... Varmaankin pitää niistä kaikista! Montako ystävää sinulla on? Eihän vain enempää kuin kolme?? Tai onko sinulla lapsia? Toivottavasti vain yksi... Ja koiristahan saattaa olla jopa seuraa toisilleen, erityisesti kun omistaja on töissä tms. Tuliko tämä mieleesi? Minusta on hienoa, jos joku viitsii pitää enemmän kuin yhtä koiraa. Itse en jaksaisi.

Asunnon koko, no, se on joskus surkea asia, miten huonoissa tiloissa koirat pidetään. Mutta jos pääsevät kunnolla lenkille, niin eivät isotkaan koirat kärsi pienestä kodista. Ja vaikka esimerkiksi aamupissillä kävisivät lähellä, niin ehkäpä lähtevät muulloin kauemmas... Älä tuomitse liian heppoisin perustein.

Äänestä

Minä ole ihmetellyt pitkään että jos nainen ulkoiluttaa isoa koiraa, niin koira on käytännössä aina uros. No kerran netissä surffatessa törmäsin kuvamateriaaliin, joka selitti asian.

Äänestä

Kävin ensimmäisen kerran kylässä työkaverini ja samalla naapurini luona, joka pitää eläintarhaa kerrostaloasunnossa. Mikä löyhkä asunnossa oli!

Auttaisikohan suursiivous asiaa?

Äänestä
  • huvittavaa kuunnella koiraihmisten sepustuksista, etteivät koirat ja niiden omistajat haise. terveellä koiralla täytyy olla oma hajunsa, mutta ne omistajat sitten. onhan naisilla luonnollisesti ympärivuotinen kiimahaju, mutta hupaisaa katsoa, kun koirat heitä sillä tavalla nuuskivat. kerran purskahdin nauruun, nainen kai hieman nolostui siitä, ..ja opetukseksi kai, alkoi ravistella koiraa. eihän se koiran vika ole, jos omistaja haisee. meillä kävi koiraihmisiä kylässä, ja kyllä sen näkee.

    Äänestä

  • ne, ja paljon kirjoitti:

    huvittavaa kuunnella koiraihmisten sepustuksista, etteivät koirat ja niiden omistajat haise. terveellä koiralla täytyy olla oma hajunsa, mutta ne omistajat sitten. onhan naisilla luonnollisesti ympärivuotinen kiimahaju, mutta hupaisaa katsoa, kun koirat heitä sillä tavalla nuuskivat. kerran purskahdin nauruun, nainen kai hieman nolostui siitä, ..ja opetukseksi kai, alkoi ravistella koiraa. eihän se koiran vika ole, jos omistaja haisee. meillä kävi koiraihmisiä kylässä, ja kyllä sen näkee.

    Mikä on päivässä sopiva koirien ulkoilu aika. Siis palvelus koirien. Esimerkiksi lenkkeily. Tarkoitan että koirien on hyvä olla.

    Äänestä

se sulle kuuluu?jos kohtelee koiriaan hyvin ja ruokkii ja ulkoilee riittävästi niiden kanssa ei pitäisi kenelläkään olla valittamista.MIKSI TÄLLÄ PALSTALLA ON NOITA HELEVETIN VALITTAJIA JA KYTTÄÄJIÄ NIIN SAATANAN PALJON?

Äänestä
  • Jos rakki louskuttaa tunteja päivittäin, ei siihen paljon kyttäyksiä tarvitse. Kyllä se omakin asenteesi muuttuu hyvin äkkiä jos naapuriisi muuttaa joku pösilö äänekkään rakkinsa kanssa joka louskuttaa kun yrität nukkua.

    Äänestä

3 Koiraa? Minkä takia ihminen tarvitsee yhtäkään koiraa? Naurettavaa katsella kun ihmiset venuttavat koiriaan päivästä toiseen niinkuin ei muuta tekemistä olisi. Kyllä sitä kaikkea joutuu sietämään, kuten naapureiden koirien haukkumista, koiran paskaa pihateiden varsilla ja sitten vielä se asenne että "kyllä meidän musti voi vapaana kulkea kun se ei tee mitään ja on koulutettu"... Kuinka typeriä ja lapsellisia ihmisiä koirien omistajat ovatkaan!

Äänestä
  • Ja minkä takia ylipäätään niin moni pösilö hankkii koiran KERROSTALOON?? Piskit ei kuulu kerrostaloihin. Hankkisivat jonkun häiriöttömän ja helpommin pidettävän eläimen, kuten kanin tai hillerin.

    Äänestä

  • gfrbgrfebgrefg kirjoitti:

    Ja minkä takia ylipäätään niin moni pösilö hankkii koiran KERROSTALOON?? Piskit ei kuulu kerrostaloihin. Hankkisivat jonkun häiriöttömän ja helpommin pidettävän eläimen, kuten kanin tai hillerin.

    Niinpä, monet hankkii akan tai ukon. Pahimmat vielä kakaroita vaikka lapamadon kanssa pääsis helpommalla

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mungo12 kirjoitti:

Naapurilla on kolme koiraa,2 suurta,1 keskikokoinen.Minkä takia ihminen tarvitsee kolme koiraa? Eikö yksi voisi riittää?Onko se itsetunnon kohotusta"hei mulla on kolme koiraa"Kyllä itsekin tykkään eläimistä,mutta en rupea niitä kerrostaloasuntoon keräämään.Koiran kuuluisi olla ympäristössä,missä saisi luontaista liikuntaa,eikä viiden minuutin lenkkiä kerran päivässä.Lähentelee eläinrääkkäystä koirien tunkeminen pieneen kerrostaloasuntoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu