Tokiossa liian ahdasta?

Juuri Saigonista tullut

3

771

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • shodoku

      Välillä on. Esimerkiksi Disneylandiin ei kannata mennä yleisinä lomapäivinä jolloin siellä ovat kaikki. Tuokin kuva oli varmaan otettu loma-aikaan. Japanilaisillahan ei ole liikaa lomia ja kun sellaisia sattuu olemaan, kaikki ovat yhtä aikaa liikkeellä. Metrossa voi olla kauhea tungos ruuhka-aikaan, mutta sen ulkopuolella pääsee useimmiten istumaankin. Sitäpaitsi Tokion ruuhka ei tunnu niin kamalalta vaikkapa Lontoon ruuhkaan verrattuna koska useimmat japsit ovat niin lyhyitä, että niiden päiden yli näkee. Japanilaiset osaavat myös käyttäytyä ja jonottaa nätisti eivätkä rynni metroon kuin sonnilauma, kuten vaikkapa suomalaiset. Eivätkä japanilaiset pidä sellaista mekkalaa kuin monet muut kansat. Vaikka metro olisi ihan täynnä siellä voi olla hiljaista ja rauhallista.

      • sasae

        Ja Tokion metrossa melkein kaikki ovat kääntäneet kännykkänsä manaamoodolle, eli ei pirise.


    • ahtaalta

      Ihmiset osaavat käyttäytyä tungoksessa. Paljon aidistavampaa on suomalaisen pikkukaupungin jalkakäytävällä, vaikkei muita liikujia juuri olisikaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      154
      13525
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      74
      9804
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      99
      9172
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      21
      8149
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      40
      6783
    6. 150
      6195
    7. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      68
      4297
    8. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      24
      3415
    9. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      39
      2877
    10. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      398
      1285
    Aihe