vanhemmuus

vanhemmilla on vastuu lapsistaan.
Mutta lapsen kasvaessa vastuuta on siirrettävä pikku hiljaa lapselle itselleen.
Lapsestahan täytyy tulla itsenäinen eikä vanhemmistaan riippuvainen.
Lapsen on opittava ratkomaan itse omia ongelmiaan ensisijaisesti.
Näin ollen lapai saa hyvän itsetunnon pystyessään ottamaan vastuun itaestään ja pystyessään ratkomaan omia ongelmiaan.
Se tuo myös turvallisuudentunnetta.

Minä olen kolmen lapsen äiti, joista yksi on jo maailmalla. Vanhemmuus alkoi siitä kun tulin ensi kertaa raskaaksi ja jatkuu yhä edelleen niin kauan kuin minulla on lapsia eli siis toivottavasti läpi elämän. Äidin ja vanhemman rooli kylläkin muuttuu. Vanhimmalle lapselleni olen aikuinen, jonka kanssa voi pohtia monia asioita ja mahdollisesti myös ohjaaja siinä mielessä, että voin kertoa erilaisia vaihtoehtoja tai toimintatapoja, joista nuori aikuinen voi itselleen sopivan valita. Nuorimmille lapsilleni olen selkeäsi kasvattaja ja ohjaaja ja myös vastuussa kuopuksemme ( 10 v) hyvinvoinnista. Mielestäni vanhempien tärkein tehtävä on ottaa vastuu pienten lasten hyvinvoinnista niin, että he luovat puitteet niin henkiset kuin fyysisetkin tälle prosessille. Lapsille on annettava myös aikaa ja yhdessäoloa, jos heitä hankkii.

Ehkä on helpomi sanoa, mitä vanhemmuus ei ole. Se ei ole suorittamista itseään varten, ei kilpailua muiden kanssa sillä perusteella kuka tekee minkä mitenkin, eikä se ainakaan ole oman egon heijastamista muiden silmissä.

Vanhemmuus on itsensä unohtamista ja sitä kun on valmis mihin vain turvatakseen toisen tien.

Vanhemmuus alkaa siitä hetkestä kun otat vastuullesi jonkun muun, itsesi takasijalle asettaen, eikä vanhemmuus lopu edes silloin, vaikka tavoitteesi turvata pienen tie ei olisikaan täyttynyt.

vanhemmuus on vastuuta lapsesta kaikin tavoin. Vastuu pitää sisällään perustarpeet, hoivan, huolenpidon, kasvatuksen, oikean ja väärän, turvallisuuden jne kaiken mitä lapsen kanssa teet jotta hänestä tulee täysipainoinen ihminen. Vanhemmuudesta ei ole vapaapäiviä eikä lomaa ja se ei liity vain tiettyihin tilanteisiin vaan kaikkeen mitä lapsen läsnäollessa teet ja sanot.

Vanhemmuus alkaa jo sillä hetkellä kun tehdään päätös siitä että parisuhteeseen tulee kolmas. Jo raskaus on alusta asti polku vanhemmuuteen ja vastuu lapsesta alkaa jo silloin. Ei ole yhdentekevää kuinka raskausajan on ja elää..

Vanhemman vastuu lapsestaan päättyy hänen siirtyessään itsenäiseen elämään. Kenties olisi toivottavaa että vastuu loppuu jo vähitellen ja turvallisesti aiemminkin, mutta tietyllä tapaa lapsi on aina lapsi vaikka olisi minkä ikäinen. Kuitenkin selvä muutos itsellä oli kun oma lapsi oli tulossa niin suhde vanhempiin muuttui ystävä-tuttava-suhteeksi vaikkakin läheiseksi sellaiseksi. Roolien muuttuessa vanhempi-lapsi-suhde jää taka-alalle ja se syrjäytyy uusiin rooleihin. Myös oikeus kasvattaa ja ojentaa loppuu aikanaan ja tulee vaihe jossa on hyvöksyttävä lapsen teot hänen päätöksinään ja ratkaisuinaan vailla vanhemman oikeutta ja velvollisuutta puuttua niihin.

Pahassa paikassa kuitenkin se aikuinenkin lapsi turvaa vanhempaansa. Silloin roolit taas palutuvat..

Tylysti sanottuna alaikäisen lapsen ja vanhemman suhde ei voi olla tasavertainen koska ymmärrys asioista on eri tasoinen, ikään ei nyt pidä todellakaan tiukasti tuijottaa!! Alistaminen ei kuulu vanhemmuuteen vaikka rajanveto sen ja perustellun järkkymättömyyden välillä on joskus vaikeaa niin alistaminen on pakottamista perusteettomasti omaan mielivaltaan. Tasavertaisuus taas edellyttää että todellakin ollaan samalla viivalla ja sitä ei lapsi ole eikä saakkaan olla vaikka oikeus vaikuttaa ja hallita omaa elämää on aina oltava. Vanhemman oikeus ja velvollisuus taas on antaa ne raamit joissa lapsi kasvaa ja toimii, lapsen tehtävä on sitten kokeilla niitä raameja ja omia siipiään aikanaan ja silloin viisas vanhempi antaa liikkumavaraa ja tilaa lapsen taitojen mukaan.

Vanhemmuus ei myöskään ole ystävyyttä tai toveruutta sillä silloinkin on kyse suhteesta jossa ollaan tasavertaisia ja se vaihe tulee todelalkin vasta kun ollaan aikuisia ja monella eri tavalla tasa-arvoisessa suhteessa toisiimme nähden lapsen kanssa.

Jossakin on lukenut että viisas vanhempi antaa siivet joilla lentää, opettaa ja neuvoo turvallisen harjoittelupaikan, ottaa kiinni kun ne eivät kanna ja antaa vapauden mennä kun ne kantavat. Voi olla vessasta tai postikortista alunperin, mutta viisautta tuossa on silti?

Lyhyesti sanottuna, vanhemmuus ei lopu koskaan. Minä olen äiti, vanhempi ikuisesti. Siitä hetkestä alkaen, kun lapseni maailmaan saatoin.
Vanhemmuus tarkoittaa kasvatusta, kotia, rakkautta, suojaa.. Vanhemmuuden vastuu on laajasti sanottuna lapsista huolehtimista.

Lapsi ei ole pyytänyt tänne syntyä. Muistakaa se. Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lain (3.4.1983/361) mukaan lasta on suojeltava kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, huonolta kohtelulta ja hyväksikäytöltä. Lasta tulee kasvattaa siten, että lapsi saa osakseen ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti.