Vankien kiitos

Tämän päivän Iltalehti uutisoi kuinka Oulussa vangit olivat hajoittaneet sellinsä. Minkä ihmeen takia? Tässäkö kiitos yhteiskunnalle, jonka sääntöjä he ovat rikkoneet? Kuinkahan hyvät oltavat vankilassa tulisi olla, että nämä yhteiskunnan hylkiöt suvaitsisivat olla hajoittamatta kalliilla veroeuroilla rakennettuja kiinteistöjä ja irtaimistoja. Vanki saisi olla tyytyväinen, että on ylipäätään inhimilliset olosuhteet. Vastatkaapa tähän johnnypekko ja kumppanit?!
91037
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

On henkilöitä joille mitkäät puitteet ei riitä joten täytyy vain tottua siihen että aina välillä joku pistää sellinsä remonttiin.
Onhan meillä täällä sivilissäkin epämääräinen luku yksolöitä jotka hajoittaa julkisia liikennevälineitä ja esim. asuntoja.
Vankiloissa on kuitenkin pieni ryhmä sellaisia jotka noihin tekoihin osallistuvat, joten ei pidä yleistää liikaa.

Äänestä
  • Jälleen samaa mieltä johnnypekon kanssa: noin 4000 vangista ehkä runsas prosentti aiheuttaa tuollaisista remonttikustannuksista 90 %. Ylivoimaisesti suurin osa ei turmele rakenteita ja laitteita, mitä nyt joskus pientä ilkivaltaa ilmenee.

    Tarkennan johnnypekon ajatusta uskoen hänellä olevan sama käsitys: ne, jotka tuhrivat ja rikkovat liikennevälineitä, bussikatoksia ym. julkisia rakenteita siviilissä, eivät ole samoja, jotka aiheuttavat nuo julkisuudessa kerrotut mittavat kustannukset vankeinhoitolaitokselle. Nämä viimeaikaiset vankilahäiriköt ovat siinäkin mielessä vastuuttomia, että suuriin massiivisesta rähinöinnistä aiheutuneet kustannukset ovat muilta vangeilta pois, mutta sehän ei näille älypäille merkitse mitään.

    Äänestä

  • v-virkamies kirjoitti:

    Jälleen samaa mieltä johnnypekon kanssa: noin 4000 vangista ehkä runsas prosentti aiheuttaa tuollaisista remonttikustannuksista 90 %. Ylivoimaisesti suurin osa ei turmele rakenteita ja laitteita, mitä nyt joskus pientä ilkivaltaa ilmenee.

    Tarkennan johnnypekon ajatusta uskoen hänellä olevan sama käsitys: ne, jotka tuhrivat ja rikkovat liikennevälineitä, bussikatoksia ym. julkisia rakenteita siviilissä, eivät ole samoja, jotka aiheuttavat nuo julkisuudessa kerrotut mittavat kustannukset vankeinhoitolaitokselle. Nämä viimeaikaiset vankilahäiriköt ovat siinäkin mielessä vastuuttomia, että suuriin massiivisesta rähinöinnistä aiheutuneet kustannukset ovat muilta vangeilta pois, mutta sehän ei näille älypäille merkitse mitään.

    mistä on kysymys?

    Äänestä

Vangitkin on huomanneet resurssipulan henkilökunnassa. Vankien tärkeätkin elämiseen ja tulevaisuuteen liittyvät päivittäisasiat ilmeisesti jää hoitamatta(ko)?. Tällä reuhaamisella halutaan viestittää ehkä sitä, että pitäisi olla enemmän ammattimaista henkilökuntaa, jotta asiat toimisi. Eikö missään ministeriössä tai muualla tajuta, että henkilökuntaa lisää alimiehityksellä nipinnapin toimiviin vankiloihin ja pikaiseen!

Mistään pakoon yrittämisestä tässä ei ole ollut ilmeisesti kyse, vaan peloittelusta.

Äänestä
  • Urpo, sä et tiedä vankilaelämästä hevon vituraa.
    Kiusanteko linnassa on aika harvinaista siksi, että lähes kaikki tietävät kusevansa omille kintuilleen. Muutaman vangin ryhmä tekee tällaista, esimerkiksi joidenkin jengien jäsenet.
    Älkää yleistäkö varsinkaan silloin kun ei tieto ole konkretisoitunut, että näin prkl!

    Äänestä

  • Heguli kirjoitti:

    Urpo, sä et tiedä vankilaelämästä hevon vituraa.
    Kiusanteko linnassa on aika harvinaista siksi, että lähes kaikki tietävät kusevansa omille kintuilleen. Muutaman vangin ryhmä tekee tällaista, esimerkiksi joidenkin jengien jäsenet.
    Älkää yleistäkö varsinkaan silloin kun ei tieto ole konkretisoitunut, että näin prkl!

    NÄIN:"Kiusanteko linnassa on aika harvinaista siksi, että lähes kaikki tietävät kusevansa omille kintuilleen"
    Varmasti ksuevat omille kintuilleen, mutta uhrautuvat samalla vankien puolesta, että henkilökuntaa saataisiin lisää ja asiat hoituisi!

    Äänestä

Turhaan nyt itkette! Vaikka vankila on poissa normaalista yhteiskunnasta ja tavalliset kadun kulkijan elämästä, sattuneesta syystä, ei se kuitenkaan ilman vartijoita ja muuta henkilökuntaa toimi!!

Äänestä

Miksi pitäisi olla kiitollinen yhteiskunnalle?
Oletko noin saatanan sokea?!

Äänestä

jos vangit hajoittavat sellejä, uusiin vankiloihin laitaankin kalusteet sitten betonista, itselleen ne loppujen lopuksi kiusaa tekee:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiva maksaa veroja kirjoitti:

Tämän päivän Iltalehti uutisoi kuinka Oulussa vangit olivat hajoittaneet sellinsä. Minkä ihmeen takia? Tässäkö kiitos yhteiskunnalle, jonka sääntöjä he ovat rikkoneet? Kuinkahan hyvät oltavat vankilassa tulisi olla, että nämä yhteiskunnan hylkiöt suvaitsisivat olla hajoittamatta kalliilla veroeuroilla rakennettuja kiinteistöjä ja irtaimistoja. Vanki saisi olla tyytyväinen, että on ylipäätään inhimilliset olosuhteet. Vastatkaapa tähän johnnypekko ja kumppanit?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu