Mitä oireita? Onko vaarallinen? Kuulin huhuja että sitä olisi täällä meillä päin liikkeellä...
Kennelyskä
hiisi
4372
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
se sitten aiheuttaa koirien yskimistä,kirsu vuotaa,kuumeilua,yleistä väsymystä ja sellaisia tyypillisiä vilustumis oireita,hoitaa täytyy ehdottomasti jos tulee,ei se mikään pikku nuha ole :)
Haimme 3v-nartun Virosta. Koiran paperit oli kaikin puolin kunnossa ja koira vaikutti elämänhaluiselta ja reippaalta. Aloimme kuitenkin ihmettelemään, että onko sekarotuisessa nartussamme myös pisara sikaa, kun se alkoi aina innostuessaan röhkimään, kuin possu. Kotiutimme koiraamme sen viikonlopun ja maanantaiksi olimme varaneet eläinlääkäriltä ajan ihan tulotarkastusta varten. Otimme röhkimisen puheeksi lääkärimme kanssa ja hän totesi sen olevan kennelyskää. Hoitoon yskänlääkkeet ja varmuuden vuoksi antibioottikuuri. Annettujen hoito-ohjeitten lisäksi pesimme koiran muutamaan kertaan huolellisesti, reppana kun oli niin pölyinen ja hilseinen.
Hoitomme ansiosta röhkiminen loppui muutamassa päivässä, kuuri syötiin kuitenkin loppuun ihan varmuuden vuoksi ja nyt koiramme on ihan terve.
Kennelyskä on kuulema virusperäinen tarttuva tauti, lienee meidän ihmisten influenssaan verrattavissa ja menee ohi itsestään, mutta yskänlääkkein voi lievittää oireita.
Meidän koiramme osalta ajattelin yhtenä mahdollisenä röhkimisen syynä olevan, myös koiran pölyisyyden, liekö se aiheutti allergisia oireita myös koiralle ;)
Nyt kuitenkin kaikki hyvin. Tänään piikille saamaan tehosteen rokotteisiin ja kunhan juoksu on ohi, niin sitten leikkaukseen. Reppana on jo 3-vuotisen elämänsä aikana joutunut jakamaan erinomaisia geenejään liian useasti. Nyt riittää pentutehtailu. Parin kuukauden sisään saadaan todennäköisesti vielä nauttia valeraskaudestakin, kun hän on tottunut joka juoksulta tilemaan kantavaksi ;)
ollut edes kuullut mistään kennelyskästä. Tiesin sen taudin kyllä koska koiran rokotuskirjassa on siitä maininta mutta yleisesti siitä ei missään tuolla ulkona puhuttu.
http://www.clinivet.fi/index.php?mid=129 siinä linkki lueppa sieltä. Mun koira sai eräästä näyttelystä yskän ja oli muuten pahassa kunnossa. Yski ja yksi ja paksua limaa tuli ja paljon. Elk oli todella huolissaan koiralla kun oli tuolloin jo kuumettakin paljon. Antibiooteilla hoidettiin samoin yskänlääkkeillä. Nytten otetaan joka vuosi rokote yskää vastaan. Harmi vaan ettei kaikkia kantoja vastaan rokote toimi=// itämis aika oli 4pv ja viidentenä päivänä oli jo niin huonossa kunnossa ettei jaksanu edes ulos lähteä. Onneksi parani nopeasti=)Vältä paikkoja joissa liikkuu koiria paljon, tarttuu kuulemma pisara tartuntana ja todella helposti.