ottakaa puhelimessa etukäteen selvää asioista että kaikki pentua kohtaan on kunnossa
eli se on rekattu, ei ole käytetty sisäsiitosta, kaikki rodunomaiset sairaudet on selvitetty ja lonkkakokeet jms. on tehty, vanhemmilla ei ole luonteessa arkuutta eikä vihaisuutta...
sitten vasta menette pentua ja sen vanhempia katsomaan.
Muistakaa että paljon näyttelyttänyt tai kennelnimen omaava on yleiseti ottaen paremmin perehtynyt rotuunsa kuin ns. mielijohteesta pentuja tekevät ns. kotikasvattajat..toki niissäkin voi olla hyviä koiria mutta olkaa tarkkana ja pentutehtailua ei missään nimessä pidä kannattaa. Kotikoira tarvitsee samat hyvät ominaisuudet kuin näyttelykoiratkin eli terveyden ja luonteen rodunomaisen ulkonäön lisäksi. Toki kriittinen pitää aina olla ettei rodunomaisia piirteitä liikaa liioitella...eli ottakaa selvää rodustanne kunnolla...säästyy monelta mieliharmilta tulevaisuudessa..

Vastaukset 3
Vanhimmat
sehän nyt on ihan selviö, että tuommoiset asiat kysellään etukäteen ja mielellään moneen kertaan. ei kaikki oo mitää samperin tampioita.
nuo ovat sellaisia asioita joita monet ensimmäistä koiraa hankkivat eivät tajua kysyä, he lankeavat yleensä tuohon hintaan. eli ostavat paperittoman satoja euroja halvemmalla koska eivät tajua koirien terveysasioista yhtään mitään. tuo pentivälitys asia mistä Uma mainitsi on kans sellainen jota moni ei ymmärrä, eli pentuvälitykseen pääsevät vain sellaiset pennut jotka täyttävät "kriteerit". jos paperillinen koira myydään eri kautta niin se ei välttämättä täytä kaikkia vaatimuksia, mutta moni laadukas pentu myydään myös ei pentuvälityksen kautta.
selviö mutta moni lähtee katsomaan pentua suoraan kysymättä sen kummempaa kun koira tulee vain ns.kotikoiraksi eikä näyttelyihin ja sitten on surku jättää sitä vaikka epäselvyyksiä ilmenee varsinkin jos on kauan jotain rotua ootellut...