Miksi haluta äidiksi?

Usein mietin, onko lapsen hankkimiseen mitään muuta järjellistä syytä kuin biologinen vietti?

Miksi uhrata vapaus sille, että saa päivät pitkät kuunnella lasten itkua ja tyhmiä juttuja?

Joskus tunnen biologisen vietin, mutta pian ajattelenkin jo järjellä. Varmana siihen vapauteenkin kyllästyy ja haluaa ryhyä masokistiksi.

Lemmikeillä ja omalla miehellä korvaa hyvin hoivaamisvietin. Ja näin ainakin olen tähän mennessä ollut onnellinen. Täytyy vain toivoa että en mene päästäni sekaisin ja ala hankkimaan lapsia ;).

Joten kysyn: Miksi?
292240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Samaa mieltä ! Kyllä näitä itseriittoisia kaka-
roita on jo aivan tarpeeksi, miksi hommata turhia
murheita itselleen...Kaiken huipuksi Suomi on
täynnä yksin huoltajia, jotka me työssä käyvät joudumme elättämään !

Äänestä
  • Niin, tuo minun juttuni ei ollut mielipide, se oli vain kysymys :).

    Mutta puhut ihan asiaa, yksinhuoltajia on aivan liikaa. Mutta ei sillä lasten hankkimisella pidä oikeita perhehitä tuomita, heistä todella suuri osa elättää perheensä ihan itse. Ja jos vaikka joutuisikin valtio elättäjäksi, niin on se lapsikin tulevaisuudessa ahkera veronmaksaja.

    Äänestä

  • Kerrotko minulle, yh-äidille, millä tavalla sinä minua elätät?
    Saan yhteiskunnan tulontasausta kuten kaikki muutkin lapsiperheet. Ne keustannetaan verovaroin, ja - ajattele!- myös minä maksan palkastani veroa, vaikka olenkin yksinhuoltaja.

    Saan lapsilisää alle 16-v. lapsesta, kuten kaikki muutkin. Se ei siis perustu yksihuoltajuuteen. Saan siihen yh-lisää, joka on markoissa muistaakseni mahtavat 200 mk vanhaa rahaa, se on poliittinen päätös ja tavallaan kompensoi sen, että isän palkka puuttu.
    Koulutus ja terveydenhuolto, hammashuolto on kaikille lapsille ihan yhtä "ilmaista", ei siinä perheen sosioekonomisella asemalla ole merkitystä.
    Asumistuki perustuu BRUTTO-tuloihin. Sekään ei perustu yksinhuoltajuuteen. Mutta totta on, että yhden palkasta vuokra vie isomman loven kuin kahden palkasta, tasausta tehdään näin. Ei yh:t ole keskinyt järjetöntä asuntopolitiikkaa korkeine vuokrineen.
    Toisaalta on pakko maksaa vuokraa, sillä säästää ei onnistu yhden tuloista ja siihen vedoten pankki ei anna lainaa omistusasuntoa ajatellen..

    Päivähoitomaksut niinikään perustuvat tuloihin. Kaksi opiskelijaa saa ihan samalla lapselleen ilmasen päivähoidon kuin yh:kin,lisäksi he saavat ns. tulottomina täyden asumistuen, toisin kuin yh.
    Täysi as.tuki tarkoittaa sitä, että omavastuun jälkeen jäävälle vuokralle, joka oikeuttaa as.tukeen (välttämättä koko vuokra ei oikeuta as.tukeen, siinä on säädökset) lasketaan se as. tuki. Se on maksettava.
    Sosiaalitoimi ei anna toimeentulotukea yksinhuoltajille vain siksi , että ovat yksinhuoltajia!!!! esim. itse en ole saanut kuin opiskeluaikoina ja silloinkin pitkän tivaamisen jälkeen fattasta.
    En itse saa as.tukea siksi, että lapseni saa puoliorvon eläkettä joka on veronalaista tuloa (lapsen isä on kuollut) ja bruttotuloni ovat liian isot. Nettopalkastani menee puolet vuokraan. Eläke ei juuri suuremnpi ole kuin elatusmaksu.
    Elatusmaksut määräytyvät lapsen isän tulojen mukaan. Jos hän jättää maksamatta=huoltamatta lapsensa, yh saa lapsesta kuuluvan elatuksen lastenvalvojan/kaupungin kautta. Se ei ole yh:n vika, vaan edesvastuuttoman isän vika.

    Tulonsiirrot siis ovat kaikille pienituloisille. Yh:t voivat olla niitä, mutta eivät ole automaattisesti oikeutettuja mihinkään siksi, että ovat yksinhuoltajia. Ne, jotka ovat ns. työrajoitteisia=pultsarit, ovat verovaroin elätettäviä, eivät käy edes töissä jne.

    Joten kerrotko minulle, millä tavalla sinä minua elätät?

    Äänestä

Onko biologisen vietin vastustaminen järjellistä?

Äänestä
  • Ajattele vaikka 15-vuotiasta tyttöä, jolle on iskenyt kamala vauvakuume. Hänellä on todella järkeviä syitä vastustaa biologista viettiään.

    Samoin 27-vuotias nainen joka on täysissä veloissa, miten ihmeessä hän elättäisi lapsensa? Tässä taas hyvä syy vastustaa viettiä.

    Sairas nainen, joka tietää että lapsesta tulee vammainen jos raskaaksi tulee, niin hänellä vasta hyvä syykin on viettiä vastustaa.

    Ajattele myös tätä: jos jokainen nainen kulkisi viettinsä mukaan, tämä maapallo olisi niin täynnä ihmisiä, ettei täällä pystyisi kukaan elämään.

    Jos nainen todella haluaa lasta, eikä tule sitä katumaan, on siihen järjellinen syy, on rahaa elättämiseen, isä on löytynyt niin sitten on ihan hyvä syy antaa vietille periksi. Muuten ei.

    Minullakin oli vuosi sitten kamala vauvakuume, jos olisin tullut raskaaksi, olisin katunut sitä todella paljon kun olisin tiennyt mitä kaikkea olisin menettänyt.

    Tässä paljon syitä vastustaa sitä.

    Äänestä

sitä biologista viettiä. En ole koskaan tuntenut. Voin kyllä ymmärtää, että joku haluaa lapsen, mutta sitä en ymmärrä, että sen on aina oltava oma.

Olen nähnyt dokumentteja lapsettomista pariskunnista, joiden elämä on mukamas pilalla, kun eivät saa omaa lasta. Adoptointi ja kodittoman lapsen pelastaminen ei riitä heille. Joku sanoo, että haluaa oman, jotta voi opettaa sitten oman arvomaailmansa tälle, jollain on tarve nähdä omat piirteensä jollakin toisella jne.

On turha pilata elämäänsä, jollei saa synnytettyä biologisesti omaa lasta. Maailma pullistelee ihmisiä ja orpoja pelastettavia.

Äänestä
  • Se on niin ihmisestä kiinni, tunteeko sitä viettiä koskaan. Uskon kyllä, että jokainen nainen jossain elämänvaiheessa, vaikka päivän ajan haluaa saada lapsen. Tai sitten se halu on koko elämän kestävä.

    Puhut todellakin asiaa! Saisivat tuollaiset pariskunnat hävetä. Turhaa itkeä ettei saa lapsia, ainahan voi adoptoida. Ja täytyy kyllä olla todella itsekäs jos ei adoptoitu lapsi kelpaa.

    Tässä huomataan tämä biologinen vietti, pitää olla oma lapsi.

    Äänestä

  • Lapseton kirjoitti:

    Se on niin ihmisestä kiinni, tunteeko sitä viettiä koskaan. Uskon kyllä, että jokainen nainen jossain elämänvaiheessa, vaikka päivän ajan haluaa saada lapsen. Tai sitten se halu on koko elämän kestävä.

    Puhut todellakin asiaa! Saisivat tuollaiset pariskunnat hävetä. Turhaa itkeä ettei saa lapsia, ainahan voi adoptoida. Ja täytyy kyllä olla todella itsekäs jos ei adoptoitu lapsi kelpaa.

    Tässä huomataan tämä biologinen vietti, pitää olla oma lapsi.

    olen yrittänyt mieheni kanssa lasta 4 kk:tta.
    haluan ehdottomasti oman lapsen.toivon,etten joudu koskaan ajattelemaan adoptoida lasta.oma lapsi aina on oma.

    Äänestä

  • nainen kirjoitti:

    olen yrittänyt mieheni kanssa lasta 4 kk:tta.
    haluan ehdottomasti oman lapsen.toivon,etten joudu koskaan ajattelemaan adoptoida lasta.oma lapsi aina on oma.

    Mikä ihme siinä on että sen pitää olla oma? Maailma on niin täynnä orpoja lapsia ja te vaan haluatte omaa. Omaa omaa omaa. Orpo lapsi on aina orpo, niinkö?

    Ei mitään perusteluja siihen, että miksi oma. Olisi erittäin mukavaa kuulla perustelut.

    Hei!

    Täällä ihmetellään miksi haluta omaa lasta. Ja miksi ei adoptiolasta.
    Omalle IVF-hoidolla alkunsa saaneelle tyttärelleni on syntymässä vajaan kuukauden kuluttua pikkusisko/-veli.
    Olla mukana elämän alussa on jotenkin perustavaa laatua oleva kokemus. Asioiden merkitykset muuttuvat.
    Minulle siitä on tullut sen jälkeisen elämänarvojen peruskivi. Oikeus elämään on tärkein arvo.

    Edelläoleva ei tarkoita sitä, ettei se, joka ei synnytä itse/osallistu isänä tai kumppanina synnytykseen,
    ymmärtäisi elämästä tai jostakin jotakin ja olisi sillätavalla jotenkin puutteellinen. Meillä vain on
    erilaiset elämät elettävänä. Ja se on se paras juttu.

    Adoptio vai synnytys. Onko sillä merkitystä. Lapsi on niin tärkeä asia, että muut asiat ovat niin pienen
    kokoluokan asioita, ettei niillä ole siihen nähden mitään merkitystä.

    Äänestä

  • nainen kirjoitti:

    olen yrittänyt mieheni kanssa lasta 4 kk:tta.
    haluan ehdottomasti oman lapsen.toivon,etten joudu koskaan ajattelemaan adoptoida lasta.oma lapsi aina on oma.

    Olette yrittäneet vasta niin vähän aikaa!! Vuoden päästä jollei ala tärppäämään, niin voitte mennä tutkimuksiin.

    Minulla todettiin lapsettomuus 1993. Mihinkään hoitoihin en suostu (läheltä senkin helvetin nähnyt), koska olen ihan vilpittömästi sitä mieltä, että adoptiolapsi on ihan yhtä oma kuin biologinenkin.

    Olen kasvanut uusperheessä, minulla ei ole koskaan ollut isää, joten minulla jos jollain on kokemusta siitä, että ei-biologinen voi olla oma.

    Vanhempani menivät naimisiin kun olin hyvin pieni, ja isäpuoleni on aina pitänyt minua kuin omanaan, ja minä olen aina pitänyt häntä OMANA isänä, kutsunut isiksi jne. Kyllä meidän perheemme on ollut ja on ihan oikea ehjä perhe, vaikka uusperhe onkin, perhesiteet ovat ihan yhtä vahvat kuin biologisissa perheissä.

    Aijomme siis mieheni kanssa hoitojen yrittämisen sijaan adoptoida lapsen, ulkomailta. Prossessi ei ole vielä lähtenyt käyntiin, mutta pelkästä yhteisestä päätöksen teosta alkoi meidän odotuksemme. Se on vaan vähän pitempi kuin muilla.

    Äänestä

  • Niin.. kai se suvunjatkamisvietti on olemassa ihan oikeastikin, eikä vaan niin että se rajoittuu siihen "panettamiseen". Eli, halu tiedostaen tai tiedostamattaan jatkaa sukuaan... jättää jälkipolvia tähän maailmaan. Menee varmaan ihan tunne-vietti-vaistoelämän puolelle, mutta semmoinenkin puoli ihmisissä on.

    Joillain eläimilläkin suvunjatkamisvietti on niin voimakas, että esim. uros-leijona saattaa tappaa naaraan pennut jos se "epäilee", että ne on jonkun muun uroksen siittämiä. Muutenkin kissaeläimillä on aika yleistä tappaa naaraan pennut, ja pyrkiä saattamaan itse naaras raskaaksi.

    Äänestä

"Miksi uhrata vapaus sille..."

Nykyihminen haluaa pitää kiinni omasta mukavuuksistaan.

Se että on lapseton huomaa vastaa kun kaverit aikustuvat ja hankkivat perheitä. Silloin jää yksin puolisonsa (mikäli on) kanssa.

Ja kun olet vanha, niin olet todellakin yksin esim. jouluna.

Aikansa kutakin. Ei ihminen jaksaa olla juhlimassa baareissa koko elämänsä. Mikäli et itse tiedä mistä on kyse niin olen varma siitä, että se päivä vielä tulee. Toivon mukaan et ole silloin liian vanha, että on liian myöhäistä hankkia lapsen! Ja mikäli hankit lapsen vasta neljäkymmpisenä, olet kuusikymmpinen kun lapsi pärjää omillaan... Lapsesta on haittaa niin lyhyt aikaa. Ja silloin on parasta, että vanhemmat ovat nuoria niin, että jaksavat tämän jakson yli. Ja näissä jaksoissa on myös monta hyviä hetkiä!

Äänestä
  • Ahaa, eli silloin ihminen on aikuinen kun alkaa tekemään lapsia? Eli ihmiset jotka eivät lapsia hanki koskaan, ovat lapsellisia? Hui kamala jos kaikki ajattelisivat noin lapsellisesti.

    Minun ystäväni ovat jopa enemän lastenvastaisia kuin minä. Heistä kukaan ei ole perheihminen. Minä ja mieheni ollaan sentään sitä mielä, ettei aborttia tehdä jos vahinko sattuu. Suuri osa ystävistäni on jo tehnyt sterilisaation. Itse en kumminkaan sitä tee, eikä miehenikään.

    Kuka täällä on puhunut baareissa hillumisesta ja juhlimisesta yleensäkin? En ainakaan minä. Minä ja mieheni ei koskaan käydä baareissa, vain elokuvissa joskus. Ja kun me mennään elokuviin, saadaan katsoa laadukasta elokuvaa, eikä mitään älyvapaata lasten elokuvaa.

    Vapaudella tarkoitan sitä, että saa tehdä omia valitoja esim. elokuvan, ruoan, lemmikkien suhteen.

    Kaikki ihmiset eivät ole perheihmisiä. Ja kaikki ei-perheihmiset eivät ole baareissa hilluvia luusereita, vaan tavallisia ihmsiä jotka elävät huoletonta ja mukavaa elämää.

    Ja miksi otit joulun aiheeseen mukaan? Ei me edes vietetä joulua. Miksi viettää sellaista juhlaa jonka päähetki on materialistisesti lahjojen jakaminen? (Lapset eivät joulusta muuta haluakaan kuin lahjoja). Minä en ainakaan lapsiani joulun materialismiin opettaisi jos niitä edes tulee. Kristilliset juhlat ovat muutenkin aivan turhia. Kamalia ohjelmia telkkari täynnä ja kinkkua syödään. Uusivuosi, Juhannus ja syntymäpäivät on ainoita juhlimisen arvoisia juhlia.

    Äänestä

  • Lapseton kirjoitti:

    Ahaa, eli silloin ihminen on aikuinen kun alkaa tekemään lapsia? Eli ihmiset jotka eivät lapsia hanki koskaan, ovat lapsellisia? Hui kamala jos kaikki ajattelisivat noin lapsellisesti.

    Minun ystäväni ovat jopa enemän lastenvastaisia kuin minä. Heistä kukaan ei ole perheihminen. Minä ja mieheni ollaan sentään sitä mielä, ettei aborttia tehdä jos vahinko sattuu. Suuri osa ystävistäni on jo tehnyt sterilisaation. Itse en kumminkaan sitä tee, eikä miehenikään.

    Kuka täällä on puhunut baareissa hillumisesta ja juhlimisesta yleensäkin? En ainakaan minä. Minä ja mieheni ei koskaan käydä baareissa, vain elokuvissa joskus. Ja kun me mennään elokuviin, saadaan katsoa laadukasta elokuvaa, eikä mitään älyvapaata lasten elokuvaa.

    Vapaudella tarkoitan sitä, että saa tehdä omia valitoja esim. elokuvan, ruoan, lemmikkien suhteen.

    Kaikki ihmiset eivät ole perheihmisiä. Ja kaikki ei-perheihmiset eivät ole baareissa hilluvia luusereita, vaan tavallisia ihmsiä jotka elävät huoletonta ja mukavaa elämää.

    Ja miksi otit joulun aiheeseen mukaan? Ei me edes vietetä joulua. Miksi viettää sellaista juhlaa jonka päähetki on materialistisesti lahjojen jakaminen? (Lapset eivät joulusta muuta haluakaan kuin lahjoja). Minä en ainakaan lapsiani joulun materialismiin opettaisi jos niitä edes tulee. Kristilliset juhlat ovat muutenkin aivan turhia. Kamalia ohjelmia telkkari täynnä ja kinkkua syödään. Uusivuosi, Juhannus ja syntymäpäivät on ainoita juhlimisen arvoisia juhlia.

    Toi joulujuttu olisi voinut olla itse kirjoittamani. Onko mitään oksettavampaa kuin jo marraskuussa leluhyllyjen ääressä kaiken itselleen joulun varjolla huutavat ja kitisevät räkänokat? Niin, ja isukit ja äitylit ostaa. Eihän joulu ole joulu ellei pilttiä hukuta paketteihin. Lapsihan voisi pahasti pettyä jollei saisikaan ihan kaikkea toivomaansa.

    Kummityttöni, 5v, toivoi lahjaksi (miljoonan muun lahjan lisäksi) barbia jolla on hevonen ja reki. Tytön äidin kanssa sovimme, että ne voisivat olla meidän heiniämme. Pääsimme kauppaan ja koko setti maksoi yli 600 mk! Imoitin miehelleni, joka sumeilematta ja mitään ajattelematta olisi mokomat ostanutkin, että juttu on niin että meidän huushollissa ei joulun varjolla ostella viisivotiaille kuudellasadalla muovia.

    Monissa perheissä kaikki sukulaistädit ja vaarit ja siskonkaimankummit ostaa mussukalle 2-3 pakettia per nenä. Miksi? Miettikää mikä määrä romua! Eikö yksi paketti per nenä riitä? Älytön tavaramäärä ei todellakaan kuulu jouluun. Toki lapset voivat jouluna saada lahjoja, mutta muutama paketti riittää. Lapsi ei kaipaa enempää kun ei enemmästä tiedä.

    Yhdyn täysin edelliseen kirjoittajaan. Lapsi haluaa just niin paljon kun niille antaa. Ei siinä mitään rajaa ole. Meillä vietetään joulua kyllä, mutta mieheni kanssa kahdestaan pakenemme lappiin ja nautimme siellä kelomökissä kynttilöistä, lumesta, saunasta, ruuasta, lomasta, rauhasta ja toisistamme. Yhdet paketit vaihdamme. Ja tuleva lapsemme tulee oppimaan joulusta meidän tapamme viettää sitä, ja väitän, että hän ei tule koskaan pettymään jouluun koska tuli liian vähän tai jopa vääriä (!) lahjoja.

    Äänestä

  • veeruska kirjoitti:

    Kyllä. Tuota se joulu on suurimmalle osalle perheistä. Lahjoja lahjoja lahjoja. Muistan aikoinaan kun olin peruskoulussa, niin jotkut leuhkivat toisilleen joululoman jälkeen siitä, kuinka monta pakettia oli saanut. Ja kuinka paljon kaikki oli tullut maksamaan yhteensä.

    Ja ajatella kuinka kamlaa luonnon tuhlausta on viettää joulua! Se on kyllä materialismin ja itsekkyyden pyhitetty juhla. Muovilelun tekeminen tuottaa saastetta. Ja kun ajattelee jos jokainen suomalainen lapsi saa 5 muovilelua, kuinka hirveä rasite sellainen on luonnolle?

    Ei tämä tietenkään ole mikään pahin ongelma, hyvin pieni saastuttaja kun vertaa esim. autoihin. Mutta saaste on aina saastetta, siitä ei pääse mihinkään.

    Yksi paketti tai toinen (vaikka setti paitoja) riittää lapselle. Jos lapsi on opetettu arvostamaan hyviä asioita, hän ei ala huutamaan kun ei saanut sitä samaa lelua mitä kaikki muutkin saa. Kiitollisuus kunniaan

    Millaisia räkänokkia vanhemmat lapsistaan nykyään kasvattaakaan?

    Jos itse lapsia päätän hankkia, niin heistä ei ainakaan tule itsekkäitä materialisteja ja vastuuttomia saastuttajia.

    Olen täysin samaa mieltä kanssanne, onneksi nykyään löytyy vielä järkeviäkin naisia eikä tuo vauvahössötys ole sotkenut kaikkien päitä! Jatkakaa valitsemallanne linjalla, kyllä muut puupäät kersoja tähän maailmaan lykkää liikaakin.

    Äänestä

Kerrot usein miettiväsi syitä lasten hankkimiseen ja mietit miksi uhrata vapaus sille, että saa päivät pitkät kuunnella lasten itkua ja tyhmiä juttuja.

Kerro "lapseton" minulle miksi tällaista edes mietit.

Itse en pidä asuntovaunumatkailusta. Pitäisikö minun nyt miettiä miksi joku haluaa välttämättä ahtaisiin ja epämukaviin pieniin koppeihin ja kaiken lisäksi olemaan "teiden tukko"?

Murtomaahiihto on toinen mitä olen aina inhonnut, miksiköhän joku haluaa hiihtää? Täytyypä oikein miettiä.

Äänestä
  • mietinpä tässä että olisiko sinulla elämää ilman lapsiasi ja vaimoas? mieti, kaikki vaan häviäisi elämästäsi, mitä tekisit? tarkoitan tällä että jos heitä ei koskaan ollutkaan olemassa.

    mitä sinä tekisit? vastaa rehellisesti: olisiko elämässäsi silloin yhtään mitään?

    elämässäsi ei varmaan olisi yhtään mitään, voin arvata, joten voin hyvin arvata, ettei sinulla ole nuoruudessakaan ollut mitään meininkiä.

    Säälin tämän takia perheellisiä,niin perkeleen tylsää kanssaa kun ovatkin.

    Mua yököttääkin ajatus omasta pullan tuoksuisesta perheestä. lasten kanssa kun tarpeeksi kauan on, niin huomaa itsekin olevansa aika jälkeenjäänyt. itsensä kehittäminen ei ole enää oleellista, kaikki uhrataan rääkyville kakaroille. KAMALAA!

    joten lopeta sä tuollainen, varmaan pystyisit aivoillasi ajattelemaan tämän asian miksi joku ei halua saada lapsia ja miksi joku miettii tällaista asiaa. koska vastaus ei terveellä ihmisellä voi olla että tykkää sellaisesta. vähän sama asia että joku tykkää viillellä ranteet auki, samanlaista masokismia molemmat. täytyy lapsia hankkivien ihmistenkin olla lasten tasolla että tykkää kuunnella lasten itkua ja tyhmiä juttuja "meitän itin auto on punainen".

    lapseton tässä vaan kysyy biologisesta vietistä yms. ja musta lasten hankkiminen todellakin on alistumista biologiselle vietille.

    ystäväni, jotka lapsia hankkivat ovat jääneet jälkeen. huomaa heidän jutuistaan sen. ne ovat vajonneet lasten tasolle.

    toivottavasti tässä tarpeeksi sinulle vittuilua, kun itse sen aloitit. joten voitko olla niin kiltti, että häivyt lapsettomuus alueelta kokonaan?

    Äänestä

  • Toinen lapseton kirjoitti:

    mietinpä tässä että olisiko sinulla elämää ilman lapsiasi ja vaimoas? mieti, kaikki vaan häviäisi elämästäsi, mitä tekisit? tarkoitan tällä että jos heitä ei koskaan ollutkaan olemassa.

    mitä sinä tekisit? vastaa rehellisesti: olisiko elämässäsi silloin yhtään mitään?

    elämässäsi ei varmaan olisi yhtään mitään, voin arvata, joten voin hyvin arvata, ettei sinulla ole nuoruudessakaan ollut mitään meininkiä.

    Säälin tämän takia perheellisiä,niin perkeleen tylsää kanssaa kun ovatkin.

    Mua yököttääkin ajatus omasta pullan tuoksuisesta perheestä. lasten kanssa kun tarpeeksi kauan on, niin huomaa itsekin olevansa aika jälkeenjäänyt. itsensä kehittäminen ei ole enää oleellista, kaikki uhrataan rääkyville kakaroille. KAMALAA!

    joten lopeta sä tuollainen, varmaan pystyisit aivoillasi ajattelemaan tämän asian miksi joku ei halua saada lapsia ja miksi joku miettii tällaista asiaa. koska vastaus ei terveellä ihmisellä voi olla että tykkää sellaisesta. vähän sama asia että joku tykkää viillellä ranteet auki, samanlaista masokismia molemmat. täytyy lapsia hankkivien ihmistenkin olla lasten tasolla että tykkää kuunnella lasten itkua ja tyhmiä juttuja "meitän itin auto on punainen".

    lapseton tässä vaan kysyy biologisesta vietistä yms. ja musta lasten hankkiminen todellakin on alistumista biologiselle vietille.

    ystäväni, jotka lapsia hankkivat ovat jääneet jälkeen. huomaa heidän jutuistaan sen. ne ovat vajonneet lasten tasolle.

    toivottavasti tässä tarpeeksi sinulle vittuilua, kun itse sen aloitit. joten voitko olla niin kiltti, että häivyt lapsettomuus alueelta kokonaan?

    ...kuinka hienosti sinulla on asiat. Miksei sinun vanhempasi ajatelleet niin kuin sinä...

    Äänestä

  • Terve Artturi! Kyllä eri juttuja voi miettiä ilman mitään järkevää syytä, että miksi miettiä. Tiedätkös, minulla ei ole kypsästä (?) iästä huolimatta lapsia, ja mennessäni naimisiin -97, alkoi sellainen pommitus meidän perhettä kohtaan, että tosissani mietin maanpakoa. Nimittäin lapsiperheelliset muistivat aina tavatessamme tiedustella, että onko lapsia tulossa, jos ei niin miksei. Toiset jopa kehtasivat vaatia HYVIÄ perusteluja sille, että olimme valinneet (!) lapsettoan elämän (Tiedoksi, että emme ole valinneet yhtään mitään, minut on todettu lapsettomaksi -93). Ottivat varmaan nokkiinsa siitä, että joku ei "tee" lapsia, että se on joku protesti lapsiperheitä vastaan tai jotain muuta yhtä älytöntä.

    Että semmoisia, ihmiset ovat kovin mietteliäs laji, yhdet miettii miksi haluta lapsia ja toiset miettii miksi ei haluta lapsia ja kolmas miettii mitäs tommosia miettimään. Kyllä keskustelupalstoilla voi miettiä mitä vaan, mikäs sen mielenkiintoisempaa kuin kuumana käyvä keskustelu!

    Äänestä

  • veeruska kirjoitti:

    Terve Artturi! Kyllä eri juttuja voi miettiä ilman mitään järkevää syytä, että miksi miettiä. Tiedätkös, minulla ei ole kypsästä (?) iästä huolimatta lapsia, ja mennessäni naimisiin -97, alkoi sellainen pommitus meidän perhettä kohtaan, että tosissani mietin maanpakoa. Nimittäin lapsiperheelliset muistivat aina tavatessamme tiedustella, että onko lapsia tulossa, jos ei niin miksei. Toiset jopa kehtasivat vaatia HYVIÄ perusteluja sille, että olimme valinneet (!) lapsettoan elämän (Tiedoksi, että emme ole valinneet yhtään mitään, minut on todettu lapsettomaksi -93). Ottivat varmaan nokkiinsa siitä, että joku ei "tee" lapsia, että se on joku protesti lapsiperheitä vastaan tai jotain muuta yhtä älytöntä.

    Luin tuon Artturin jutun. Eipä kovin järkevä keskustelun vastaus ollut. En jaksa edes vastata tuollaiseen.

    Tuo on varmana kamalaa kestää. Ensin huomaat että et voi saada lapsia, ja sitten avioliiton solmittua lähipiiri pommittaa sinua lapsi-uteluilla.
    Miksette sano suoria sanoja? Mutta kysyisin ihan uteliaisuudesta: haluatko sinä/miehesi lapsia?

    Minua ainakin vielä inhottaa perhe-elämä. En pystyisi elämään lasten kanssa. Miehetkin muuttuvat huonompaan suuntaan lapsen saatuaan. Hormoonitoiminta siihen vaikuttaa.

    En ole koskaan sietänyt perheen isiä. Ystäväni mies leikkasi ihanan pitkän tukkansakin kun lapsi tuli, ja muuttui aivan pehmoksi. Kamalaa! Ennen tämän miehen kanssa pystyi juttelemaan vaikka mistä härskistä ja asiallisestakin. Nykyään ei muusta kuin paskavaipoista.

    Naiset muuttuvat jo silloin kun vauvakuume iskee.

    Osasyy lapsettomuuteni on mieheni. En halua että urokseni muuttuu pehmoksi. Se on melkein kamalampi asia kun lasten kanssa oleminen.

    Tekstistäni varmaan saa sellaisen kuvan että halveksun perheihmisiä. Asia ei näin ole. Halveksun niitä perheihmisiä jotka halveksuvat lapsettomia pareja, ja jaksavat jankuttaa itsekkyydestä yms.

    En ole missään vaiheessa kritisoinut kenenkään valintaa tulla äidiksi tai olla tulematta. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että "pommitus" tällä lapsiasialla on väärin. Jotkut eivät välttämättä saa lasta vaikka haluaisivat.

    Samasta syystä pidän yhtä ääliömäisenä vaatia perusteluja toisinpäin.

    Jos oma henkilökohtainen valinta on, ettei halua lapsia niin hyvä niin. Jos taas joku haluaa vaikka suurperheen olkoon sekin jokaisen oma valinta.

    Hei nyt on taas pakko kommentoida jotain sellaista, että kohta alkaa kivet lentelemään täällä *kyyristyy jo suojaan*

    Minua ärsyttää myös suunnttomasti, ei siis lapset ja lapsiperheet, vaan sellaiset lasten vanhemmat, jotka joka tavalla luulevat valinneensa ainoan ja oikean tavan elää. Lapsettomien elämä koetaan (tahattomastikkin) jotenkin vajaaksi ja keskeneräiseksi, usein vanhempien lempilauseet alkavat sanoilla "sitten kun teilläkin on lapsi..". Mitäs jos ei koskaan tule olemaan? Lapsettomuus on yksi valinta, ja ihan yhtä oikea valinta elää kuin "lapsellisuuskin". Ikäänkuin se lapsen tuleminen perheeseen tekee vasta perheestä PERHEEN. Lapsettomia perheitä ei mielletä lainkaan perheiksi.

    Ja tuosta, että lasten vanhemmat kokevat usein lapsettomat itsekkäiksi. Monet varsinkin pienten lasten vanhemmat ne vasta itsekkäitä osaavatkin olla. Esimerkkejä en viitsi esittää, koska usein keskustelupalstoilla takerrutaan johonkin yksittäiseen, sinänsä mitättömään esimerkkiin jonka tarkoitus olisi olla vain yksi esimerkki muiden joukossa. Toisaalta pienen lapsen vanhemman itsekkyys saattaa olla myös biologinen tarve joka joskus luola-aikoina on tähdännyt lajin säilymiseen, siis näin kärjistettynä.

    Sitten on vielä se ryhmä, joka tekee kaiken elämässään tietyn kaavan mukaan, ja mitä suurimmassa määrin naisen aloitteesta: tyttö ja poika tapaavat n. kaksikymppisinä, menevät kihloihin puolen vuoden - vuoden päästä. Siitä parin vuoden päästä naimisiin, häät on tietysti prinsessahäät morsiammen halujen mukaan järjestettynä ja tottakai kesällä. Siitä vuoden - parin päästä lapsi ja kohta toinen perään. Näin eletään, koska näin kuuluu elää. Korostan nyt, että kun joku kohta kysyy, että mitäs väärää siinä sitten on, ei siinä mitään väärää olekkaan. Mutta monilla varsinkin naisilla se menee juuri näin kun ei minkään muunlaista elämää olla koskaan tultu ajatelleeksi, tarkoitan siis sitä, että ei olla oikeasti pysähdytty miettimään mitä oikeasti haluaa, luullaan oikeasti haluttavan vaan sitä miten "kuuluu" elää. Okei, meni vaikeaksi...

    Joo, kyllä joskus täytyisi oikein sanoa noille pommittajille päin naamaa, että kuule kun niitä lapsia ei hankita, vaan niitä saadaan jos saadaan, lapsi on lahja eikä mikään valinta mikä sitten tehdään.

    Äänestä

  • Arthur kirjoitti:

    En ole missään vaiheessa kritisoinut kenenkään valintaa tulla äidiksi tai olla tulematta. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että "pommitus" tällä lapsiasialla on väärin. Jotkut eivät välttämättä saa lasta vaikka haluaisivat.

    Samasta syystä pidän yhtä ääliömäisenä vaatia perusteluja toisinpäin.

    Jos oma henkilökohtainen valinta on, ettei halua lapsia niin hyvä niin. Jos taas joku haluaa vaikka suurperheen olkoon sekin jokaisen oma valinta.

    Kelpo mies, taisit avata suusi väärässä paikassa. Sinua ei ymmärretty, mutta mielestäni sanoissasi kimmelsi hieno juoni.

    Äänestä

Lapseton, lapsellinen, lapseton, lapsellinen, lapseton.. En nyt oikein ymmärrä tätä vastakkainasettelua!
Olen itse kahden lapsen onnellinen äiti, miehelleni aviopuoliso, muutamalle hyvä ystävä, tytär, miniä, työkaveri... Eihän ELÄMÄ siihen lopu, jos/kun hankkii lapsia!
Olen onnellinen tytöstäni ja pojastani, joita "tehtiin" KUUSI pitkää vuotta, kunnes vihdoin tärppäsi, kun aloimme miettiä muita juttuja elämäämme kuin tuo "yrittäminen".
Olen onnellinen miehestäni, joka oli todellinen tuki tuona kuutena vuotena, jolloin elämäni oli todella mustaa.Veti ylös sängystä uuteen päivään, kun en olisi enää välittänyt nousta.On paras ystäväni, rakastajani, hengenheimolaiseni, jollaista en edes uneksinut löytäväni.
Olen onnellinen muutamasta todellisesta ystävästäni, lapsuudesta saakka tuntemistani, joista kellään ei ole omia lapsia. Ei ole vielä taikka eivät haluakkaan hankkia. Heidän kanssaan voin keskustella kaikesta, pääsen osaksi heidän lapsetonta elämäänsä, joka sekin on mielestäni suuri rikkaus.
Olen onnellinen työstäni ja työkavereistani, joilla ei heilläkään likikään kaikilla ole lapsia. Silti ovat kiinnostuneita myös meidän lapsellisesta elämästä ja myös minä heidän kuulumisistaan ja tekemisistään.
Olen siis todella paljon muutakin kuin äiti.Vaikka se on asia, josta minä olen aina haaveillut, on tärkeää myös lasten kannalta, että elämässä on muutakin kuin lapset. Elämä on täyttä elämää, lapsilla tai ilman!
Ymmärrän niitä, jotka päättävät, etteivät halua lapsia ollenkaan. Itselläni vain on aina ollut tunne, että niitä haluan ja kyllä olen todella onnellinen kahdesta lapsestani!
Elämässä muutkin asiat kohdillaan ja eteisen ovi käy, kuuluu:" Moikka Äiti, mä tulin!" Pieni tokaluokkalaiseni posket punaisina eteisessä, tulee antamaan ISOHALIN... Tämä on ELÄMÄÄ!
Hyvää jatkoa kaikille lapsettomille sekä lapsellisille tasapuolisesti!-Katinka-

Äänestä

Sinä ilmeisesti et pidä lapsista, tai et ainakaan halua sitoutua hoitamaan ja kasvattamaan sitä monta vuotta elämästäsi.
Mutta jos miehesi ja lemmikkisi korvaa sinulle hoivaamisvietin, niikun kerroit, sinun tuskin kannattaa hankkia sitten lasta ainakaan tässä elämänvaiheessa.
Jutelkaa miehesi kanssa asiasta.
Jos hän tahtoo lapsen niin ehkä sinäkin voisit haluta? Mutta ennenkuin päätätte hankkia lapsia, niin kannattaa harkita voitteko sitoutua hoitamaan, ja onko teillä varaa ym.

Äänestä

En ymmärrä! Mitäs pahaa lapsissa on? Minä en ainakaan koe menettäneeni mitään lasteni tähden päinvastoin.Enkä joudu kuuntelemaan itkua päivät pitkät.Mistä noin negatiivinen asenteesi asiaan?

Äänestä
  • Miten niin negatiivinen?

    On se kumma kun ei saa kummastella sitä, miksi ihmiset tekevät lapsia. Totuushan on se, että ihminen on hormoonien vietävissä.

    Oikeastaan, pidän lapsista kunhan ne ovat hiljaa. En ole lapsien vihaaja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lapseton kirjoitti:

Usein mietin, onko lapsen hankkimiseen mitään muuta järjellistä syytä kuin biologinen vietti?

Miksi uhrata vapaus sille, että saa päivät pitkät kuunnella lasten itkua ja tyhmiä juttuja?

Joskus tunnen biologisen vietin, mutta pian ajattelenkin jo järjellä. Varmana siihen vapauteenkin kyllästyy ja haluaa ryhyä masokistiksi.

Lemmikeillä ja omalla miehellä korvaa hyvin hoivaamisvietin. Ja näin ainakin olen tähän mennessä ollut onnellinen. Täytyy vain toivoa että en mene päästäni sekaisin ja ala hankkimaan lapsia ;).

Joten kysyn: Miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu