Mikä on pienin budjetti, jolla olette selvinneet viikon? Oletetaan, että kaikki laskut on maksettu ja bussilippukin on juuri ladattu, eli jäljellä on "enää" eläminen. Miten vähällä voi tulla toimeen?
kituviikko
lumiukko
51809
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
nollalinjan ihmisiä!
Kyllä normaalitaloudessa on sen verran elintarvikkeita, että viikoksi riittävät.
Itse pidin omakotitalossa 2:n viikon varantoa 4:lle, ml. vesi, venäläisten Pietarin lähistön voimaloiden poksahtamisen varalta. Asumme näet Kaakkois-Suomessa.
Kotoa löytyy pieni vara, että jonkin aikaa selviää. Vettä en ole nykyisin pitänyt, kun vesi ei ole ollut poikki kuten ennen, mutta taidan ryhtyä siihenkin. Sähkökatkokset ovat nykypäivää, kun ei pidetä linjojen raivaajia ja päivystäjiä riittävästi töissä. Vanhan veden voi aina käyttää vaikka vessaan.
Hassua kun kysyit...Tämän viikon ostoksissa budjetti on ollut alle 10 euroa. Jotenkin olen pärjännyt, yksipuolinen ravinto alkaa tosin kyllästyttämään.
rahaa ei ole kulunu tällä viikolla yhtään, päätin että jätän veikkauksen pelit pelaamatta viikolla, ruokaa teen ruoka-aineista mitä kotoa löytyy. auton bensatankkiki on ihan täynnä, mutta aattelin kävellä työmatkatkin, että rahaa ei mene edes autoon...
Tosin mies on tuhlannu senki eestä...
kyllähän aikuiset pärjäävät nollalla yhden viikon. Mutta jos on lapsia, niin sitä täytyy ajatella vähän muitakin.
Mulla on tosi tiukka kolme viikko edessä. rahaa tilillä 40 e. ja jotenkin pitäis pärjätä. hirveesti ei ole pakkasessakaan ruokaa. ja makaronitkin on syöty.
tässä pitää todella taas alkaa miettimään miten sitä elättäis tuon jälkikasvunsa. kyllä sitä aina yksin jotenkin präjää.