Olen ruennut antamaan 3kk vauvalleni velliä iltaisin kun pelkkä tutteli ei selvästi enää riittänyt. Voinko antaa velliä myöskin yöllä yhden kerran? Onko se jo liikaa? Muutoin annan pelkkää tuttelia.
Velliä
2xvrk
5557
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Meillä on annettu velli-maito sekoitusta (50%/50%) kaksi kertaa vuorokaudessa vajaan viikon. Poikamme on 2kk vanha, eikä meilläkään tuo maito yksistään riittänyt vaan vaati ruokaa max kahden tunnin välein, myös öisin. Annamme seosta ns lounaaksi ja sitten juuri ennen yöunia.
On selvästi auttanut eli ruokaväli on kasvanut 3-4 tuntiin ja unet huomattavasti rauhallisempia. Lisäämme vellin osuutta pikkuhiljaa, mutta varmaankin pidämme antoajat samoina.
Oletko tehnyt vellin itse, vai annatko kaupan velliä? Koska ja millä vellillä olet aloittanut? Meillä tuntuu myös, että pelkkä maito ei riitä, mutta en ole vielä uskaltanut velliä antaa. Poika on nyt 2 kk.
Ollaan annettu ihan sitä Tuttelin peruna-porkkana sekä myös maissivelliä. Niistä ei ainakaan mitään mahavaivoja edes tullut kun vain varovaisesti aloittaa totuttelun.
Neuvolassakin tänään rohkaistiin meitä vain jatkamaan samaa rataa ja pikkuhiljaa yrittää vähentää korvikemaidon osuutta velliseoksessa, jotta ruokavälejä ja unia saataisiin vieläkin pidennettyä.
Hei, millä määrällä velli/maitosekotusta aloititte? Meillä poika rinnalla ja luulisin että maitoa tulee ihan hyvin mutta yöllä heräilee monta kertaa syömään ja on levoton nukkuja myös puklailua harrastaa aika runsaasti.
Laitoimme heti puolet velliä ja puolet maitoa. Poika vetää kerralla 130-160ml,ja siis kaksi kertaa vuorokaudessa (lounaaksi ja ennen yöunia). Näin pidimme ehkä noin kolme päivää ja nyt suhde on jo 3/4 velliä ja loput maitoa. Varmaan parin päivän sisällä kokeilemme jo pelkällä vellillä, että miten maha reagoi. Mitään ongelmia ei ole ainakaan tähän mennessä ollut ja hyvin on maku suuhun maittanut. Aluksi puklaili aika runsaasti, mutta nyt on jo sekin tasaantunut. Kannattaa sitten laittaa ruokalappu, nimittäin ainakin meillä oli vaikeuksia saada peruna-porkkanavellin väriä pois pesussa valkeista vaatteista :-)