E-Vauva

Hei kaikki,

Olen tässä yrittänyt kartoittaa hyviä vauva-aiheisin keskusteluryhmiä ja muutaman jo löytänytkin. Yksi mitä kuitenkin olen jäänyt kaipaamaan on se että palveluja ja tietokoneohjelmia tuntuu löytyvän kaikkeen muuhun paitsi meille eli tuoreille äidelle ja isille. Olenko vain sokea vai onko joku löytänyt tavan esimerkiksi luoda sähköistä "vauvakirjaa" tai helppoa tapaa luoda webbisivuja meidän omalle pikku nasulle?

-D
1302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

hei, helpoin lienee liberovaipat.fi vai miten tuo osoite olikaan. siellä on lapselle sivut johon vain päivitetään tiedot kohta kohdalta.

toiseksi esim. anonyymien sähköpostien mukana monesti tulee kotisivu-tilaa, sellainen on toinen. monessa kun varsinkin on mukana vielä samalla ohjelma sen tekemiseen. kannattaa kuitenkin seurata tarkasti ohjeita jollei ole kokenut sivujen tekijä.

esim. yahoolla on nättejä pohjia, noita molempia kannattaa ainakin kokeilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Delfiini kirjoitti:

Hei kaikki,

Olen tässä yrittänyt kartoittaa hyviä vauva-aiheisin keskusteluryhmiä ja muutaman jo löytänytkin. Yksi mitä kuitenkin olen jäänyt kaipaamaan on se että palveluja ja tietokoneohjelmia tuntuu löytyvän kaikkeen muuhun paitsi meille eli tuoreille äidelle ja isille. Olenko vain sokea vai onko joku löytänyt tavan esimerkiksi luoda sähköistä "vauvakirjaa" tai helppoa tapaa luoda webbisivuja meidän omalle pikku nasulle?

-D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu