Kellään?

Onko kellään ollut kahta kaasoa? Olisiko tökeröä pyytää kahta? Hluan siskoni ehdottomasti, mutta haluaisin myös parhaan ystäväni mukaan tuekseni ja mukaan suunnitteluun.
51188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

en usko että ois kahta kaasoa hyvä olla, ei semmonen oo ollu tapana. kyllä yhdellä kaasolla pärjää. ottaa muita sitten avustamaan. valitse kaasoks se joka on läheisempi ja tuntee sut paremmin.

Äänestä

Olen ollut kaksissa häissä joissa on ollut kaksi kaasoa. Kai niitten on vain oltava sellaisia että tulevat keskenään toimeen.

Äänestä

.. ja meillä oli yksi kaaso ja neljä bestmania. Kaikille riitti hommaa hääpäivänä (koristelua, lahjojen avaamista, pientä juontoa ja lahjojen kotiin kuljetusta), mutta niin vähän, että ehtivät juhliakin.

Äänestä

Meillä oli kaksi kaasoa ja yksi bestman. Minun sisko ja ystäväni. Kirkossa siskoni piti kimppua ja ystäväni kuvasi ja oli muuten ihanasti läsnä. Ystäväni ja bestman hoitivat juhlassa ohjelmat ja hieman videokuvaamista. Siskoni piti siis vain kimppua. Joskus on pakko olla enemmän kuin yksi. Ystäväni ja bestman olivat pelastus, koska muuten ei olisi tullut kunnon juhlaakaan.

Äänestä

Meikä sai häädön häistä ja kaaso lähti bestmänin matkaan ja mulla tuli itku kurkkuun ku se oli mun salarakas se kaaso muttei tieten mikään hirmu kiva sellainen kun se ei koskaan ottanu huomioon mun tunteita kun se aina vaan shoppaili Balilla senkin jälkeen ku meidän piti mennä naimisiin Balilla ku ei ollu varaa lähteä NewYorkiin ku sinne maksaa liput niin paljon, mutta vaimo on onnellinan ja lapset on hoidossa 24/7 ku meillä on niin paljon pätäkkää! Onx kellekkään muulle sattunu näin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suunnittelua kirjoitti:

Onko kellään ollut kahta kaasoa? Olisiko tökeröä pyytää kahta? Hluan siskoni ehdottomasti, mutta haluaisin myös parhaan ystäväni mukaan tuekseni ja mukaan suunnitteluun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu