Hei te joilla on rottia.
Montako teillä on ? onko rottia perheessänne ollut kauvankin jo?
ja muutekin mitä touhuilette niiten kanssa?
Montako teillä on ? onko rottia perheessänne ollut kauvankin jo?
ja muutekin mitä touhuilette niiten kanssa?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei! Rotat ovat ihania lemmikkejä, mutta niissä on yksi miinuspuoli. Perheessämme on ollut kaksi rottaa. Hyvästä hoidosta ja paljosta seurustelusta sekä runsaasta vapaanajuoksentelusta johtuen rottamme ovat olleet äärimmäisen seurallisia ja leimautuneet meihin täysin. Ihanan luottavaisia ja hellyydenkipeitä, jopa älykkäämmän oloisia kuin koirat. Eivät ole sotkeneet eivätkä jyrsineet kotia vapaanakaan juostessaan, poikamme ovat pitäneet jopa öitä vieressään ilman haavereita, rotat ovat menneet asioille häkkiinsä.
Mutta. Aikuisena ja järjellä ajattelevana olen edelleen sitä mieltä, että rotat sairastavat paljon, onhan niillä koe-eläin tausta. Eläinlääkärit tuntuvat laskuttavan suruttomasti 50-60 euron laskuja - näin lyhytikäisen lemmikin suhteen se on paljon! Tällä rahalla rotalle saadaan usein vain muutama viikko tai kuukausi lisää elinaikaa. Oman kokemukseni mukaan sairastelu ja lyhyt elinikä ovat rottien ainoa huono puoli!
Meillä asustelee 14 rottaa.. Vanhimmat ovat 2v ja nuorimmat hieman yli luovutusikäisiä jne.. Jotku rotat olen hommannut ihan jalostus mielessä ja joukossa on myös lemmikkejä.. Kaikki 14 ovat rakkaita. Ennemmin rottia oli enempikin, mutta luonnollinen poistuma muutti laumoja rankalla kädellä viime vuonna.
Rottia on tällä hetkellä 6 aikuista/nuorta, 3 u 3 n ja lisäksi yhdet sijoituspoikaset, 7 kpl, joista yksi naaras on jäämässä kotiin. Rottia on ollut huushollissa yli 6 vuotta eikä hulluudelle ole näkyvissä loppua :)
Jaloittelut kuuluvat päivärutiineihin, vähintään tunti/lauma saavat olla vapaana yksiössäni. Jaloitellessa tsekkaan rotat eli leikkaan tarvittaessa kynnet ym. tavallista. Häntien pesut kerran viikossa. Häkkejä on tällä hetkellä kolme yksi hiiriduna eli siivoamista riittää jonniin verran, ei silti mielestäni kohtuuttomasti (on puhtaasti asennekysymys). Näyttelyt kuuluvat säännöllisen epäsäännöllisesti harrastuksiin, olen lähdössä 2-3 siimahännän kanssa Porvoon näyttelyyn ensi kuussa mikäli kyyti järjestyy.
Noin viisi vuotta sitten hankin ensimmäisen rotan, ja siitä lähtien on aina ollut. Parhaillaan oli 19 (huom 15 poikasta. ;D) ja vuoden ajan niitä oli yhteensä 7. Nyt siis 4.
Minulla on tällä hetkellä 5 kesyrottaa ja edesmenneitä löytyy jo 4 :( Kesyrottia minulla on ollut jo 3-4 vuotta eli kokemusta löytyy jo kummastakin sukupuolesta :) Useimmiten rottamukseni leikkivät keskenään ja juoksentelevat päivän aikana paljon vapaana sekä päivittäin saa jokainen yksilö olla olkapäillä katselemassa :)