Haluaisin tietää onko pippurisumutteen omistaminen ja käyttäminen laillista omaksi turvakseen. Jos on mistä niitä voi ostaa.
Enää en uskalla kävellä yöllä Helsingin puistoissa.
Enää en uskalla kävellä yöllä Helsingin puistoissa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 81
Vanhimmat
Osta kirves ja lähde sitten yöllä kävelemään Helsingin puistoihin.
Raid tappaa metrossa ja puistossa.
tarvitset siihen hallussapitoluvan jonka vallesmanni myöntää, jos myöntää.
Vaatii hyvät perustelut.
Onhan noita vaikka mitä huoltoasemien humpuukisuihkeita, joiden vaikutukset sitten eivät ainakaan toivotunkaltaisia usein ole. Onhan se nyt tyhjää parempi, kai...
Sen verran saivartelua, että pippurisumutteesta on käytännössä luovuttu ja tilalla on nykyään huomattavasti paremmaksi (niin kohteelle kuin käyttäjällekin) todettu paprikasumute. Luvanvaraisia kuitenkin kaikki, paitsi nuo kaupoissamyytävät.
Helpoin tapa melkeinpä saada paprikasumute, on käydä Järjestyksenvalvojakoulutus ja sen "syventävä" jatko eli voimankäyttö. (Ja tietty hakea lupakortti poliisilta). Sen jälkeen saa paprikasumutteen kun vain hakee, mutta HUOM! ei sitäkään kadulla saa suihkia vaan ainoastaan TYÖTEHTÄVÄSSÄ. Kunhan nyt vain tuon viimeisen kappaleen mainitsin esimerkiksi, eipä tuosta apua ole sinällään sumutteen hankkimiseen. Tai voihan sumutteen tokia hakea kun on saanut JV-luvat mutta sitä sitten voi käytännössä käyttää päällekarkaajaan ns. siviilissä sen yhden kerran jonka jälkeen lähtee lupa ja loppu suihkepullo virkavallan haltuun. Yleisimmin pysyvästi.
Paprikasumute/pippurisumute joojoo..ai enää ei käytetäkään pippuria vaan paprikaa..Älä naurata, taidat olla joku nelikymppinen kansakoulun käynyt teollisuusvartija joka yrittää päteä täällä kahvihuoneessa kuulemillaan juoruilla.Jätä nämä asiat vaan ammattilaisille. Paprikasumute on onneton ja huvittavan kuuloinen (kokin tarvekalu??) nimi OC sumuttimelle. OC taas on lyhenne sanoista Oleoresin Capsicum, chilipippurinakin tunnettu. Kyseisen aineen tiiviste on vaikuttava ainesosa kaikissa pippureissa ja paprikoissa ja perunoissa ja mansikoissa mitä ihmisten vöillä roikkuu...MITÄÄN MUUTA AINETTA EI OLE KOSKAAN KÄYTETTY SUIHKEISSA (CS JA CN KYYNELKAASUA LUKUUNOTTAMATTA). Paprikasumute oli poliisin tekniikkakeskuksen lanseeraama nimi samalla kamalle, yrittivät jotenkin erottua omalla tuotteellaan muistaakseni...
Siis vielä kerran, purkki sitä ensimmäistä pippuria mitä suomessa on saanut ostaa ja tätä edellisen ääliön PAPRIKAsumutetta sisältää 110% samaa tavaraa...
KAIKKI jotka ovat saaneet jonkinlaisen koulutuksen alalle, ja ovat seuranneet turva-alan välineistön kehitystä edes muutaman vuoden tietävät tämän. Eroa on ns. kanto-ja ponneaineissa, onko OC(se paprika..heheh..) öljyyn tai alkoholiin liotettuna ja mitä ponneaineita yms. käytetään. NÄISTÄ on tullut joitain ongelmia, esim. taser on sytyttänyt alkoholipohjaisen kantoaineen tuleen epäillyn päällä, ja Total control-OC:ssä oli jotain lentokoneen jäänestoainetta mukana..ei kiva silmissä...yms..
Ei ole olemassa paprika ja pippurisuihketta, vaikka kaupan setä niin väittää...on olemassa eri "lisä-aineita", joita on ollut AINA. Poliisin tekniikkakeskus testasi vasta muutama vuosi sitten kunnolla näitä lisäaineita, ja mainostaa hyväksymiään suihkeita virheellisesti eri nimellä kuin muita.
KAIKKI on OC:ta, ja kaikkia voi käyttää.Tekniikkakeskus hysterioi taas niinkuin yleensä......Jos olet alan kaupasta laillisesti ostanut ja käytät ennen parasta ennen päiväystä oikealla koulutetulla tavalla, ja annat ensiapua niin vastuusi päättyy siihen.Tippuupahan paremmin...
Oleoresin capsicum (OC) on öljymäinen uute jota saadaan Capsicum-sukuun kuuluvista kasveista.
Ko. sukuun kuuluu niin chili , paprika , habanero jalapeno , yms.
Se vaikuttava aine jota näistä OC kasveista saadaan on nimeltään kapsaisiini.
Miksi pitää ottaa niin agressiivinen asenne jos toinen ei aivan ole perillä asioista vaan voi ystävällisesti kertoa faktat lyhyesti ja ytimekkäästi eikä herjata toista.
Eli siis...OC-sumuttimista käytetään yleensä väärää käännöstä "pippurisumute", oikea käännös on "paprikasumute". Virhe johtuu siitä, että englanniksi "pepper" on suomeksi joko pippuri tai paprika. Sumuttimen vaikuttava aine oleoresin capsicum, eli kapsaisiiniuute, on kuitenkin peräisin chilihedelmistä. Chiliksi kutsutaan yleensä kasvin tulisia muotoja ja paprikoiksi sen miedompia lajikkeita.
Eiköhän kaikille tullu nyt viimeistään sekin asia selväks.
Hyvää päivänjatkoa.
Tallinasta saa halvalla "tiskin alta" eikä mitään ostolupia tarvita. Ihan samoja merkkejä kuin asekaupassa Suomessa.
Joo osta ihmeessä vaan tallinnasta! Siinäpähän olet kusessa jos vastapuoli saa siitä jotain paskaa silmille ja näkö lähtee! ONNEA!
Helpoin tapa hankkia sumute on käydä pelkkä kurssi!
On varastaa se vartijan varustevyöstä kun se nukkuu työvuorossaan.
Niin sinulla ei varmastikaan ole oma kohtaista kokemusta siitä että mitä käy kun oma tyttöystäväsi raiskataan ja saa siitä kiitokseksi vielä tippurin. Se on aivan sama vaikka olisi laitonkin sumute tai ase jos käytät itse puolustukseen niin oikeudessa voitat. Ei tarvitse edes asianajajaa jos itse osaat vähääkään perustella. ihmisellä on oikeus puolustaa itseään. Ainut ongelmahan on että jos hyökkääjä sattuu olemaan astmaatikko ja kuolee sumutteeseen niin silloin odottaa syyte taposta muutenn ei hätää. Parempi viron apu kuin ei apua ollenkaan.
olet varmaan tietoinen että CHILI on paprikalajike? Oletko ikinä ruokaa laittaessasi vahingossa hieraissut silmiä kun olet pelleilyt chilin kanssa? mieti sama 100 julmempana
Luvattomasti hankittua asetta kun kantaa mukanaan, oli käyttötarkoitus ihan mikä vain, niin aina siitä seuraa hankaluuksia. Aivan sama oletko sillä itseäsi tai jotakin muuta puolustanut. Luvattoman aseen kannosta tuomitaan aina.
Suomen laki määritellään nämä kielletyt sekä luvanvaraiset aseet ja mitä lupia sekä ehtoja niiden kantoon on.
Pahimmassa tapauksessa voit saada kaasut omillekkin kasvoille kun et osaa asetta oikein käsitellä.
capsicum ja kapsaisiini on aivan täysin sama asia. Kieliero vitun ääliö joten en kovin sanois viilaukseks.
Québecistä ostin tujun suihkeen karhuja vastaan. Sitä ei saa käyttää ihmisiä vastaan, enkä halua ketään kehoittaa käyttään tuotetta väärin. Kuitenkin jos joku lähestyisi epäilyttävästi niin ottaisin suihkeen välittömästi hollille. Se on vaarallinen ihmiselle, mutta mielummin vastaan tekosesta oikeudessa kuin otan puukosta vatsaan. Sen kantaminen ei ole kiellettyä tai luvanvaraista ainakaan Kanadassa, kah kun se on turvana karhuja vastaan.
ei tarvii kiroilla...
"Capsicum is a genus of flowering plants in the nightshade family Solanaceae. "
"Capsaicin ... is the active component of chili peppers"
.. kun kerran vieläkin pitää hiukan viilata. Ei ole kyse kielineroudesta vaan ihan vaatimattomasti sanojen merkityksistä. Jos ei ulkomaan kieli taivu niin ei siitä tarvii ottaa nokkiinsa ja alkaa muita haukkumaan. 2 vuotta kommentin jälkeen. kumma ettei kukaan ole tajunnut sulle tätä selvittää vielä tähän mennessäkään :)
helpointa oli lähtee Bulgariaan aurinkoa ottaan 200 euron matkalle ostaa laatikollinen kaasuja 5 euroa pullo . Niin ainakin itse tein. Tienasin niistä vielä matkarahat ja koko matkan kulut takaisin.
Pitoisuus+on+liian+alhainen+ihmistä+vastaan;+vain+ärsyttävyys+on+se+2%.+Ihmistäkin+vastaan+tarkoitetussa+suihkeessa+(sanotaanko+15%+pitoisuus)+voi+mennä+parikymmentäkin+sekuntia+ennen+kuin+se+pippuri+vaikuttaa+kunnolla,+että+puukkoa+vastaan+pierusta+ei+ole+apua+paitsi+jos+juoksee+sen+muutaman+kymmenen+sekuntia+pöydän+ympärillä.+Joihinkin+sumute+ei+tehoa+riittävästi+senkään+jälkeen.
Koiria+vastaan+pitoisuus+on+jopa+alle+puolet+ihmistä+vastaan+tarkoitetusta,+tosin+10%:n+pitoisuuksiakin+löytyy+2M+tulisuudella+ja+1,33%+pitoisuudella,+jotka+muodostavat+koko+perustehon.+Suomessa+toi+on+korvattu+mentoolilla+(turvallisempi+ja+vaikutusaika+lyhyempi).
Espanjassa+maksimiraja+kansalaiselle+saataa+olla+riittämätön+5%+(noista+helppo+löyttää+tietoa).+Euroopassa+on+kirjavat+lait+pippurisumutteen+suhteen+mutta+useasta+maasta+niitä+voi+ostaa+erilaisin+rajoituksin,+esim.+10%+saattaa+usein+olla+pitkälle+EU-vakiota,+tosin+usein+vain+koirasumutteina,+joiden+teho+arveluttaa++vaikkei+parhaimmillaan+näytä+hullummalta.
Vapaammissa+EU-maissa+tuhdimpaa,+ja+sama+tuote+joka+maassa+on+kun+ostaa+tunnetuilta+valmistajilta,+joista+Sabre+on+suosituin+(ehkä+varsinkin+hyvällä+spredillä+tahnana+naamalle+ja+useamman+suihkauksen+riittoisia),+vaikkei+välttämättä+tehokkain.+Mitä+ihmistä+vastaan+suunnattuihin+pippurisumutteisiin+tulee.+Minimi+on+yleensä+"poliisitehoinen".
Kokokiellossa+ei+ole+täyttä+järkeä,+kuten+monessa+maassa+on+ymmärretty,+että+sen+sijaan+voidaan+rajoittaa+tehoja,+joka+on+usein+parempi+kuin+ei+mitään.+Mutta+sen+sijaan+ollaan+mentoolilinjalla,+josta+ei+vuosienkaan+jälkeen+saa+riittävästi+tietoa.
Mentoolisumute+vaikuttaa+yhden+puolueettoman+testin+mukaan+moniin+riittävästi+30+sekuntia,+ja+sekään+ei+usein+ala+heti,+ja+osumatarkkuus+rajoittuu+silmiin.+Jopa+pippurissa+epäonnistumisprosentti+näyttäisi+Sabren+mukaan+olevan+30%+luokkaa.
Itse+valmistettuna+on+valittava+noin+2M-luokan+pippuria+(jos+löytyy,+esim.+meksikolainen+habana+tms.+on+vain+0,5M,+jota+pidetään+jo+vahvana+näissä+rävellyksissä)+ja+pitoisuus+liukenemaan+alkoholiin+(mahdolisimman+vahvaa;+alkosta+saattaa+saada+80%+tai+virosta+sitten+tai+ehkä+netistä,+jopa+yli+90%+on+ehdotettu,+johon+se+liukenee,+että+voi+olla+pitoisampaa?)+tai+viinietikkaan+(josta+ei+ole+riittävästi+tietoa),+ja+vähän+kasviöljyä+(2+lusikkaa+pippuria,+joka+peitetään+alkolla,+sekoitetaan+ja+maadutetaan+vuorokausi+silloin+tällöin+sekoittaen,++ja+ehkä+vasta+sit+yksi+lusikka+öljyä+-+pysyy+paremmin+iholla+ja+silmissä.+Kahvinsuodatinpaperin+läpi+ja+vähän+puristelle+lopussa)+joita+voi+valmistella+muutaman+kuukauden+välein,+ettei+mätäne.+Suihkepullo+vaattii+joko+painetta+(ei+liene+saatavilla)+tai+kukkasumutteen+kaltaisen+säädettävän+suihkun+(voi+olla+kiven+alla+tai+ei+ole+kehitetty)+kun+noista+parfyymipulloista+(10-50+ml)+tulee+vain+sumua.
Juurikin näin, olen samaa mieltä.
Raiskaajat ja röttelöitsijät, murhaajat ym kieroilijat saavat siis mitä tilaavat, ei armoa, vaan kirveet esiin.
Aivan sama lähteekö näkö tai henki jos alkavat päälle käydä, puollustan itseäni ja läheisiäni henkeen ja vereen, se on varma.
nimim. Vaikka bensaa silmille
Chili on paprika. Pöljät täällä viisastelee. Inhottaa noi olevinaan fiksut.
Itse ottaisin pullon Leijonaviinaa ja lahtisin horjumaan Kaisaniemen Puistoon ja antaisin tuntemattomien ihmisten vapaasti ottaa tahtayspisteen sinua lahestyviin epaillyttaviin olioihin tai kaisusnegritusapinoihin joilla on kapi ja raivotauti jonka takia ne saa ampua luotiaseella heti. JOTEN UNOHDA PIPPURIMAUSTE JA ANNA FRENDIESI, SIIS JOS ON, NIIN HOITAA PUREVIEN JA AGRESSIIVISTEN APINOIDEN ONGELMA. JOS ON MUUTA KYSYTTAVAA NIIN SOITAPPA KORKEASAAREN PAVIAANILAITOKSEN VASTAAVALLE HOITAJALLE !!!!!!!!
Olisi käytävä vähintään 5 tunnin kurssi jotta saat luvan poliisilta kurssin hintoja on erinlaisia. poliisin lupa kaasulle 0n n30e. pippurisumute halvin on taskumalli muistaakseni n.40e. voimassaolo myynnistä yleensä 3-5v.
Halvin ja helpoin on välttää iltamyöhään ja yöllä varsinkaan humalassa puistoissa yms. paikoissa kulkeminen, älä missään nimessä osta mitään värjääviä suihkeita tai huoltoaseman sumutteita, mieluummin vaikka pieni lakkapullo jolla ruittaat silmille, se on satunnainen ja voi olla sattumalta taskussa, kirvelee jne. rosvo luulee ilmanmuuta saaneensa kaasut silmille
mutta tämä vain jos sinulla on nopeat jalat, sillä saa vain EHKÄ etumatkaa, noniin nyt kaikki pilkunnussijat on kimpussa kun yllytin tällaiseen, mutta siitä vaan.
esim. military attack cs 10€ ja varmasti 'kirvelee' enemmän kuin yksikään pippuri/paprika sumute. kyseessä on siis kaasu jota ei kannata ainakaan vastatuuleen tai pienessä tilassa ruiskia.. sisätiloissa ko. kaasu saattaa olla hengen vaarallinen.
en jaksa lukea mitä muut vastaavat mutta olen käyttänyt pippurisumutetta työni puolesta ja todennut että heikko vaikutus yhdistelmäkaasu toimi hetkisen aikaan ja lopulta huomasin kun aina tähän tukeuduin niin jos on pakko käytä jos osaat puhua puhu! mitä pelkäätkin niin ei yleensä vaadi kemikaalia vaan keskutelua se on ain toiminu ja tää on vain mun kokemus kentältä tiiän et nuoret väiju alut mahtailee mut se kuuluu niitten alaan ! ja lopuksi jos oikeasti tarvitset kaasua selvitä ensin miksi ja mikä on uhkakuva ? voit myös käyttää sitä väärin! mut aurinkoista vp:tä
Kaikki jotka pitää itseääonain ammattilaisina hokee aina tuota samaa paskaa, koska kuvittelevat että sen toistaminen "vanhojen patujen" ja henkilstöpäällikön perässä tekee heistä jotenkin rautahermoisia ammattilaisia. Yleensä se käytännössä tarkoittaa että kyseessä on tilanteita kartteleva paskahousu joka ei ole KOSKAAN ollut tilanteessa missä on ollut todella vaarallista. Olen joutunut auttamaan sivullista jota hakkasi 5 teinirysssää...mitä ehdotat? Olisin kävellyt vierelle ja motivoinut heitä lopettamaan hakkaamisen? Antanut suklaata. Vitut, kaasua ja paljon. Hyvin toimi.
KImpuuni on käynyt kaksi murtomiestä. Ehdotuksesi? Älkää hei jätkät viittikö? Vitut, turpaan ja kaasua. Hyvin toimi.
Pysy siellä pavakopissa ja hoe noita firmojen esitteiden ja ammattitutkinnon opettajien tyhjiä hokemia.Kentällä joissain tehtävissä ei se puhe aina riitä. Katsos pikki räkänokka, aina sille puheelle ei anneta edes mahdollisuutta. Vastapuolelta.
Oikein hyvä perustelu asialle, kannatan edellä mainittua toimintaa!!!
Rotat ei usko puhetta, niitä taytyy kouluttaa!
..taaskaan lapsellisia! Onko jotain väliä mikä on aineen suomenkielinen nimi jos vain tietää sen miten käytettävä aine käyttäytyy.
Pippuri/paprika on sama asia. Kaasu on mitä erinomaisinta, mutta sinulla täytyy olla lupa henkilökohtaiseen suojeluun... yms jotta voit sitä mukana pitää muissa kuin työtehtävissä
....
Nyt pitää sanoa, että pysymällä pahimpien paikkojen ulkopuolella säästyy paljolta pahalta. Pimeällä ei kannata mennä kaisaniemen puistoon, Rautatieaseman ympäristöön, Kontulan ostoskeskukseen, Myllypuron ympäristöön....
Asia selviaa poliisin lupatoimistoon soitolla heti ja ei siihen tarvita ko. palstan lukijoita ja ns.juridisia tietajia. Kai nyt jumalauta tajuatte milloin kusetetaan ja provosoidaan. Jos ette niin itse jatkan palstalla keskustelua mm. Buracapsin ja joidenkin muiden kanssa joihin kuuluu palstan Sheriffi jolla on ainakin tietoa, kokemusta ja huumorintajua seka lisaksi juridiikka hallussa. Ei me vanhat ihan dementiassa pyorita ja sita Leijonaviinaakin tulee otettua siten ettei haittaa muuta elamaa, mutta kun se on niin maukasta etta suu napsuu jo kun on Alkossa............ paivakavelylla.
http://www.suomenaa.fi/
Ja sit ko mä menin ja laitoin sen siäl steissil ja ku se sanos, et mihin ja tulihan se sieltä! Kyllä meillä ennen oli ja nyt nuoret yrittää, ei kannata tuhlata elämää! Mä haen aamulla heti leijonaviimaa kävellen hakemassa ja sit mä taas sammun ja kaikki on ihmeissään. ennen rajarievutkin olivat miehiä, mut eivät enää. kerrankin kun steissillä olivat niin näytin miten kova mä oon ja sit voitiin taas korottaa panokset.Kaiken maailman TKP-asioita täällä vaan puhutaan.Kyllä mä vaan sanon!
Näköjään tämä Leijonaviina jatkaa tätä linjaansa. Aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan jne...mikä ilo olisi työskennellä tämän älykkään ja koulutetun herrasmiehen kansa....(heh).
kait nyt ilman sen kummempaa salapoliisikoulutustakin näkee, ettei kuseessä ole sama kirjoittaja. Toisella ääkköset käytössä ja toisella aakkoset.
Nimimerkissäkin taisi olla vähän jo eroa.
On ryhtyä kävelemään siellä puistossa päivisin. Ei se sumutin ketään teräsmieheksi tee. Sumuttimeen tarvitaan kantolupa jonka saa poliisilta jos pystyy tarpeen perustelemaan. Puistossa pimeällä pelkääminen ei varmasti ole riittävä peruste.
Kai tajuatte ettei kyseinen pippurikaasu kysymys liity mitenkaan vartiointiliike keskusteluun. Kysyja saa suoraan vastauksen poliisin lupatoimistosta. Ihmettelen suuresti kaikkia idiootteja jotka lahtevat mukaan tollaisen kyselijan provoon, ei teille voi ammattilaisena kuin naureskella ja ihmetella miksi edes moiseen provoon vastaatte ja annatte neuvoja joista osa on pain persetta, sekin viela.
harkinnut että lopettaisit tänne kirjoittelun ja hankkisit itsellesi sopivan ammatin.Vaikka paskakuski?
..napalmia ja roiski sitä koko porukan päälle ja tuikkat sitten vaan ne tuleen tarvittaessa, tehoaa paremmin kuin kaasu ;) Ohjeita on netti täynnä..
Pippurisumutin vaatii aseenkantoluvan poliisilta.
käytän esim. työpaikallani pippurisumutetta ja ei ole aseenkantolupaa niin mahdollisesti saan siitä syytteen ja jos lyön tms. saan siitä pahoinpitelysyytteen niin on pakko todeta että annan vaan hakata itteni jne.. koska en vio puolustaa itteäni ilman että suomen valtio RANKAISEE MINUA siitä että joku väkivalloin ryöstää tms. minut.
Aika paska nakki.
Lait on tehty säädeltäviksi ..rikollisia varten ei uhreja.
jep, näin se vaan on...
OC- SUMUTE alias PIPPURISUMUTE ON SIDOKSISSA ASEESEEN JA JOHONKA LUPA SAADAAN POLIISILAITOKSELTA - MUTTA SIINÄKIN ON RAJOITTEITA... ERI AMMATTIKUNTIEN EDUSTAVILLE IHMISILLE ANNETAAN TÄTÄ KYSEISTÄ KOULUTUSTA. SUMUTTEELLE TARVITAAN OSTATTAESSA "ASEENKANTOLUPA" JA TÄMÄN HALTIANA SINULLE SUMUTE MYÖS MYYDÄÄN! ON MYÖS JOKU TOLLO KERTONUT OSTANEENSA ITÄNAAPURISTA SELLAISEN - MUTTA SE ON PIRAATTI TUOTE JA ILMAN KANTOLUPAA SYYLLISTYY ASEENKANTO RIKKOMUKSEEN. VÄÄRIN KÄYTETTYNÄ (hätävarjelun liioitteluna) SAAT SYYTTEEN JA OLET SILLOIN TOSI KUSESSA... ENEMPÄÄ EN VIITSI EDES JAARITELLA, MUTTA TÄSSÄ ON FAKTATIETOA JA KÄY TOKI KYSYMÄSSÄ POLIISIVIRANOMAISILTA ASIASTA LISÄÄ.. SAATPA SAMANLAISEN VASTAUKSEN... KAIKISTA PARHAIN KEINO USKALTAUTUA LIIKKUMAAN PIMEÄLLÄ, ON ILMOITTAUTUA ITSEPUOLUSTUS KURSSEILLE, JOSSA ANNETAAN HYVIÄ VINKKEJÄ PÄÄSTÄ ISOMMANKIN KORSTON "TEKAREISTA"-KYNSISTÄ" - OLEPPA HYVÄ.. JOS OL HYÖTYY?!
Itsepuolustuskurssit on helvetin hyödyllisiä pelkille peruskurssin käyneille, yhtä tyhjän kanssa!! siinä ei pelkät lukot auta jos vastassa on porukka tai vastapuolena on isompi kaveri.
On meinaan kokeiltu. -6kk takana ja turpaan tulee että paukkuu. Oikeudessa itsepuolustustausta on sitten koventava peruste, että näin!
Sumutin on halpa ratkaisu, kulkee helposti mukana, ei tapa ketään ja varmasti antaa sen verran sekunteja että tilanteesta pääsee irti ja ehtii juoksemaan pois.
Puhuminen on tosi tilanteessa yhtä tyhjän kanssa. Haluan nähä sen kaverin joka puukon kanssa heiluvalle kaverille lyö kättä selkään ja rauhottelee! -entäs kun toinen on vielä aineissa..
Syyte ns.pahoinpitelystä(sumuttimen käytöstä) on kuitenkin se pienempi paha kuin maata teholla ja ihmetellä että kukahan kävi päälle. Ei poliisi niitä tapauksia ehdi selvitellä.. kuka siis voitti, ihminen joka kunnioitti lakia eikä käytä sumutinta ja saa turpiinsa vai tuntemattomaksi jäänyt pahoinpitelijä?
Ei maailma ole oikeuden mukainen paikka,turha kuvitella -ellei asu pumpulissa..
ps.mutka taskussa myös rauhoittaa :)
Käy järjestyksenvalvoja koulutus ja vartijanvoimankäyttö koulutus ni saat sen jos duunis vaatii sen. aika epätodennäköstä että saat sen lenkkeilys takia ku sitä ei suurin osa saa edes duuninsa takia. ps. minulla on lupa paprikasumutteeseen. ja kohta ei saa edes tavallisen jv:n voimankäyttökurssin käyneet sumutetta koska laki muuttuu 1.3 sen takia kävin itsekkin vartijakoulutuksen.
toimii varmasti kun hommaa alkosta väkevää viina ja vihreitä pippureita ja chiliä ja vaikka tabascoa ja sekoittaa ne veteen ja keittää ja keitoksen jälkeen kaataa ne pippurit pois nesteestä kun kyllähän ne aineet niistä chileistä ja pippureista imeytyy veteen ja alkoholiin niin ja kaataa jonnekkin sumutepurkkiin niin luulis ainakin että se toimis vai???
käväisin poliisilta hakemassa ajokorttia ja näin siellä "pippurisumute hakemus" kaavakkeen, sen lisäks varmaa muutama tunti koulutusta sumutteen käytöstä ja kohteista...
-Joni
Joskus kouluaikoina tuli tehtyä sekoituksia eri pippuri lajeista ja niitä kun ahtaa sopiviin ruiskuihin yms. niin silmiin suhaisemalla sai koulukiusatun silmät pitkäksi aikaa vuotamaan. Varmasti toimii aikuisillekin, mutta on aika vaaratonta. Kyse on siis ihan tavallisista valko, musta ja punapippuri sekotuksista. Ei mitään liian vahvaa sekaan.
Voisin kuvitella että tabascoon uitetun nenäliinan osuessa kasvoihin saattaisi näkökyky lähteä vähäksi aikaa...
Tabasco on laimeaa mehua noihin kaupan Blairin jne. chilikastikkeisiin verrattuna, joista yksi tippa saa silmät valumaan tunnin verran ja tuska on helvetillinen.
Sipuli itkettää minua. Ainoat vihannekset jotka naurattavat minua ovat palstalla kirjoittavat yhteiskuntavastaiset tai maailmaa vihaavat pikkupellet!
http://www.safeway.fi/page24.php?category=4&view=productListPage
Eli siis lupavapaa sumutin olisi kyseessä.
www.peppersprayshop.eu
tarvitseeko tuolta www.peppersprayshop.eu sta ostettuihin sumuttimiin hakea vielä poliisin lupa??
strila 74
voisko hiuslakka-aerosoli olla sellanen laillinen vastine??? Tai raid yms...varmasti häiritsee päällekävijää sen verran että karkuun kerkii yrittää...kun em. tuotteet eivät tunnu kivalta silmässä??
Kaasusumuttimen luvatonta hallussapitoa pidettiin aikaisemmin lainsäädännöllisesti ampuma-aserikoksena, mutta KKO:n tuoreen ennakkopäätöksen perusteella se ei sitä ole. Nykyään luvaton hallussapito on rangaistavaa ampuma-aserikkomuksena (ampuma-aselaki 55§ & 103§)
Kaasusumutinlupa voidaan antaa
oman tai toisen henkilökohtaisen koskemattomuuden tai omaisuuden suojelemiseen
museossa tai kokoelmassa pitämiseen
koulutukseen taikka näytökseen, kuvaukseen tai muuhun esitykseen
Henkilökohtaisen koskemattomuuden tai omaisuuden suojelemiseen kaasusumutinlupa annetaan enintään viideksi vuodeksi.
----------------------------------------------------------------------------------------------------
Haettaessa lupaa tällä perusteella hakijan on osoitettava esimerkiksi työnantajan todistuksella, että sumutin on henkilökohtaisen koskemattomuuden suojelemiseksi välttämätön.
----------------------------------------------------------------------------------------------------
Etelä-Suomessa aikaansa seuraava kunta vaati neljän tunnin koulutuksen turva-alan yrityksessä. Mikäli käyttää sumutinta, tulee jäädä paikalle hoitamaan uhriansa, kertoa poliisille, että on käytetty pippurisumutetta. Uhrin paidannapit aukaistava ...... jäisitkö jeesaamaan rikollista ?
Ei ole ampuma rikkomus vaan luvattoman toisen vahingoitamiseen tarkoitetun tai soveltuvan esineen kantaminen; siis, ei ole aselain mukainen rikos, joka on ihan eri asia, vaan vain siellä mainittu. Siitä on artikkeli nettilehdessä.
Luvan saa tekemällä oikeutettu rikosilmoitus uhasta kuten todistetusta uhkauksesta. Oli samassa artikkelissa tarkennuksena tai lisämainintana, jota ennen esitti perusteluargumentin.
"Enää en uskalla kävellä yöllä Helsingin puistoissa. "
Mitä vittua sitten kävelet keskellä yötä puistossa?!!!
Tarvitset luvan, et kuitenkaan saa sitä eikä sumutteesta ole mitään hyötyä, koska et ehdi sitä taskusta kaivaan esille eikä sumute edes tehoa, koska on miedompi kuin poliiseilla on. Ilman lupaa saatavat sumutteet ovat huijausta jotka eivät toimi pakkasella.
järkeehän on yöllä puistossa kävellä!!! hullua porukkaa!!
entä jos on stadissa ravintola-alalla töissä niin on vähän pakko kävellä yölläkin siellä vai miten meinasit?
mä myös kaipailin sellaista sumutetta prisma ehdotti eräkauppoja josta saa eläinten pippurisumutteet ilman lupia, mut tuskin laillinen kantaa kuiten, joten apteekista löytyy sellainen kuin varashälytin on käsikauppa tavara maksaa n. 38e siinä on värjäys aine joka kestää 4 päivää kaverin kasvoil punaisella, sekä hälytys ääni ja sokaisee vastustajan silmät ja sit jalat alle. se on laillinen kantaa vaikka missä jos tästä apu sulle, mulle ainaskin on
Tälläinen voi olla vaihtoehto jos ei ole lupia kantaa "oikeeta" kaasusumutinta:
http://www.finsec.fi/tarjouksessa/lupavapaa-turvasumutin
Tee itse, helpommalla ja halvemmalla siinä pääsee ja saa vielä vahvempaa tavaraa ku luvanvaraset sumutteet.
Jos teet tommosen 2M-luokan hyvin liuotetun siis pitoisuudeltaan korkean, niin voi jo vahingoittaa silmiä pysyvästi; joku tyyppi joka kirjoitti jotain sivuansa netissä mainitsi mahdolisuuden erityisesti ghostin kohdalla.
Floridassa asuessani ostin pippurisuihkeen torilta. Pidin sitä repussa ihan huvikseni kunnes pari koiraa hyökkäsi minua ja hoitolasta kohti. Otin sumutteen hitaasti repusta ja suihkutin koiria silmille. Tehosi ja tepsi ja koirat pinkaisivat karkuun.
Tilanne oli pelottava koska kun yritimme hitaasti kävellä pois koirien luota, koirat alkoivat uhkaavasti murisemaan. AArgh! onneksi muistin sumutteen repussa ja sain hillittyä hiipivän pakokauhun!
Oc-sumutehan on alunperin kehitetty, olikos nyt Britanian postilaitokselle, jotta postimiehet pystyivät suojautumaan vihaisilta koirilta.
Itse käytän lupavapaata turvasuihketta, joka sokeuttaa useaksi minuutiksi ja värjää hyökkääjän kasvot. Ostin turvasuihkeen osoitteesta http://turvasuihke.fi/. Kannattaa katsoa testivideo ja ostaa itselle myös lupavapaa sumute, koska luvattomista saa vain itse sakot.
"joka sokeuttaa useaksi minuutiksi "
Ja lehmät lentää...
Leukojen murtaminen kaikkine pysyvine ongelmineen on lupavapaata jos lyönti on perusteltavissa. Sormien työntäminen silmään on samalla logiikalla laillista. Kylkiluut murtuneena ei myöskään ole kovin kivaa, että itse ainakin söisin pippuria ennemminkin; kummassakaan tapauksessa ei välttämättä pysty puolustautumaan.
Suosittelen Jv:nä/Vartijana että hankitte lupavapaan turvasumuttimen ei tule ongelmia sitten poliisien kanssa
Ilman väriä, että voi testata itseensä. Pyytää kaveri yrittää puolustautumaan sillä kun hyökkää hänen kimppuunsa, esim. nyrkkeilyhanskoilla, jos hän sen kestää. Raiskausta vastaan se saattaa olla tehokkaampi kun silmien kirvely saattaa joillain estää erektion pariksi minuutiksi.
Mitä ongelmia siitä tulee, että kaasuttaa jonkun väkivaltaisen urpon.?
Tasan yhden kerran käynyt kuulusteluissa omiin kaasutukseen liittyen ja silloinkin kuultiin todistajana.
Lähinnä naureskeltiin yhdessä konstun kanssa epäillyn vammaisille jutuille ja idioottimaisuudelle. Oli kaasutettu yrittänyt kuulustelussa kuulemma perua koko jutun ja oli vetistellyt kuin joku neiti...
Eli kaikille urpoille tiedoksi, jos onnistutte perseilemään niin paljon, että saatte sumutteet silmille, niin kannattaa putkasta päästyä vaan maksaa se sakko ja käyttää viitettä.
Mitä tuollaisella turvasumuttimella tekee. Kerran treeneissa sumuteltiin sillä toisiamme ja tosiaan kyllähän se vähän kirvelee ja ärsyttää. Pysäyttää hyökkääjän yhtä tehokkaasti kuin 11 vuotiaan tytön avari poskelle.
Mulla on armeijan hanskat: ne näytyää skeittihanskoilta, niillä kun lyö otsaan saattu. Ei mitään olen pasifisti, En kyllä epäröi käyttää. Avarnin kouluttaja oli rauhan mies: ” Ei hyö halua mitään asehommia.” Pienintä mahfollista haittaa.
Luulisin että joku tymäkämpi kemikaali spraypullossa teollisuustarvike- tai autotarvikeliikkeestä ajaa asian. Sain jotain sellaista vahingossa töissä silmiin, KYLLÄ SATTUI!!! Ja osa kotikemikaaleista on aika ärjyjä.
Niistä voi jäädä pysyvä vaurio silmään mutta toisaalta jos siitä joutuu syytteeseen niin eipä siitä kummoisia rapsuja tule, korkeintaan joutuu maksamaan korvauksia.
Ei saa käyttää mutta clas ohlson saa menthol sumutteita jotka on samanlaisia mutta ei ole yhtä pitkä aikainen ja myydään vain 18 vuotiaille
Noi lailliset sumut mitä voi ostaa esim verkkokaupasta on kuulemani mukaan tehottomia että sitten viron sadamarkettiin hakemaan vähän tujumpaa pippurisumua niin varmasti tuntuu turvalliselta. Voi niitä täältä suomestakin ostaa kadulta mutta luulisin että vaikeampi saatavuus.
Kai se nyt jos joku alkaa puukolla sohia on lupa sumuttaa mitä hyvänsä käsillä olevaa.