2 vuotias bokser- tyttö on muuten kiltti,mutta autossa pienen ajon jälkeen alkaa takapenkillä edestakaisin ravaaminen ja itkeminen ja uikutus.Haluaa ilmiselvästi ulos peuhaamaan. Ulkona on kuitenkin ollut ehkä vähän aiemmin.Energiaahan riittää.Eikä kaupungissa ole aina mahdollisuutta ja paikkaa. Tosin jos vähän aikaa ajaa moottoritietä tunnistaa sen äänestä ja käy nukkumaan.Mitä tehdä?
Autossa itku?
Bokser tyttö
2173
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Meilläkin koirut ovat erittäin tarkkana autossa esim. taajama-ajossa, kaikki pitää nähdä joka suunnasta. Kun lähdetään motarille tai maantielle, missä ei ole niinkään nähtävää, painuvat nekin maate. En ole kamalasti välittänyt tästä, tosin meillä koirat ovat ihan hiljaa tarkkaillessaan liikennettä. Poikkeuksena ovat paikat, jossa koirat tietävät kohta pääsevänsä ulos autosta johonkin kivaan paikkaan, esim. koirapuistoon. Voi armo sitä hössötystä ja tohinaa ;-))
Mulla on ollut elämäni aikana neljä ihanaa ja erilaista bokseria. Joukkoon mahtui myös yksi autossa uikuttaja. Pitemmillä automatkoilla otin nartulle puuhaa autoon, lempi vinkulelut ja nallukat ja suuren puruluun jota oli kiva järsiä. Lisäksi huomasin että uni tuli silmään paremmin kun oli pehmeä makuualusta, esim. vanha sohvatyyny. Auton takaosan tärinä saattaa olla rasittavaa jos se tuntuu suoraan mahan alla. Kokeile jos jokin näistä auttaa. Terkkuja boksullesi!!!!