Re: Lapsikaupalla on hintansa! 02.1. 17:20
Se, että sinä et ole sinut itsesi kanssa, ei tarkoita sitä, että kaikki muut adoptiolapset olisivat kaltaisiasi.
Ikävää, että olet katkera. Toivottavasti pääset siitä ylitse. Ihan vaan itsesi takia.
Ikävää, että sinulle on muistutettu päivittäin raakalaismaisesta kansastasi. Se ei kuitenkaan tee väitteestäsi yleispätevää. Se on sinun totuutesi, muilla on muut totuudet.
Ikävää, että koet olleesi halinalle. Elämässä ei käy niin kuin itse haluaa. Toista nallea halitaan ja toinen lentää nurkkaan, joltakin revitään jalka ja nypitään täytteet pihalle. Syystä jota kukaan ei välttämättä osaa selittää.
Nyt kun olet käynyt kotimaassasi ja tunnet kuuluvasti sinne, niin miksi jäisit tänne v***umaisten ja itsekkäiden länsimaalaisten tavarantuputtajien joukkoon? Länsimaalaisena (?) aikuisena ja vapaana kansalaisena voit toteuttaa omaa tahtoasi. Kukaan tai mikään ei pakota sinua jäämään. Palaa juurillesi ja perusta orpokoti. Vaikuta siihen, että alkuperäisessä kotimaassasi adoptio kielletään. Hakeudu vaikka politiikkaan ja ehdota, että diplomaattisuhteet Suomeen katkaistaan.
Siitä se parempi maailma syntyy. Onnea matkaan, lähde jo seuraavalla koneella.
Yhtä vähän kuin joku toinen pystyy asettumaan sinun rooliisi, aivan yhtä surkeasti pystyt sitä asettumaan adoptiovanhemman rooliin.
Sanoissasi on paatosta, mutta sisältö kolisee katkeraa tyhjyyttä.
http://keskustelu.soneraplaza.fi/thread.jsp?forum=296&thread=1402866&message=6740819
Re: Lapsikaupalla on hintansa! 03.1. 19:37
Oletko niin typerä, että et ymmärrä lukemaasi vai suodattuuko kaikki lukemasi teksti oman katkeruutesi kautta? Minä en ole sinua ollut ajamassa minnekään, totesin vain että sinulla on vapaa tahto, miksi siis pitää ehdoin tahdoin elää yhteiskunnassa, joka on omasta mielestäsi mätä. Sinullahan ei ole mitään myönteistä sanottavaa nykyisestä kotimaastasi, mikä sinua siis pidättelee? Ei ainakaan rakkaus tai kiintymys nykyiseen kotimaahasi tai adoptiovanhempiisi.
Maailmassa on pilvin pimein ihmisiä, joilla ei ole varaa tai mitään mahdollisuutta valita asuinpaikkaansa. Oletettavasti osaat ainakin englantia? Ehkä puhut kohtuullisesti tai sujuvasti muitakin kieliä? Kielitaito avaa sinulle portit monenlaisiin tehtäviin muualla kuin mädänneessä länsimaisessa yhteiskunnassa.
"En edes puhu heidän kieltään". No voi hitto! Opiskele sitä, jos se on sinusta tärkeää. Jos ei täällä voi opiskella, tee kuukauden intensiivimatka ja opettele luonnonmenetelmällä. Voisitko lähteä matkalle esim. jonkin kansainvälisen järjestön kautta? Selvitä mahdollisuutesi. Ehkä Suomessa toimiva alkuperäisen kotimaasi suurlähetystö voisi auttaa tai neuvoa. Tai kenties Suomessa toimivista ystävyysseuroista voisi olla apua. Sieltä löytyy todella suuri epävirallisten suhteiden verkosto.
OTA VASTUU ITSESTÄSI JA ELÄMÄSTÄSI JA LOPETA ITSESÄÄLISSÄ RYPEMINEN!
Mitä sinä oikeastaan kirjoituksillasi haet? Tuskin tiedät sitä itsekään. Kadonnut identiteettisi ei löydy ruikuttamalla surkeaa kohtaloasi adoptiopalstalla. Kun kanavoit edes osan katkeraan rutinaasi käyttämästä energiasta hieman järkevämmällä tavalla voit ihan oikeasti saada elämässäsi jotakin aikaan.
Maailma on paljon muutakin kuin suomalainen ökyjunttila ja sinun raakamaakulttuurisi. Mitä, jos ottaisit edes hetkeksi laput silmiltäsi vai etkö uskalla? Joutuisit kenties luopumaan turvallisesta katkeruuden tunteestasi, jolla olet tyhjyytesi täyttänyt.
" Jokapaikassa olen 'niitä toisia', en koskaan 'yksi meistä'."
Mistä ajattelet ykseyden tunteen muodostuvan, ihonväristä, uskonnosta, kielestä, kulttuurista, kotimaasta...mistä? Oletko tullut ajatelleeksi, että toiseus voikin olla vain sinun harhaasi, kuvitelma, jota ruokit saaden siitä polttoainetta katkeruudellesi?
Minua ei kiinnosta pätkän vertaa sinun 'haukkumisesi'. Et ole ylipäätään edes kiinnostava ihminen. Olet säälittävä ruikuttaja. Sinunlaisiasi mahtuu tusinaan kolmetoista. Mutta se on OMA valintasi.
On peräti surullista, että monikansallinen identiteetin saanut ihminen on pelkkä omaan napaansa tuijottaja. Sen, minkä voisit nähdä vahvuutena, olet onnistunut kääntämään heikkoudeksesi. Taito sekin, tosin ei kovin kadehdittava.
En ole muuten kirjoittanut mitään 'pelastamisestasi' - taidat olla myrkyllisen katkeruuden lisäksi vielä vainoharhainenkin.
Viimeinen lauseesi kruunaa ajattelusi tason: "En minä heitä puolusta. Miksi heillä pitäisi olla asiat paremmin kuin minulla?" Ihmisiä on kahdenlaisia, niitä jotka pystyvät vain ruikuttamaan ja niitä joilla on munaa myös vaikuttaa asioihin. Kumpaan ryhmään itse kuulut? Tässäkin valinta on - vain ja ainoastaan - sinulla itselläsi.
Kyllä, olen mielestäni täydellinen ihminen. Täydellinen omine vikoineni, puutteineni ja ongelmineni. Minun ei tarvitse ostaa ketään eikä mitään, eikä ainakaan toisten ihmisten hyväksyntää. En kaipaa 'ykseyttä' koska en ole edes lähtökohtaisesti laumasielu. Riitän itselleni tällaisena, minulle on aivan yhdentekevää riitänkö muille. Se ei kuitenkaan tarkoita, että en välittäisi toisista ihmisistä.
Kriittisistä sanoistani huolimatta toivon sinulle hyvää, ja että aivan oikeasti löydät paikkasi maailmassa. Toivon, että opit näkemään itsesi ainutkertaisena ja ainutlaatuisena ihmisenä, jonka suuri vahvuus on juuri oma taustasi. Sitä kautta sinulla on paljon enemmän annettavaa kuin ehkä osaat edes kuvitella. Tee sitä, mihin sielusi aidosti palaa! Etsi itseäsi sieltä, minne intuitiosi sinut ohjaa!
Matka omaan itseen on pitkä sukellus läpi vaarallisten ja synkkien vesien. Silti se kannattaa.
Katkeruuteen tukehtuminen taas ei kannata. Siitä ei ole kenellekään mitään hyötyä. Kaikkein vähiten sinulle itsellesi.
Potkaisen sinua persuksille
*poks*
en siksi, että haluasin satuttaa,
vaan siksi, että repisit itse silmistäsi tuon typerän katkeruuden verhon ja näkisit, että maailma on ulottuvillasi!!!
http://keskustelu.soneraplaza.fi/thread.jsp?forum=296&thread=1402866&message=6746797

Vastaukset 6
Vanhimmat
Tämmöstä tämä on. Kiitos sinulle, joka kopioit tekstit tänne. Toivottavasti moni lukee ja miettii. Tänne kopioidun tekstin muut viestit löytyvät tuolta linkkien avulla. Siellä on adoptoidun kirjoituksia myös.
On niin pitkä ja sekava kirjoitus, ettei oikein tiedä, miten kommentoisi. :) Mutta tässä jotakin omia ajatuksiani, ehkä yhtä sekavasti edelleen ;)
Mitä tästä ottaisi opiksi :
- Adoptiolapselle voi olla kova pala, ettei tiedetä tarkkaa syntymäpäivää. -> Tästä voisi keskustella. Mitä vastata, kun lapsi kyselee syntymäpäiväänsä? Varmaan vanhemmat ilman muuta viettävät jotakin tiettyä päivää lapsen syntymäpäivänä. Mutta miten lohduttaa lasta ja auttaa hyväksymään se tosiasia, että lapsen todellista syntymäpäivää ei saa selvitettyä?
- On suhtauduttava kunnioituksella lapsen kotimaahan, ja estettävä "täti-ihmisiä" päivittelemästä, kuinka onnellinen lapsi on tultuaan "pelastetuksi". Tuskin kukaan adoptiovanhempi vaatii lasta olemaan kiitollinen.
- Identiteettikriisi tulee vastaan varmasti viimeistään murrosiässä. Olisi hyvä miettiä keinoja, kuinka tukea nuorta siinä vaiheessa. Murrosikähän on rankka biologisella ja suomalaisellakin lapsella. Ei siinä mitään uutta.
Ja mitä lapsuuteen tulee, suurin osa ihmisistä taitaa pohtia lapsuuttaan. Jokaisella tulee varmasti mieleen virheitä, joita vanhemmat ovat epätäydellisyydessään tehneet. Itsellänikin tulee niitä mieleen, vaikka olen Suomessa kasvanut suomalaisten vanhempien biologinen lapsi. Tulee mieleen myös noita täti-ihmisiä, jotka ovat päivitelleet milloin mitäkin. Aina löytyy ihmisiä, jotka ei ymmärrä, mitä ei sovi lapsen kuullen sanoa.Silti mieleen tulee myös lukuisia hyviä asioita lapsuudestani. Päällimmäisenä vanhempieni rakkaus. Rakkaus peittää alleen monet kasvatuksen virheet. Olen saanut olla sylissä ja halittavana. Sen koen lapsuuteni onnellisempana asiana. Siksi en ehkä osannut tuntea myötätuntoa kirjoittajan traumaattiseen kokemukseen "halinallena olosta". Alkoi vaan hymyilyttää, että kaikestapa sitä voi katkeruutta tuntea.. - Jopa siitäkin, että on saanut lapsena osakseen rakkautta ja haleja. :)
Toinen haukkuu toisen ja toinen toisen ja toinen toisen ja toinen toisen...
Olisit kopioinut myös alkuperäisen tekstit. Mun mielestä nää vastaukset on täyttä asiaa. Kyllä se on lottovoitto tulla adoptoiduksi Suomeen.
Kerro, miten sinulla on käynyt noin hyvä tuuri. Millä perusteella pidät Suomeen adoptiota lottovoittona?
Niin mikä tekstissäni oli hirveää? Voisitko tarkentaa?
Sekö, että kannustin avaamaan silmät ja ottamaan elämän omiin käsiin? Vai sekö, että kehotin luopumaan katkeruudesta?