Kuukautiseni olleet säännölliset. Tämäkin kierto 27pv, mutta tämä vuotokerta sitävastoin vaan ei näytä loppuvan. Nyt kestänyt 12 päivää.
Normaalisti vuotoa jotain 7-8 päivää, josta vain pari ekaa päivää runsaampaa vuotoa ja loppuaika ruskeaa niukkaa vuotoa sen verran, että pikkuhousunsuojaa tarvinnut käyttää.
Mutta nyt vähäinen vuoto on vain jatkunut ja alkoi 10:nä päivänä punertumaan uudelleen. Vuoto on niukkaa. Sen verran että pikkuhousunsuoja tahriintuu tai vessapaperiin jää haalean punaista.
Olen kyllä tilaamassa tänään aikaa lääkärille, mutta paikkakunnallani gynekologille pääsy vie pari viikkoa tai enemmän.
Siksi kyselen, että onko kenellä teistä ollut samanlaista oiretta tässä iässä?
Hikoilua minulla ei ole ainakaan toistaseksi ollut. Mielialan vaihtelua, alakuloa ja hermoillua kyllä. Mutta nuo mielialajutut voivat johtua myös osittain siitä, kun naapurin kanssa meni sukset ristiin muutama kuukausi sitten ja nyt ollaan vain näennäisen ystävällisissä väleissä ja koetetaan sietää toisiamme.
Pitkät kuukautiset
7
15442
Vastaukset
- naisen elämää
On varmaan useallakin samat kokemukset. Mullakin alkoi olla välivuotoja ja lyhetynyt vuotoväli, vaikka ennen kaikki toimi kellon tarkkuudella. Menin gynelle, joka tutki ja ultrassa näkyi polyyppi. Se poistettiin päiväkirurgisenä toimenpiteenä. Monilla on isompia tai pienempiä myoomia, jotka joko poistetaan tai ei.
Jos mitään ei ole sen kummampaa näkyvissä, on olemassa lääke, joka normalisoi menkat. Nimeä en muista, mutta lekuri tietää. Kukapa haluaisi vuotaa koko ajan, johan siinä menee hermot, kun saa tarkkailla koko ajan pikkareitaan.
Siis gynelle vaan, pitäähän muutenkin käydä silloin tällöin. Avun saat varmasti.Ja vielä, olin itsekin juuri 44 vee, kun menkat alkoivat reistailemaan.- Kirsikka
Aikaisemmin on minulla vuodot tulleet ihan säännöllisesti, mutta viime talvena alkoi reistailla - olen nyt 45 v.
Viime keväänä parhaimmillaan(?) vuoto kesti pari kuukautta (vain muutaman päivän tauko välissä)! No kesä meni sitten joten kuten, mutta syksyllä taas alkoi pitkittyä. Silloin olin muutenkin menossa gynelle, jossa todettiin tulehdus (todennäköisesti tuon pitkittyneen vuodon takia) ja sain vahvan lääkekuurin siihen, sekä hormoonikuurin millä vuoto loppuikin. Tuo oli lokakuussa.
Nyt alkoi taas pitkittynyt vuoto, joka on kestänyt taas jo kuudetta viikkoa! Mitä tehdä, kun lääkäri sanoi syksyllä, ettei ole aihetta uuteen käyntiin ennen loppukesää - oli tarkoitus ottaa uusi papa tulehdustilanteen tarkistamiseksi...
Onko tämä nyt jo vaihdevuosivaivoja, vai mitä???? Muita oireita ei ole - paitsi jatkuva stressi epäselvästä avioliittotilanteesta... - iguaani1
Kirsikka kirjoitti:
Aikaisemmin on minulla vuodot tulleet ihan säännöllisesti, mutta viime talvena alkoi reistailla - olen nyt 45 v.
Viime keväänä parhaimmillaan(?) vuoto kesti pari kuukautta (vain muutaman päivän tauko välissä)! No kesä meni sitten joten kuten, mutta syksyllä taas alkoi pitkittyä. Silloin olin muutenkin menossa gynelle, jossa todettiin tulehdus (todennäköisesti tuon pitkittyneen vuodon takia) ja sain vahvan lääkekuurin siihen, sekä hormoonikuurin millä vuoto loppuikin. Tuo oli lokakuussa.
Nyt alkoi taas pitkittynyt vuoto, joka on kestänyt taas jo kuudetta viikkoa! Mitä tehdä, kun lääkäri sanoi syksyllä, ettei ole aihetta uuteen käyntiin ennen loppukesää - oli tarkoitus ottaa uusi papa tulehdustilanteen tarkistamiseksi...
Onko tämä nyt jo vaihdevuosivaivoja, vai mitä???? Muita oireita ei ole - paitsi jatkuva stressi epäselvästä avioliittotilanteesta...Aiemmin kellon tarkkuudella ja säänölliset. Nyt menossa 7,säs päivä ja alkaa olla aika heikko olo. 40v jus, että voisko olla jo vaihdevuosia. Hermo menee ja alkaa olla heikko olo. mitä pitäis tehä? Papa otettu vuoos sitten ja se ok!
- näin täällä
Mulla alkoi vuotoheittelyt 52ikäisenä ja nyt olen 54 ja samaa rataa mennään edelleen. Kesälomakin meni vuotaessa, vaikka ei se koko ajan ollut muuta, kuin tiputtelua. Tutkimuksissa olen käynyt viimeiset pari vuotta puolen vuoden välein, mutta mitään erityistä poikkeavaa ei ole löytynyt. Hormooneja en ole alkanut käyttämään. Joka kerta vuodot ovat kuitenkin itsekseen loppuneet. Vain lisä rautaa, sekä vitamiineja olen popsinut. Tämä nyt vaan menee mulla näin. Luultavasti mulla on vaan tuota estrogeenia jonkun verran enemmän jäljellä, kuin progesteronia ja siitä johtuu nämä epätaspainossa olevat vuodot. Eiköhän ne 55vuoteen mennessä lopu kokonaan.
Te muut tähän ketjuun kirjoittaneet olette kyllä aika nuoria, että kantsii kyllä kunnolla tutkia, ettei ole jotain muuta vikaa. Me olemme kaikki tietenkin erilaisia ja toisella alkaa menkat aikaisemmin ja toisella loppuu aikaisemmin ja myös päin vastoin=D- pitkä vuoto
Tämä ketju aloitettu alunperin v. 2006 mut kun vieläkin tulee googelesta esiin niin kirjoitan tähän. Olen kohta 44 ja kuukautiset kestää sen 2 viikkoa. Mulle määrättiin päivystys gynellä jotain hormonia vuodon lopettamiseksi. Aikaisemmin jo olin valittanut omalle gynelle kuukautisista että haluan niistä eroon kun en tarvi koko kohtua enkä kuukautisia mihinkään. Nykyään ei saa kohdunpoistoa kovin helposti vaan pitää ottaa hormonikierukka mikä lopettaa vuodot, minusta se tuntuu oudolta kun on kuitenkin sterilisaatio tehty. Näin kuitenkin nykyään toimitaan ja huomenna olen menossa sen asennukseen.
- tuula-neiti
pitkä vuoto kirjoitti:

Hormonikierukka ei lopeta kokonaan vuotoja kuin ehkä joka viidennellä naisella mutta lähes kaikilla vuodot niukkenevat siedettävälle tasolle. Ja kannattaa varautua siihen että ennen kuin kroppa tottuu kierukkaan tulee olemaan lähes jatkuvaa tiputtelua useiden kuukausien ajan. Itselläni tulee nyt kuudes kuukausi kierukan asennuksesta ja tiputtelua on edelleen mutta onneksi ei enää vatsakipuja.
- sai avun
tuula-neiti kirjoitti:

Kysykää gyneltä lähetettä lämpöpallo-hoitoon. Käytin ennen h-kierukkaa eikä kahden aikana ollutkaan minkäänlaista vuotoa , kolmannen aikana alkoi tiputteleen enemmän ja enemmän kunnes kuukautiset vaihtelevine vuotomäärineen kesti puoli v., tuli varmaan vaihdev-oireet ( yksilöllistä) selkäkipuineen ja hiivatulehduksineen. Sain lähetteen lämpöpallohoitoon, kevyt nukutus ja parin tunnin päästä pois sairaalasta, vain toimenpidepäivä saikkua, vähän pakotusta alavatsassa parina päivänä, pikkasen verestävää vuotoa viikon verran ja sexiä sai harrastaa kunnes kirkas vetinen vuoto oli loppunut, nyt aikaa kulunut 6 kk EIKÄ KUUKAUTISIA.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1496459- 322312
- 1872089
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101333Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.821263- 731067
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241047Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,25987Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty44951Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke10838