Sain juuri luetuksi suurten ikäluokkien kuvaajan Heikki Turusen kirjan: Yö kevään kuun ja sitä lukiessa on ollut hyvä kerrata omia kasvukokemuksia sen ikäluokan elämisen tuskaan ja kasvukipuihin. Jälleenrakentaja sukupolven kasvukipuja historiallisesti arvioitaessa huomamme, jotakin meistä, yhteiskunnan monet murrokset kokeneesta sukupolvesta silti tuli. Olemme tietysti vähän matkalla nuhjaantuneita, joissakin riitelee elämätön elämä ja myöhäsyntyinen kiihottuneisuus, tarve kokea. On selvää, että elinolosuhteemme, ympäristömme ja yhteisö johon kuulumme, ovat sisäisen tilamme ja ajatustemme ilmenemismuotoja. Kun tiedämme, että olemme kuolevaisia, miksi emme eläisi.
”Kun tullut on ilta ja noussut on kuu, se metsälampehen kimaltavaan sädekultana ahnaana kurottuu
ja hiljaa, kun rannalla nukkuvi puu, lummekalvoon luo siltojaan”. (H. Turunen, 248).
”Kun tullut on ilta ja noussut on kuu, se metsälampehen kimaltavaan sädekultana ahnaana kurottuu
ja hiljaa, kun rannalla nukkuvi puu, lummekalvoon luo siltojaan”. (H. Turunen, 248).
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.