Vaalikoneessa T. Halonen tuli ensimmäisellä kierroksessa katsattettaessa toiseksi minulla. Katsoessani tarkemmin, hän oli täysin eri mieltä asioista, jotka minulle olivat tärkeimpiä. Vaalikoneita kannattaa katsastaa kriittisesti.
Kysymys: Mitä T. Halonen on saanut uransa/tittelinsä aikana Suomessa aikaan? Vastaus: Ehkä alamäkeä.
Minulle ensimmäisenä on jäänyt mieleen se, että uransa ensimmäisen ulkomaanmatkan hän teki Suomen valtiolle niinkin tärkeään maahan kuin Chileen. Tämä tapahtui itsenäisyytemme juhlimisen aikaan ja Suomen Itsenäisyyspäivänä veteraanit pettyivät maamme presidenttiin, joka saapui myöhässä juhlistamaan Suomea ja kunnioittamaan heitä läsnäolollaan.
Tarja Halonen ei ole kommentoinut NATO-kysymystä mitenkään. Niinistö on ilmoittanut, että kansanäänestys NATOsta on järjestettävä - Tarja ei siis ole ehdottanut kansanäänestystä NATOsta missään vaiheessa. NATOsta muuten nämä ehdokkaat ajattelevat melko tavalla samoin.
Tarja Halonen on hänet tuntevien ihmisten mielestä äkkipikainen ja kärsimätön, joskin älykäs. Alaisilleen hän on ehdottoman epäkohtelias ja töykeä. Älykkyydestä voidaan olla monta mieltä: T. Halonen on "naisellisen" naseva - vaaliväittelyssä hänellä oli oikeus keskeyttää Niinistö sormeaan nostamalla, Niinistö puolestaa ei kertaakaan keskeyttänyt Halosta tämän puhuessa Niinistön päälle. T. Halosella on lahja ärsyttää ihmisiä ja tätä hän yritti tehdä myös Niinistölle. Hän ei antanut Niinistölle mahdollisuutta puolustaa itseään siinä suhteessa, miksi järjestöt olisivat lehdistön ja median mukaan T. Halosen takana. Niinistön mukaan Tarja Halonen ei ole luultavasti sanonut EI häntä puoltaville tahoille missään vaiheessa.
Tarja Halonen on uransa aikana useaan otteeseen kertonut, että ei aio jatkaa presidenttinä seuraavana kautena... Miksi hän on nyt ehdokkaana? Hän kokee kertomansa mukaan presidenttinä toimimisen usein erittäin hankalaksi ja haastavaksi.
Tarja Halonen ja Suomikuva Conan O´Brienissa ei ole sitä, mitä Suomesta halutaan maailmalle näyttää. Kyseessä on Suomen ja presidentin ivaaminen, vaikka kuinka hyvällä maulla olisikin tehty.
Köyhyys ja eriarvoisuus on lisääntynyt Suomessa presidenttimme aikana.
Tarja Halonen kannattaa ns. uusia arvoja, hänelle on ensiarvoisen tärkeää homo- ja lesbosuhteiden kannattaminen - tällä haetaan vapaa-ajattelijoiden ja naisten ääniä. Niinistö on enemmän matemaattistaloudellinen ajattelija. Hänellä on oikeasti mahdollisuuksia Suomen taloudellisen tilanteen parantamiseen.
Siksi Niinistö.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuo oli hienosti kirjoitettu, turhaan provosoimatta.
Toivottavasti mahdollisimman moni käy antamassa äänensä sunnuntaina jommalle kummalle, itse sen annan Saulille.
-paperimies ja (kohta) entinen SAK:lainen-
"Minulle ensimmäisenä on jäänyt mieleen se, että uransa ensimmäisen ulkomaanmatkan hän teki Suomen valtiolle niinkin tärkeään maahan kuin Chileen. Tämä tapahtui itsenäisyytemme juhlimisen aikaan ja Suomen Itsenäisyyspäivänä veteraanit pettyivät maamme presidenttiin, joka saapui myöhässä juhlistamaan Suomea ja kunnioittamaan heitä läsnäolollaan."
Presidentin tehtävä on johtaa ulkopolitiikkaa. Siten on luonnollista, että hän meni Chileen tärkeään kokoukseen, jossa tapasi monia maailman suuria vaikuttajia. Suomen ulkopoliittisten suhteiden hoito on helpompaa tapaamalla muita valtiojohtajia. Valitettavasti kokous oli samaan aikaa veteraanijuhlan kanssa.
"Tarja Halonen ei ole kommentoinut NATO-kysymystä mitenkään. Niinistö on ilmoittanut, että kansanäänestys NATOsta on järjestettävä - Tarja ei siis ole ehdottanut kansanäänestystä NATOsta missään vaiheessa. NATOsta muuten nämä ehdokkaat ajattelevat melko tavalla samoin."
Tämä on täyttä valetta. Seuraatko mediaa? Suomen valtionjohto vetää yhtenäistä NATO-linjaa ja kantaa on otettu. Pressa ei voi lähteä sooloilemaan ja vaatimaan kansanäänestystä tms. vain tehdäkseen sisäpolitiikkaa.
"Tarja Halonen on hänet tuntevien ihmisten mielestä äkkipikainen ja kärsimätön, joskin älykäs. Alaisilleen hän on ehdottoman epäkohtelias ja töykeä. Älykkyydestä voidaan olla monta mieltä:"
Nämä lausunnot äkkipikaisuudesta yms. on otettu muutamilta ihmisiltä, jotka ovat tipahtaneet virkajunasta UM:ssä. Useammat ihmiset ovat kehuneet Halosta yhteistyökykyiseksi.
"Niinistö puolestaa ei kertaakaan keskeyttänyt Halosta tämän puhuessa Niinistön päälle."
Oletko katsonut näitä keskusteluja? Oletko tyhmä vai kuuro?
"Tarja Halonen on uransa aikana useaan otteeseen kertonut, että ei aio jatkaa presidenttinä seuraavana kautena... Miksi hän on nyt ehdokkaana? Hän kokee kertomansa mukaan presidenttinä toimimisen usein erittäin hankalaksi ja haastavaksi."
Tämä on taas täyttä valetta. Näytä yksikin lausunto, jossa Halonen on sanonut näin. Presidentin työ on varmaankin haastavaa kenelle tahansa. Diplomatia ei ole yksinkertaista, varsinkaan pienen maan johtajalle
"Tarja Halonen ja Suomikuva Conan O´Brienissa ei ole sitä, mitä Suomesta halutaan maailmalle näyttää. Kyseessä on Suomen ja presidentin ivaaminen, vaikka kuinka hyvällä maulla olisikin tehty."
Taidat olla myös huumorintajuton. Suomi saa todella paljon julkisuutta ympäri maailman ja tästä tulee suomalaiset yritykset esim. turismin kautta hyötymään.
"Köyhyys ja eriarvoisuus on lisääntynyt Suomessa presidenttimme aikana."
Tälle presidentti ei voi tehdä mitään konkreettista. Presidentti johtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Porvarit ovat perinteisesti tuloerojen kasvattamisen puolella ja siten Niinistön valinta ei varmasti paranna syrjäytyneiden ja työttömien asemaa.
"Tarja Halonen kannattaa ns. uusia arvoja, hänelle on ensiarvoisen tärkeää homo- ja lesbosuhteiden kannattaminen - tällä haetaan vapaa-ajattelijoiden ja naisten ääniä."
Tätä kutsutaan suvaitsevaisuudeksi. Mitä se sulle kuuluu, jos pojat tykkää toisistaan. Se ei ole sinulta pois.
"Niinistö on enemmän matemaattistaloudellinen ajattelija. Hänellä on oikeasti mahdollisuuksia Suomen taloudellisen tilanteen parantamiseen."
Niinistö on talousmies, mutta ei todellakaan matemaattinen. Hänen matikan numero oli koulussa niin huono, että sillä päällä ei valitettavasti estimoida yhtään taloustieteen kaavaa. Niinistö oli pihi valtiovarainmnisteri. Se ei tarkoita vielä suurta talousmiestä. Presidentti ei hoida valtiontaloutta.
Kokoomuslaiset voisivat lopettaa näiden valheiden levittämisen.
Ei koko edellistä viestiä tarvitse kopioida jos aikoo sitä kommentoida.. Vai toistatko puhuessasikin kysysytyn lauseen ennen vastausta?
Kuinkas nyt kokoomuksen oma poika kompastelee lahkeisiinsa; tässähän oli nimenomaan loistava Niinistö-imitaatio; kun mies ei rehellistä vastausta osaa/uskalla antaa, hän kehittelee viimeaikojen pisimmät sivulauserakennelmat, joiden aikana se vähäinenkin johtoajatus katoaa!
Hieno kirjoitus, joka nyt valitettavasti oli sinulle liian vaikeasti ymmärrettävä!
Hienosti olet argumentoinut. Luonnollisesti media ilmoittaa asioita, joita myöskään sinä et ole mahdollisesti pannut merkille, sillä saatat ajatella myöskin hieman subjektiivisesti. Ehkä olet huomannut Niinistöstä isketyt negatiiviset kommentit yhtä lailla, kuin minä olen huomannut Halosesta isketyt kommentit.
Luonnollisesti ulkopolitiikka on olennainen osa presidentin tehtävää... mielestäni kuitenkaan mikään ulkopoliittinen edustustehtävä ei Suomen maan presidentille ole tärkeämpää, kuin sotiemme veteraanien kunnioittaminen. Tästä voidaan tietysti olla montakin mieltä. Tarja Halonen ei Chilessä olessaan saanut mitään aikaan, vai voitko toisin todistaa? Sen sijaan lehdistö oli täynnä katkeraa puhetta siitä, että presidenttimme ehti paikalle vasta viime tipassa veteraaneja kunnioittamaan.
Luonnollisestikin seuraan mediaa. Halonen ei ole ottanut suoranaista kantaa NATO-kysymykseen siinä kohdin, mitä KANSANÄÄNESTYKSEEN tulee. Presidentti ei sooloile silloin, kun ottaa kantaa erityisen tärkeään asiaan. Oletko sitä mieltä, että mielipiteen omaaminen on sooloilua? Tiedän kyllä sen, että presidentti ei laita Suomen valtiota osaksi NATOa yksinään - mutta mielestäni on tärkeää, että NATOa kommentoidaan ja siitä kerrotaan mielipide rehellisesti.
Tarja Halonen on luonteeltaan äkkipikainen, siitä on ollut samaa mieltä useampikin kuin muutama ihminen. Hänen on sanottu alkaneen huutamaan eräässä kokouksessa, kun ei ollut saanut kynää käteensä. Hän myös juoksuttaa alaisiaan turhilla asioilla käyttäytyen siis ns. diivamaisesti ja todellakin, röyhkeästi.
En ole tyhmä, enkä myöskään kuuro. Tottakai sanailua oli ilmassa puolin jos toisin, mutta mielestäni (minun mielestäni siis) Tarja Halonen oli nenäkkäämpi kuin Niinistö - jos sitä et huomannut, niin ehkä ajattelet subjektiivisemmin kuin luulinkaan.
Tarja Halonen kertoi vielä kaksi vuotta sitten, mm. Iltasanomille, Iltalehdelle ja Kauppalehdelle, että harkitsee vakavasti sitä, että asettuuko ehdolle toiseksi kaudeksi. Lehdet spekuloivat hyvinkin Halosen negatiivista asennetta titteliinsä. Mikäli arkistoissa on aiheesta enemmän, suosittelen tutustumaan.
En ole huumorintajuton. Seuraan Conania lähes joka ilta, hän on minusta paras talkshow-vetäjä. Tarja Halonen Conanin kaksoisolentona on sarkasmia, joka ei enää PIDEMMÄN PÄÄLLE tuo myönteistä mielikuvaa suomalaisista. Sarkasmilla on taipumus kääntyä ihmisten mielissä negatiivisiin mielikuviin. Olkoonkin, että julkisuutta on saatu (luultavasti ei niin paljon, kuin mitä meillä Suomessa asiasta hössötetään), oletko sitä mieltä, että jos muusta maasta ivailtaisiin niinkin paljon, ajattelisitko maasta samoin kuin aiemmin? Muumimamma-kuvaa ja Conania on saatu jo melko paljon ihmisten mieliin. Tätäkö kutsut ulkopoliittiseksi edustamiseksi?
En väitä, että presidentti olisi vastuussa köyhyyden lisääntymisestä. Totesin ainoastaan, että hänen aikanaan se on lisääntynyt. Miksi siis väität, että NIINISTÖLLÄ voitaisiin asiaan vaikuttaa jollakin tavoin?
Maailmaa nähneenä olen mielestäni suhteellisen suvaitsevainen, minulla on myös 3 homoystävää (olen nainen) eikä väliksi olisi, vaikka nainen iskisi: sehän on ainoastaan imartelevaa. En vain ymmärrä, miksi Tarja Halonen on niin kantaaottava tähän kyseiseen asiaan, että muut hänen kantansa jäävät tämän asian varjoon??
Jos presidentillä ei ole virkaa valtiontalouteen, miksi välittäisimme siitä, valitaanko Niinistö presidentiksi edustamaan?
Presidentin ensisijainen tehtävä on edustaa - sen hän tekee takuuvarmasti Halosta paremmin...
Siksi Niinistö.
http://www.jonhs.net/sauliniinisto/
Nämä kannattaa meidän Tarjan kannattajien tallentaa muistoksi hauskoista vastaehdokkaista!
Ei muutakuin sunnuntaina TARJALLE ÄÄNI!!!
Nro: 9
ei tule ääntä Tarjalle vaan Saulille naiset kälviältä.