Koira ikävöi

Vuosi siitä kun olin muuttanut omaan asuntooni, otin eläinsuojeluyhdityksestä kissan. Viisi vuotta meni kissan kanssa ja sitten iski koirakuume. Koiria meillä oli kotona ollut, joten taas käännyin eläinsuojeluyhdistyksen puoleen ja sain sieltä mitä ihanimman colliesekoituksen, koiran iäksi arveltiin kolme vuotta. Ainoat vaatimukseni koiran suhteen olivat että tulee toimeen kissan kanssa ja että on sisäsiisti. Koira kotiini tullessaan oli masentuneen oloinen ja pelkäsi aluksia minua, mutta ajan myötä oppi luottamaan minuun (ei luota vieraisiin ihmisiin ja miehiä pelkää). Koiralla ja kissalla ei ollut mitään toisiaan vastaan ja joskus koira jahtasi kissaa (heti kun kissa pysähtyi, koirakin pysähtyi), kissa kävi juomassa koiran vesikupilla ja söi välillä koiran ruuat, mutta koira ei mennyt häätäämään kissaa pois kupeiltaan. Joskus kissa makoili myös koiran puruluiden päällä, eikä koira sanonut asiasta mitään. Näin meni kaksi vuotta, sitten kissa alkoi oksentelemaan ja oli syömättä, minä siitä huolestuneena sitten vein kissan eläinlääkärille ja eläinlääkäri totesi, että kissalla on munuaisissa kasvain. Lääkäri antoi kissalle kipulääkettä ja itse sekoitin lääkettä n. viikon ajan kissan ruuan sekaan, kunnes kissa meni niin huonoon kuntoon, että mielestäni parasta olisi käydä lopettamassa kissa. Pari päivää sitten kissa sitten nukutettiin ja lopetettiin. Koira on nyt etsinyt kissaa joka paikasta ja kun ei kissaa löydy, koira menee nurkkaan ja uikuttaa siellä yksinään. Miten lohduttaa koiraa? Lenkeillä koira on iloisempi, mutta tuntuu masentuvan heti kun tullaan lenkiltä kotiin..
9749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olisiko sinulla mahdollisuutta ottaa uutta kissa-kaveria hauvalle? Voisi helpottaa huomattavasti sen oloa.
Osanottoni menetyksestä

Äänestä

ihan tippa tuli linssiin ku luin... uus kisu vois tosiaan olla pieni helpotus teille kummallekkin!

Äänestä

kissaa olen etsinyt, mutta mitä nyt noita ilmoituksia olen katsellut, niin vaatimukseni taitavat olla liian suuret: sisäkissa, koiraan tottunut.
Itse olen melkein jo päässyt yli kissan poismenosta, mutta koiralla on ikävä..

Äänestä
  • Ota kissan pentu, onhan niitäkin runsaast tarjolla ja kaikkien osapuolten kannalta helpompaa kun kissa tottuu koiraan pienestä pitäen, ja koiran tavoille tietenkin mikä voi olla aikuisen kissan kanssa vaikeampaa.
    Tämä mutua kun olen kissoille allerginen mutta jotain tälläistä tuli mieleen.

    Äänestä

  • olla vaikea löytää aikuinen kissa, josta tulisi koirasi kanssa yhtä hyvät ystävykset, mutta pennusta saat varmasti hyvän kaverin sekä itsellesi ja koirallesi. Pennun ei tarvitse olla tottunut koiraan, se tottuu taatusti ja sisäkissoja melkeen kaikki pennut vielä ovat.

    Äänestä

Oli toiste päin.Koira lopetettiin,niin kissa etsi.Naapurikin oli ihmetellyt miten se täällä käy.Etsi kaveriaan josko mennyt naapuriin.Olivat samanikäiset kasvaneet pentuna yhdessä.Nuorenpana leikki tappeluja,vanhana kisu kävi nuolemassa koiran kuonoa.Koira oli rotujaan Collie,kisu on nyt lopettanut etsinnät.

Äänestä
  • Tuli vielä mieleen kun ensimmäinen koirani nukkui pois niin toinen koirani kyllä etsi sitä ja oli masentunut. Aina kun pihalle päästin niin niin tämä jäi katsomaan etteikö se nyt tulekaan:(((

    Viikon päästä meille kyllä muutti uusi koira, aikuinen kylläkin.
    Tai oli sillä väliviikolla hoitokoira lainassa vanhukseni kaverina ettei yksin tarvinut olla..

    Ikäviä asioita mutta tälläistä tämä on.

    Äänestä

uudeksi kaveriksi. Koiria luulisi löytyvän helposti aikuisia. Ota nykyistä koiraasi nuorempi jotta ei tule päällikköongelmia niin helposti.

Äänestä

tuli paha mieli ku luin tuon ja mieleen tuli muistaja. oma koirani oli hyvä ystävä naapurinkoiran kanssa. leikkivät päivittäin jne. kun naapurin koira sitten jäi auton alle koirani etsi sitä monesti naapurista ja yhtenä päivänä kävi hakemassa ystävänsä vanhan lelun... sen jälkeen koirani ei enää etsinyt, ymmärsi kai että toinen on mennyt iäksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anon.. kirjoitti:

Vuosi siitä kun olin muuttanut omaan asuntooni, otin eläinsuojeluyhdityksestä kissan. Viisi vuotta meni kissan kanssa ja sitten iski koirakuume. Koiria meillä oli kotona ollut, joten taas käännyin eläinsuojeluyhdistyksen puoleen ja sain sieltä mitä ihanimman colliesekoituksen, koiran iäksi arveltiin kolme vuotta. Ainoat vaatimukseni koiran suhteen olivat että tulee toimeen kissan kanssa ja että on sisäsiisti. Koira kotiini tullessaan oli masentuneen oloinen ja pelkäsi aluksia minua, mutta ajan myötä oppi luottamaan minuun (ei luota vieraisiin ihmisiin ja miehiä pelkää). Koiralla ja kissalla ei ollut mitään toisiaan vastaan ja joskus koira jahtasi kissaa (heti kun kissa pysähtyi, koirakin pysähtyi), kissa kävi juomassa koiran vesikupilla ja söi välillä koiran ruuat, mutta koira ei mennyt häätäämään kissaa pois kupeiltaan. Joskus kissa makoili myös koiran puruluiden päällä, eikä koira sanonut asiasta mitään. Näin meni kaksi vuotta, sitten kissa alkoi oksentelemaan ja oli syömättä, minä siitä huolestuneena sitten vein kissan eläinlääkärille ja eläinlääkäri totesi, että kissalla on munuaisissa kasvain. Lääkäri antoi kissalle kipulääkettä ja itse sekoitin lääkettä n. viikon ajan kissan ruuan sekaan, kunnes kissa meni niin huonoon kuntoon, että mielestäni parasta olisi käydä lopettamassa kissa. Pari päivää sitten kissa sitten nukutettiin ja lopetettiin. Koira on nyt etsinyt kissaa joka paikasta ja kun ei kissaa löydy, koira menee nurkkaan ja uikuttaa siellä yksinään. Miten lohduttaa koiraa? Lenkeillä koira on iloisempi, mutta tuntuu masentuvan heti kun tullaan lenkiltä kotiin..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu