Kokeillaanpa tällaista

Musta raamit ovat aivan mainiot. Mä olenkin jo pitkään miettinyt, että kehtaako sitä edes moista joltakin staralta edes kyssätäkään.

Oma tuotokseni tulee joko tänä yönä, tai sitten joskus ensi viikolla.

P.S.

Muistakaakin laittaa sitten kaikki tähän samaan pötköön! (vai mikä hiton treditäänyo)

Nonnih, lupasin ketjun aloituksessa, että laitan tänä iltana tänne oman juttuni tyrkylle. Tässä tarinantynkä.

KUNINGASVESI

Keskivertouroksen mielestä Johanna Lehikoinen oli kaunis nainen. Hänen alaselkään ulottuvat tummanruskeat hiuksensa kehystivät ilmeikkäitä kasvoja sointuen samansävyisiin silmiin. Johanna oli saavuttanut heinäkuussa 33 vuoden rajapyykin, mutta asiaa tietämätön olisi arvioinut hänen iäkseen 25. Turkoosinvärinen uimapuku viimeisteli kokonaisuuden korostaen kesän aikana hankittua rusketusta.

— Herra! Olen tehnyt syntiä! Auta minua puhdistautumaan! huusi nainen ojentaessaan käsiään ylöspäin syksyiselle tähtitaivaalle.

Uima-allas oli tyhjä ja sen pohjalla lojui kerros vaahteranlehtiä. Monien vuosien pakkasten raiskaamat reunakaakelit olivat halkeilleet ja niiden väri oli samentunut, mutta silti ne muistuttivat entisaikojen loistokkuudesta. Uima-allasta reunustavien puiden takana pilkotti valoja vielä monesta asunnosta, vaikka kello oli jo yli puolenyön.

Mustat korkokengät ja tummansininen iltapuku lojuivat altaan reunuslaatoilla Johannan rukoillessa. Kyyneleet olivat loppuneet, mutta sisäinen kamppailu jatkui. Puoli tuntia sitten hän oli menettänyt neitsyytensä ja tunsi rikkoneensa Jumalaa vastaan. Se mies oli houkutellut hänet pahuuden teille tarjoamalla viiniä. Nyt hän ymmärsi luomiskertomuksen ja kuinka Eeva karkotettiin Eedenistä. Hän oli halunnut sitä, se oli Raimon mukaan kaikkein kauneinta mitä ihmiset saattoivat toisilleen tehdä.

Miehen tunkeutuessa häneen tuntui, kuin tuli olisi polttanut ja raadellut hänen sisuksiaan. Tuska vei kaiken nautinnon. ”Kivulla sinun pitää lapsesi synnyttämän.” Ne kaksi minuuttia olivat tuntuneet tunneilta ja kun mies käänsi selkänsä mitään sanomatta, hän tunsi itsensä saastuneeksi. Hän ei ollut enää Herran tytär, vain halpa huora. Mies oli pappi, pyhä mies, jonka kanssa hän oli keskustellut monesti uskonasioista. Hän ei voinut ymmärtää, miten hänen jalustalle nostamansa mies saattoi olla niin piittaamaton henkisistä arvoista ja alistua ruumiinnautintojen viettelevään kutsuun.

— Oi Herra, anna siunattu vetesi, olen Sinua vastaan rikkonut ja haluan hyvittää tekoni. Herrani, pyydän anteeksi kaikkea pahaa, mitä olen tehnyt!

Yhtäkkiä altaan pohjasta kuului röyhtäisyä muistuttava ääni. Viemäri valitti ja purskautti esiin ryöpyn sameaa vettä. Röyhtäisyt muuttuivat kohinaksi vihreän ja ruskean veden pursutessa viemäristä altaaseen ja alkaessa täyttää sitä. Nainen oli edelleen kädet ojennettuna taivasta kohti. Silmät suljettuina hän kiitti ja ylisti Herraansa. Veden pinta kohosi hiljalleen ja altaassa oli vettä jo hieman yli metrin. Korisevasta viemäristä noussut vesi oli muuttunut ruskeankellertäväksi. Altaasta nousi harmaa huuru verhoten maiseman epätodelliseen vaippaan.


Pastori Raimo Manner tunsi itsensä mieheksi. Hän lojui vuoteellaan savuketta poltellen. Kyllä neitsyt oli aina neitsyt. Vielä parempi oli Herralle elämänsä omistanut neitsyt. Siinä oli haastetta. Sanovat Jumalaa armoksi ja rakkaudeksi. Armosta hän oli pitänyt lukemattomia saarnoja ja saanut mummot polvilleen. Rakkaus oli ihan toinen juttu. Raimo ei pitänyt ylevästä kaiken halimisesta. Minä olen mies ja miehellä on tarpeensa, hän ajatteli. Siinä sekin mimmi oli huutanut Hoosiannaa saadessaan täyttymyksen. Oppipa samalla, mitä varten Herra on ihmisille kahdet värkit antanut.

Herran palvelijaa hymyilytti. Nautittava neitsyt. Nuo uskoon hurahtaneet naiset eivät tajunneet, kuinka kiihottavia ne oikeastaan olivat. Raimo tunsi halujensa taas heräävän ajatellessaan Johannaa ja tämän vartaloa, jonka hän oli ensimmäisenä miehenä saanut ottaa. Yhtäkkiä tuntui kuin huoneessa olisi käynyt kylmä tuulenpuuska. Lasisella alustalla palava kynttilä lepatti hetken ja sammui.

Oli hiljaista ja yhtäkkiä Raimo kuuli Johannan kantavan messun aivan kuin nainen olisi ollut hänen vieressään. Hän katsoi käsivarsiaan ja näki niiden menneen kylmyydestä kananlihalle. Raimo katsoi ympärilleen ja pukeutui nopeasti papinkaapuun. Se sattui olemaan lähimpänä ja kaikkein nopein puettava.

Juostessaan uima-altaalle Raimo näki Johannan figuurin. Vaikka kädet eivät olleetkaan sivuille ojennettuna, nainen muistutti etäisesti Kristusta. Sen ympärillä oli jonkinlainen aura. Ilma oli muuttunut sumeaksi ja oli raskasta hengittää.

Raimosta tuntui, kuin hän olisi juossut paikallaan; Johanna näytti aina olevan yhtä kaukana, vaikka hän juoksi nopeammin ja nopeammin.

— Johanna, mitä sinä teet? kysyi Raimo läähättäen ponnistuksesta päästessään viimein altaan reunalle.

— Minä puhdistaudun. Sinä teit minut saastaiseksi.

— Hulluko sinä olet? Se oli vain yksi pikku nainti! Minä tein sinusta naisen! Älä sekoile! Lopeta tuo höpötys ja tule sisään!

Johanna katsoi Raimoa silmiin ja ensimmäistä kertaa elämässään Raimo tiesi, miltä Jumala tuntui.

— Herra on kuningas ja hänen kuningasvetensä puhdistaa. Annan sinulle anteeksi.

Johanna ei enää piitannut Raimosta vaan kääntyi ja sukelsi sulavasti altaaseen. Raimo näki iltapuvun ja korkokengät ja katseli hetken neuvottomana ympärilleen. Johannasta ei näkynyt altaassa merkkiäkään. Vesi tuntui nielaisseen hänet kokonaan. Raimo riisui papinkauhtanan ja loikkasi altaaseen.

Kahden sekunnin kuluttua hän ymmärsi, että Johanna oli tarkoittanut sananmukaisesti kuningasvettä. Tuntui kuin miljoonat liekit olisivat syöneet häntä elävältä suolahapon ja typpihapon sekoituksen hyökätessä ensin hänen ihonsa kimppuun ja polttaessaan tietään eteenpäin kudosten läpi aina luihin asti.

Raimo koetti huutaa apua, mutta jokin veti häntä alaspäin ja kuningasvesi ryöpsähti hänen suuhunsa tukahduttavana tulvana. Hän vajosi pinnan alle ja kohta sen jälkeen ruskeankellertävään veteen syntyi pyörre. Muutamassa minuutissa allas oli valunut tyhjäksi.