Hemmetti...

eläinlääkärille ei saa aikoja, saati sitte puhelimella illalla kiinni vaikka on kännykän numero ja päivystys. Eilen iltasella yritin soitella varmaan miljoona kertaa muutaman minuutin välein ja aina oli vastaaja. Tympeetä tommonen eläinlääkäri täällä missä on kotieläimiä joka nurkalla. Ei tainnu aikoinaan auttaa se mielenosoitus. Onneksi oli tuolla hevossuolla edes vähän aikaa lääkärillä että meidän hauva pääsi hoitoon, muuten ois varmaan pitäny lähtee savoon.
2577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen asioinut koirieni kanssa useasti myös kaupungin eläinlääkärissä. Mikäli puheluuni ei ole vastattu, niin lääkäristä on soitettu myöhemmin takaisin (vastaajaan on voinut jättää viestin). Muutenkin on ollut erittäin positiivisia kokemuksia Kajaanin kaupungin eläinlääkäristä. Mutta kyllä varmaankin olisi kysyntää useammalle eläinlääkärille. Aikoja on joskus vaikea saada niin kaupungin kuin yksityisellekin lääkärille...

Äänestä

kehuisi sitä hevossuotakaan.Ennen kävin siellä aina, mutta ajat ovat muuttuneet. Sinne on otettu ajanvaraukseen nin sanavalmiita neitejä ,että useita asiakkaita on lopettanut käymisen siellä.
Heillä on todella ilkeä ulosanti ja aina kun on hätä,he rupevat riitelemään asiakkaiden kanssa puhelimessa.Surku kun lääkäri olisi hyvä ja hoitajat aivan onnettomia,asiakaspalvelukoulutukseen saisi lekuri heidät lähettää tai antaa kenkää.Parempia olen nähnyt,kaupangin eläinlääkärillä saa asianmukaista kohtelua ja se nainen mikä on ollut kauan avustajan on super auttavainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaupungin kirjoitti:

eläinlääkärille ei saa aikoja, saati sitte puhelimella illalla kiinni vaikka on kännykän numero ja päivystys. Eilen iltasella yritin soitella varmaan miljoona kertaa muutaman minuutin välein ja aina oli vastaaja. Tympeetä tommonen eläinlääkäri täällä missä on kotieläimiä joka nurkalla. Ei tainnu aikoinaan auttaa se mielenosoitus. Onneksi oli tuolla hevossuolla edes vähän aikaa lääkärillä että meidän hauva pääsi hoitoon, muuten ois varmaan pitäny lähtee savoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu