Voiko imeväisikäinen todellakin saada liikaa äidinmaitoa? Minulla on 3kk ikäinen terhakka tyttövauva, joka on täysimetyksellä ja painaa tällä hetkellä 7,5kg. Neuvolassa minulle kerrottiin, että lapseni menee painon oalta kasvukäyrän yläpuolella ja minua neuvottiin "vähentämään imetyskertoja" ja tarjoamaan tuttia. Minulle sanottiin myös, että isokokoisten vauvojen kohdalla joudutaan usein aloittamaan kiinteät jo 4kk kieppeillä.
Olen hieman ihmeissäni - olen tähän asti luullut, ettei imeväisikäinen voi saada äidinmaitoa liikaa. Lisäksi olen luullut, että nimenomaan pienikokoisten vauvojn kohdalla kiinteä ruoka aloitettaisiin usein aikaisemmin. Olisiko kenelläkään tietoa asiasta?
Liikaa äidinmaitoa?
10
7579
Vastaukset
- *äiti*
Meillä on 9,5kg poika, kohta 3kk (kopskops siellä nyt pari mammaa pyörty :)). Tissimaidolla kasvanut. Sanoivat neuvolassa että kyllä se paino siitä tasoittuu kun alkaa liikkua enempi.. Tee niinkuin teille sopii, tissiä tai tuttia. Minusta nyt tuntuis että ei se vauva syö enempää kun on tarpeen.
Esikoinen oli kans vauvana samankokoinen ja nyt 5-vuotiaana 122cm ja 25kg eli ihan sopusuhtainen. Silloin neuvolassa suosittelivat aloittamaan kiinteät 4kk ikäisenä kun poika oli isokokoinen. Tämän nykyisen kanssa aion kokeilla jos pärjäis täysimetyksellä sen 6kk, mutta pitää katsoa.- torey
En usko että rintaa voi antaa liikaa,paino varmasti tasoittuu kun vauva alkaa liikkua enemmän .Meillä tyttö kasvoi myös nopeasti rintamaidolla mutta ihan sopusuhtainen tuo nyt on 1v2kk painoa n. 10kg
Ei niitä neuvolan juttujakaan aina kannata niin kirjaimellisesti ottaa varsinkaan noissa ruokinta asioissa..
- Noppa
, ku meidän tyttö painoi 4kk iässä 9700g. Toki oli 68cm pitkäkin, mutta toi paino hirvitti todella. Rintamaidolla on edelleenkin vain. Parin viikon päästä 5kk neuvola, ja mielenkiinnolla odotan tuloksia!=)
Mulla on ns. suihkutissi-probleema, joten maitoa todellakin tulee tarpeeksi. Kyllä kuulemma lapsi itse tietää määränsä kuitenkin. Ja eipä pientä voi nälässäkään pitää. Nyt lähempänä tuota 5kk ikää alkaa syömisväli oleman pitempi, joskus menee päivisin yli 3 tuntia! Ja yöllä nukkuu parhaimmillaan kerralla 7 tuntia. Eikä saa kuin rintamaitoa.
Mullekin neuvolassa sanottiin, että öisin kannattais tarjota vettä, jotta ei tarvis maitoa hörppiä, mutta meidän tyttöhän ei tuttipulloa huoli, ja vettä vielä vähemmän. Tuttikaan ei kelpaa, joten imemisentarpeeseen ainut apu on joko oma nyrkki tai äiskän tissi.
Toivon mukaan tuo kasvaminen alkaa tasoittumaan joskus! Nyt kyllä jo touhaa kovasti, että eiköhän sitä energiaa ala kulumaankin!
Neuvolan käyrät eivät kerro kaikkea.
Mekin mennään neuvolan käyrillä plus kakkosessa ja vähän ylikin, mutta kuitenkin pituus ja paino on suhteessa toisiinsa, joten sen puoleen ei kai oo huolta (lääkäri oli tätä mieltä).
Jotkut lapset kaipaavat lisäruokaa aiemmin suuren kokonsa vuoksi, koska maito ei riitä tyydyttämään nälkää ja imemiskerrat tihenevät. Toisaalta taas pinikin lapsi tarvii lisäsapuskaa just sen energiapitoisuuden lisäämiseksi. Oon kyllä kuullut näitä vanhankansan juttuja, että perunalla ja porkkanalla saadaan painonnousu hidastumaan, koska ne sisältävät vähemmän rasvaa ja energiaa ylipäätään kuin maito.
Neuvolasssa on helppo antaa kaikenlaisia ohjeita, koska heidän ei tarvitse olla kuuntelemassa lapsen kitinää!
Kyllä lapsesi itse tietää kuinka usein ja paljon kerrallaan hän haluaa syödä, luota siis siihen!=)- hanzq
En kyllä IKINÄ ole kuullut, että vauvalle alettaisiin kiinteitä antamaan koska kasvaa liian hyvin o___O
Kuitenkin all 6kk lapsen parasta ravintoa on rintamaito, että minä kyllä antaisin mennä vaan...
Ei kaikki lapset voi kasvaa sopivasti keskikäyrällä ;) - hiina
Perunalla ja porkkanalla todellakin saadaan paino hidastumaan alkuun tai jopa pysähtymään, vievät tilaa maidolta=maitoa menee vähemmän, alkuun pieniä määriä ja suhteessa kuitenkin ovat huomattavan energiaköyhempiä verrattuna ravinteikkaaseen rintamaitoon (tai korvikkeeseenkin).
Useilla vauvoilla käyrällä tulee notkahdus kiinteiden aloittamisen aikaan juuri tästä syystä, eli ei mitään vanhan kansan huuhaata. Netistä löytyy mm. rintamaidon energia pitoisuuksia hakemalla. Samoin perunan ym. - Noppa
hiina kirjoitti:
Perunalla ja porkkanalla todellakin saadaan paino hidastumaan alkuun tai jopa pysähtymään, vievät tilaa maidolta=maitoa menee vähemmän, alkuun pieniä määriä ja suhteessa kuitenkin ovat huomattavan energiaköyhempiä verrattuna ravinteikkaaseen rintamaitoon (tai korvikkeeseenkin).
Useilla vauvoilla käyrällä tulee notkahdus kiinteiden aloittamisen aikaan juuri tästä syystä, eli ei mitään vanhan kansan huuhaata. Netistä löytyy mm. rintamaidon energia pitoisuuksia hakemalla. Samoin perunan ym.tiedän kyllä, että perunassa on vähemmän energiaa kuin rintamaidossa. Tarkoitin enemmänkin kirjoituksellani sitä, että nykyään ei enää tarvi saada lapsen painoa tippumaan, vaan jokainen saa kasvaa omaan tahtiinsa!=)
Kyllähän se notkahdus painossa on järkeenkäypä, koska perunassa ei rasvaa ole. Lapsen tulisi saada paljon enegiaa rasvasta, koska ei jaksa syödä määrällisesti kovin paljon. Eli energiaa ei tule yhtä paljon perunasta kuin rintamaidosta.
- äiti
Kuten muutkin neuvoneet niin älä todellakaan ota neuvolantädin puheita täysistä, on näköjään joku tumpelo siellä valitettavasti... Sitten voisit olla huolissasi (ehkä) jos syöttäisit vauvalle kiinteitä ja kasvaisi liikaa, mutta rintamaidolla et voi saada lastasi kasvamaan liikaa, tai liian "lihavaksi". Ja se todellakin tasottuu sitten kun lapsi alkaa liikkumaan :)
Onko otettu myös huomioon teidän vanhempien koot eli jos olette pitkiä tai isokokoisia niin kyllähän se lapsikin sitä sitten on, välttämättä ei tietenkään tarvitse näin olla esim. ystäväni, pieni kirppu oikeastaan, sai pojan joka oli jo n. puolivuotiaana "jättiläinen", nyt parivuotiaana kasvu tasoittunut eikä enää mitenkään liian iso :)
Keskimmäiseni oli neuvolan käyrillä painonsa puolesta 2 ja pituus -2 mutta neuvolantäti vaan naureskeli, että kyllä se siitä sitten ajan kanssa, tyttö täyttää 12 ja on muodokas, ei kuitenkaan koskaan (vauvaiän jälkeen) ollut lihava.
Ihanaa vauva-aikaa sinulle ja nauti imetyksestä :)) - hiina
Et voi imettää liikaa. Vauva syö sen minkä tarvitsee ja jos syö yli (imee esim. kivun lievityksenä) puklaa kyllä ylimääräiset pihalle.
Mahalaukkua ei saa imettämällä venytettyä.
0-käyrä on vain lasten keskiarvo, ei se ideaali, jotta saadaan kskiarvo on oltava niitä ylä ja alakäyrä eli keskimääräistä isompia tai pienempiä lapsia.
Milläs se vauva on kasvanut kuin sillä maidolla! Eli kiinteät eivät suinkaan ole tarpeen! Niitä ehtii kyllä sörssimään ja syöttämään! Jos maidon ravinteet eivät riittäisi niin ei lapsi kasvaisi :) Eikä niin päin että kasvaa isoksi ja maidon ravinteet eivät riitä. N.1kk-6kk tai kun kiinteät aloitetaan) välillä vauvan tarvitseman maidon määrä ei oleellisesi kasva, vaihtelee vuorokausittain jonkun verran mutta ei siis kasva eli ei niin että 1kk tarvii 6dl..2k 7dl jne..
Lisäksi ämmaa vauva tarvitsee vähemmän kuin korviketta sillä ämma imeytyy korviketta paremmin.
Eli jatka vain..täysin rinnoin imettämistä kaikessa rauhassa. Nevolat ovat joskus hiukan vanhanaikaisia neuvoineen :)- Liisa-Maria
että hyvin rintamaidolla kasvaville kiinteä ruoka aloitetaan tavallista myöhemmin, jos taas maitoa ei tule riittävästi, kiinteä ruoka, kuten perunamuussi, ja puuro tai velli listalle aikaisemmin. Eikö kuulostakin loogisemmalta?
Rintamaidolla lihoneesta pikkuisesta ei tule pulskaa leikki-ikäistä, koska kilot karisevat nopeasti, kun lapsi alkaa kävellä. Jo 1 ja 1/2-vuotiaana paino on normaali.
- Hammentynyt
kaikille kannustavista ja lamminhenkisista vastauksista! Ne vahvistivat alkuperaisia kasityksiani asiasta... eli etta vauvani ei voi saada maippaani liikaa ja ettei vauvan iso koko ole syy aloittaa kiinteaa ruokaa varhain, pain vastoin.
Tuosta vanhempien koosta vain tuli mieleeni, etta tuttavapariskunnallamme on nyt 9vk ikainen poika, joka on todella piskuinen ja olemattoman kevyt, ainakin verrattuna meidan vauvaamme, heh.... Vanhemmat ovat my;s siroja ja pienikokoisia. Mina ja mieheni olemme hieman jareampaa tekoa, mina ainkakin nyt raskauden jalkeen mammakiloineni. Lihoin nimittain 60kgsta dramaattiset 30kg raskauden aikana, joista nyt on lahtenyt vain 10kg pois... Onkohan mamman rasvakudoksen ja maidon rasvaisuuden valilla jokin yhteys---
anteeksi, a ja o kahdella pisteella eivat nyt onnistu...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa216565Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi5552261- 1471857
- 831235
HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa971032- 72970
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.81915Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E10833- 32830
Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon147757