Eksyin labyrinttiin,
polkuni hukkasin.
Paikalleni juutuin,
sokkeloon hämärään.
Missä tähteni,
tieni valaisija?
Ääni sydämen,
käskee odottaa?
Niin maltan,
teen nuotion.
Lämpö ja valo,
varjot karkottaa.
Joskus pilvet väistyy,
joskus näen taivaan,
johtotähteni rakkaan,
kulkijan kultaisen.
Tarinat kerrottu,
sanat sanottu.
Opittu vain,
kuinka vähän tietää.
Kun yksi kertautuu,
löytää oman parin.
Elää elämäänsä,
toteuttaen tarkoitustaan.
Tässä ja nyt.
polkuni hukkasin.
Paikalleni juutuin,
sokkeloon hämärään.
Missä tähteni,
tieni valaisija?
Ääni sydämen,
käskee odottaa?
Niin maltan,
teen nuotion.
Lämpö ja valo,
varjot karkottaa.
Joskus pilvet väistyy,
joskus näen taivaan,
johtotähteni rakkaan,
kulkijan kultaisen.
Tarinat kerrottu,
sanat sanottu.
Opittu vain,
kuinka vähän tietää.
Kun yksi kertautuu,
löytää oman parin.
Elää elämäänsä,
toteuttaen tarkoitustaan.
Tässä ja nyt.
Vastaukset 6
Vanhimmat
takaisin runojen maailmaan, jo odotinkin..
Sinua kun lukee, pystyn yhdistämään hänet ehkä kauttarantain tuntemuksiini, joita kirjoituksesi herättää.
että runot herättävät mielleyhtymiä!
Haeskelen tässä vähän inspiraatiota, kun muut projektit vie aikaa.
kun yksi kertautuu - se on siinä.
Kuinka paljon paremmin,
kuinka paljon yksinkertaisemmin
voisi asiaa sanoa.
Me ihmiset vain monimutkaistamme yksinkertaisetkin asiat.
Inhimillinen ominaisuus?
Eivät tähdet minnekään katoa.
Joskus ne vain piiloutuvat
pilvien taakse
odottamaan selkenevää taivasta.
Valaistakseen tien taas
turvalliseksi kulkea.
Ja onhan varjossa joskus
virkistävääkin vilvoitella!
Upeaa viikonloppua!
Tähtien peittyvän vain hetkeksi.
Ja valo myös varjot muodostaa,
molempia tarvitaan.
:)