Mulla on nyt kaksi kissaa. Leikatut sisarukset, sisko ja veli. Lähenevät kohta kolmea vuotta. Mitäkähän ne tykkäis, jos ottaisin niille uuden leikkikaverin? Voisko käydä niin, et kaksi niistä liittoutus ja yx jäis ulkopuolelle? Ja miten yleensäkin kaksi koko elämänsä kahdestaan ollutta kissaa hyväksyy kolmannen?
lisää kissoja
ninnuli
2166
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Yleensä on niin, että kaverin kanssa elänyt kissa hyväksyy helpommin uudenkin tulokkaan (esimerkiksi meillä tuskin huomattaisiin, jos toisin laumaan uuden kissan). Kaverin kanssa elänyt kissa on tottunut kohtaamaan lajitoverinsa useita kertoja päivittäin. Ne ovat sopeutuneet siihen ja siten osaavat ratkaista tilanteet paremmin kuin yksin elänyt kissa.
Pennun liittäminen porukkaan on helpointa. Aikuisemmalla kissalla voi olla jo omat tavat ja käyttäytymismallinsa ja sen voi olla vaikea oppia uuden lauman tapoja ja elekieltä. Hyvin sosiaalistuneella pennulla (yli 12 viikkoisella) tässä tuskin on ongelmia.
Kissoista harvemmin kukaan jää ylimääräiseksi pyöräksi, kissoja ei tässä asiassa voi verrata ihmisiin. ;) Jos kaikki kissat ovat terveydeltään, iältään, sosiaalisilta taidoiltaan ja käytökseltään suht samanlaisia, ketään ei aleta hyljeksiä. Kissa leikkii sen kanssa, joka leikkiin alkaa. :)
meijän neidit ainakin hyvin syntyy keskenään.(10v,10v ja 6v Ensin oli kaks tyttöä, eri pentueista vieläpä ja heidän ollessaan myös kolmen hujakoilla, saivat uuden siskon. Nuorimmainen oli vielä sen verran pukari että osas antaa turpiin isommilleen jos ne kävivät uhittelemaan =D
Hyvin tulevat toimeen ja jokaisella on oma roolinsa laumassa. Tosin talvella riitoja esiintyy kun ovat enemmän sisällä ja ärsytyskynnys pääsee täyttymään...