Muuten vain kirjoitan kuinka haikealta tuntuu, kun poika 16½ v on löytänyt ensimmäisen tyttöystävän. Se tuntuu jonkinlaiselta lapsuuden lopulta. Poika on sitä sorttia että kulloinkin ajankohtainen asia vie mukanaan totaalisesti. Oli se skeittausta, tietokonepelaamista tai nyt tyttöasiaa. Koulun lisäksi ei ole mitään muuta. Tytön luona kyllä ollaan kyllä porukalla, muitakin kavereita. Mutta ei estänyt sitä että kaula oli syötynä...ihmettelinkin miksi poika kummasti venyttelee paidankaulusta ylöspäin...
hän siirtyi niin suoraan tietsikkapeli maailmasta tähän tyttömaailmaan, että ihan kauhistuttaa tuo vauhti. Piti itse pysähtyä miettimään mitä tein itse ollessani samanikäinen...jotain mitä ei koskaan ole kerrottu vanhemmille.
Olen ohimennen tavannut tytön ja tiedän missä hän asuu...
hän siirtyi niin suoraan tietsikkapeli maailmasta tähän tyttömaailmaan, että ihan kauhistuttaa tuo vauhti. Piti itse pysähtyä miettimään mitä tein itse ollessani samanikäinen...jotain mitä ei koskaan ole kerrottu vanhemmille.
Olen ohimennen tavannut tytön ja tiedän missä hän asuu...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ymmärrän tunteesi ja haikeutesi, vaikka olen itse vasta nuori. Poikasi on jo kohta 17-vuotias ja tuossa iässä tytöistä kiinnostuminen on ihan luonnollista. Ja niin sen kuuluu ollakin, että poikasi on kiinnostunut tytöistä kuten muistakin hänen ikäisilleen kuuluvista asioista koulu ja harrastukset mukaan lukien.
Voithan vaikka kysellä pojaltasi tuosta tytöstä ja kutsua heidät vaikkapa syömään tms. Ole ystävällinen pojalle ja tytölle äläkä asetu heitä vastaan. Jos olet heille aikuinen ja kohtelet heitä ystävällisesti ja olet ymmärtäväinen, he varmasti voivat luottaa sinuun ja teille rakentuu yhteinen luottamussuhde ja voitte joskus viettää aikaa yhdessäkin. Nuorille vanhempien tuki on tärkeää.
Olet edelleen pojan äiti ja et menetä asemaasi pojan elämässä. Olette vain siirtyneet uuteen elämänvaiheeseen ja sinulla on entistä tärkeämpi asema pojan elämässä, kun olet hänen äitinsa ja naisen mallinsa, jonka avulla hän tarkastelee myös tyttöystäväänsä. Jonain päivänä olet anoppi (vaikka et olisikaan tälle tytölle) ja ehkä myös mummi. Naisella on tärkeitä rooleja elämässään.
Ole onnellinen ja iloinen, että poikasi on löytänyt itselleen tyttöystävän. :)
Kaikkea hyvää!
Kiitos kauniista sanoista. Tuohon pyrinkin. Ja ehdottomasti olen sitä mieltä että asia on positiivinen. Olen vain itse niin tunneherkkä.
Se mitä olen näitä nuoria ohi mennen tavannut niin ihan fiksuja poikia ja tyttöjä. Kiittävät autokyydistä jne.
Ajattelinkin sopivassa välissä sanoa, että voihian meilläkin iltaa viettää välillä...
Hyvä, että suhtaudut asiaan positiivisesti. Toivotaan, että tulet pitämään myös poikasi tyttöystävästä ja toisinpäin. Äidin ja pojan suhde saattaa joutua kovalle koetukselle, kun poika valitseekin itselleen tytön, joka ei ole ollenkaan äidin mieleen. Tällaista tapahtuu varmasti aika useinkin.
Kyseessä on poikasi ensimmäinen seurustelusuhde ja jos suhteesta tulee jotain vakavampaa, tulee sen merkitys olemaan pojalle hyvin erityinen. Sellaisia ne ensirakkaudet usein ovat.
Vaikka äiti sanoisikin painavan sanansa tyttöystävään liittyen, niin loppupeleissä poika valitsee kumppaninsa itse. Siksi äidin kannattaa toimia viisaasti (ei aina tunteella), vaikka poika olisikin tehnyt valinnan, joka ei äitiä miellytä. Viisaasti toimiessaan äiti siis hyväksyy poikansa valitun ja kohtelee heitä hyvin. Jokaisella ihmisellä on oikeus olla ihmisen kanssa, josta välittää kysymättä siihen lupaa vanhemmiltaan tai keneltäkään muultakaan. Jos poikasi on onnellinen, niin minusta silloin äidinkin pitäisi olla.
Tuntuu olevan yleistä tuo äidin mustasukkaisuus pojasta (en tarkoita sinua vaan asiaa yleensä). Mielestäni äidin ei kuulu oikeastaan olla mustasukkainen pojastaan, vaikka niin useimmiten saattaa käydä. Usein hankalissa anoppi - miniä-suhteissa äiti varmaankin luulee todella inhoavansa pojan valittua, vaikka oikeasti asia taitaa olla niin, että mustasukkaiset tunteet on pakko kohdistaa ko. tyttöön, koska niitä ei voi keneenkään muuhunkaan kohdistaa. Tarkoitan siis sitä, että ENNEN KUIN TODELLA TUOMITSEE LAPSENSA KUMPPANIN, KANNATTAA TUTKIA JA POHTIA OMIA TUNTEMUKSIAAN JA MOTIIVEJAAN TARKKAAN JA HARKITUSTI. Luulisin, että tämä kantaa aika pitkälle ja auttaa saamaan hyvää aikaan kaikkien osapuolten kannalta.
Edelleen toivotan äidille hyvää jatkoa! Ja vaikka sinusta nyt tuntuukin haikealta, niin voimia siihen, että jaksat ja pystyt siirtymään nyt uuteen ja tärkeään elämänvaiheeseen. Se tulee merkitsemään pojallesi paljon, vaikkei hän (tai sinä itse) sitä vielä tiedostaisikaan.
Vaikka oli henkisesti latautunut siihen että 16v tyttöni alkaa jossain vaiheessa seurustelemaan oli aloitus yllättävän kova paikka iskälle..;) Se on todellakin erään aikakauden päätös tyttö on saanut vapauksia pikkuhiljaa jo aikaisemmin ja kun luottamustani hän ei ole pettänyt/mokaillut pahemmin on hän sen myös ansainnut! Klisee että isät ovat mustasukkaisia tytöistään taitaa sittten pitää oikeasti paikkaansa mutta se meni ohi aika nopeesti ehkä se on/oli enemmän luopumisen tuskaa hyväksymistäni on helpottanut se että kundi(15,8v) on oikeasti oikein fiksu kaveri ja kunnollinen ja käsitykseni mukaan kohtelee tyttöäni oiken hyvin. Uusi aikakausi on siis alkanut toki ohjailen tytön elämää vieläkin kun kerran kotona asuu jne: Mutta seurustelun suhteen ja heidän seksielämään jne: asioihin en puutu millään tavalla mielestäni ne on jo 16v tytölle täydellisesti yksityisasiuoita ja sitä yksityisyyttä kunnioitan! ovat nyt seurustelleet 8kk!
poikani on 18 v. eikä vielä seurustele. Tytär on 21 v. ja jo naimisissa. Olen miettinyt tuota poikani kohtaa, onko se sitten erilaista kuin tyttären kanssa. Ihanan vävyn sain, haluaisin aikanaan yhtä hyvän miniäsuhteen. Kysehän näissä vävy- ja miniäsuhteissa on siitä, että meillä on yhteinen suuri rakkaus. Ongelmaa ei pitäisi tulla, jos kukin tietää paikkansa.
Voin sanoa rakastavani myös vävyäni. En pidä sitä itsestään selvänä, mutta en voisi kuvitella olevani välinpitämätön ihmistä kohtaan, joka on tyttärelleni tärkein ja rakkain. Haikeaa oli tajuta, että en enää itse ole se rakkain ja tärkein. Olen silti edelleen rakas ja tärkeä tyttärelleni. Olisikin surullista olla tärkeämpi kuin oma aviopuoliso.
Ymmärrän haikeutesi. Mutta onhan tämäkin ihana elämänvaihe.