Kuntaliitos

Nyt kun on meneillään tätä kuntaliitosbuumia eli kuntien lukumääriä kovasti vähennetään niin tuskinpa Jyväskyläkään tämän asian suhteen jää miksikään erilliseksi saarekkeeksi, eli, bye-bye Jyväskylän mlk ja Muurame, teidän päivät ovat luetut.

Itse suhtaudun vähintäänkin skeptisesti kaikenlaiseen kuntaliitoshölynpölyyn ja useita todella typeriäkin kuntaliitosehdotuksia on tehty. Kuitenkin, Jyväskylän mlk on oikeasti turha kunta kuten myös Muurame. Molemmat on vähintäänkin tarkoituksenmukaista liittää Jyväskylään.

Jokin Petäjävesi on kinkkisempi juttu. Ominensa se ressukka on aivan liian heikko mutta ei se oikein Jyväskylääkään enää ole mutta ei todellakaan Keuruuta. Kenties Petskukin tulee mukaan Jyväskylän kuntaliitokseen.
6401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Niinhän tuo on, että kuntaliitos olisi järkevä. Olisi kai ollut jo silloin joskus 70-luvulla kun siitä aloitettiin keskustelut. Taitaa vaan olla niin, että ellei valtion taholta tule asiaan painostusta, niin ennemmin helvetti jäätyy kuin Jyväskylän seutu liittyy yhteen. Se on vaan niin kätevää ympäristökunnille, kun saa työtä ja palvelut kaupungista, mutta verorahat voi jakaa kyläkekkereissä mihin haluaa.

Äänestä

Toki turhan pieni muttei sellainen änkävänkä ja korruptoitunut kuten mlk. Puolestani voisi liittää äänekosken ja jämsänkin. Ei tuo minua haittaisi.

Äänestä

Sen sanoo järki: kuntaliitos on syytä tehdä niin pian kuin se vain on käytännössä mahdollista.

Äänestä

Mitkä ne edut ovat?
Laskeeko veroäyri?

Joo. Myönteisiä asioita heitellään ilmaan, mutta missä on se taho, joka ottaa vastuun (Ei poliittista, vaan mieluummin henkilökohtaisen taloudellisen) siitä, että lupaukset täyttyvät?
"No niin no, veroäyri nouseekin ja palvelut supistuvat, mutta ei näille voi mitään.", tilittää kuntaliitoksen puolestapuhuja ja lähtee taas "virka"matkalle tutustumaan Etelä-Euroopan kunnanvaltuustojen toimintaan.

Vai olisiko niin, että kun kaupunki saa lisää kuntalaisia, se voi rakentaa taas lisää jylhiä rakennuksia ja tuskailla sitten miten kalliiksi rakentaminen ja ylläpito käyvät?

Saadaanko maalaiskunnan puolelle sama tienhoidon kulttuuri, kuin kaupungissakin? Aurataan sitten, kun ehditään... Vain virka-aikana... Kyllähän se lumi lähtee viimeistään juhannuksena... Eipäs hättäillä...

Eikö saman tien voisi lopettaa kaikki kunnat, jos lopettamisesta tulee niin hirveät säästöt?
Koko Suomi yhtä isoa kuntaa vaan. Presidentti kunnanjohtajana ja eduskunta kunnanvaltuustona. Ajatelkaas mitkä säästöt.
Mikä estää tätä visiota toteutumasta?

Äänestä
  • Jyväskylän kaupunki uppoaa yksin, se tarvitsee naapurin kannattelemaan itseään. Yökkylä on hätää kärsimässä, pitäisikö se pelastaa?

    Äänestä

  • Naapurista kirjoitti:

    Jyväskylän kaupunki uppoaa yksin, se tarvitsee naapurin kannattelemaan itseään. Yökkylä on hätää kärsimässä, pitäisikö se pelastaa?

    Hyvä idea: Jyväskylän maalaiskunta ei olekaan siis reikäleipäkunta vaan pelastusrengaskunta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Damdam kirjoitti:

Nyt kun on meneillään tätä kuntaliitosbuumia eli kuntien lukumääriä kovasti vähennetään niin tuskinpa Jyväskyläkään tämän asian suhteen jää miksikään erilliseksi saarekkeeksi, eli, bye-bye Jyväskylän mlk ja Muurame, teidän päivät ovat luetut.

Itse suhtaudun vähintäänkin skeptisesti kaikenlaiseen kuntaliitoshölynpölyyn ja useita todella typeriäkin kuntaliitosehdotuksia on tehty. Kuitenkin, Jyväskylän mlk on oikeasti turha kunta kuten myös Muurame. Molemmat on vähintäänkin tarkoituksenmukaista liittää Jyväskylään.

Jokin Petäjävesi on kinkkisempi juttu. Ominensa se ressukka on aivan liian heikko mutta ei se oikein Jyväskylääkään enää ole mutta ei todellakaan Keuruuta. Kenties Petskukin tulee mukaan Jyväskylän kuntaliitokseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu