Päivisin ei vaivaa ollenkaan, mutta illalla kun käy nukkumaan ja laittaa silmät kiinni rupeaa silmä vaivaamaan. Jonkun aikaa saa nukkua ihan rauhassa, mutta sitten alkaa tunne, kuin silmässä olisi hiekkaa tai jotain muuta todella pientä hippua, mikä raapii silmää. Ja tämän ensimmäisen heräämisen jälkeen se vaivaa koko lopun yötä, enkä saa nukuttua kunnolla.
Olen muutaman päivän laittanut silmään kuivasilmäisyyteen auttavia tippoja, mutta niillä ei tunnu olevan vaikutusta vaivaan. Olen myös yrittänyt itse katsoa luomen alle, jos siellä näkyisi jotain, mutta en näe mitään.
Vaiva alkoi kyllä samoihin aikoihin, kun jouduin keikalle työmaalle, missä paljon sorvataan ja on metallipölyä, mutta mielestäni työskennellessäni siellä mitään ei mennyt silmään.
Voiko hippu olla jossain jemmakotelossa vai mikä olisi kyseessä? Silmätulehduksen mahdollisuuteen en oikein usko, kun silmä ei rähmi ollenkaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Silmäluomen alle jää joskus vierasesineitä piiloon, mutta tällöin vierasesine lähes poikkeuksetta aiheuttaa oireita myös hereilläollessa.
Kyseessä saattaa olla myös sarveiskalvon uusiutuva haavauma, joka saattaa ilmaantua ilman mitään erityistä syytä - kyseessä on tällöin sarveiskalvon pintasolukerroksen tavallista heikompi kiinnittyminen sarveiskalvon syvempään kerrokseen, jolloin esim. silmää aamulla avatessa epiteelisolut jäävät luomeen kiinni ja näin sarveiskalvon pinnalle repeää pieni haavauma.
Silmälääkärikäynnillä voidaan poissulkea vierasesineen mahdollisuus. Uusiutuva haavauma voidaan todeta toki vain, jos silmän pinnassa on tutkimushetkelläkin haavauma (tai haavauman joskus jättämä hento jälki).
Kävin lääkärissä (yleislääkäri tervarin päivystyksessa) ja se ei silmässä mitään nähnyt, värjäsi, mutta ei kyllä katsonutkaan millään härveleillä. Jotain rasvaa se antoi ehkäisemään silmätulehdusta, mutta ainakaan vielä ei ole ollut mitään älytöntä vaikutusta. Tosin nyt olen kyllä pystynyt nukkumaan, jos silmään ei kohdistu painetta (ts. nuku sillä kyljellä, millä puolella kipeä silmä on).
Jos on kyseessä tuollainen haavauma, niin paraneeko se ihan itestään ja jos paranee, niin kuinka pitkän aikaa se vie?
Saamassasi rasvassa saattaa olla myös antibioottia (suojaa sarveiskalvoa bakteeritulehdukselta, jonka riski on suurentunut, mikäli silmässä on haavauma). Se saattaa myös suojata silmän pintaa estäen haavauman syntyä esim. nukkuessa.
Mikäli kyseessä on uusiutuva haavauma, paranee se yleensä nopeasti, mutta voi esiintyä uudelleen vaihtelevin väliajoin (yksilöllistä). Usein se on jonkin aikaa hankalampi ja rauhoittuu sitten taas pitemmäksi aikaa.