Arkea etsimässä!

Olen kesällä muuttanut Hkiin ja asun mahtavan ulkoilualueen reunalla ja mieli tekisi hiihtelemään, mutta, mutta,... missä se puhti luurailee!!!! Kekkonenkin sanoi, että kaikki syyt liikunnan välttämiseksi ovat tekosyitä. Valitettavasti minulla niitä tekosyitä tuntuu olevan roppakaupalla.
Olen elänyt toistakymmentä vuotta on-off parisuhteessa ja nyt taas yrittelen oman elämäni hallintaa , joten arkirutiinit ovat vielä hakusessa.
Nautin yksinolosta, mutta onpa tämä tuskallista kun aika ajoin tietysti tulee ne parisuhteen harvat hyvät puolet mieleen, ulkoilu ei tosin kuulunut yhteisiin harrustuksiimme tai oikeastaan emme harrrastaneet mitään mikä olisi minua kiinnostanut siksipä kai tämä suhde pätkiikin. Syyhän tietysti oli itsessäni, koska näin pitkään aina palasin kuitenkin takaisin, mutta nyt on taas uusi yritys itsenäisyyteen. Ja ei sitten muuta kuin ulkoilemaan.
7951
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kekseliäs. Mitä vikaa oli entisessä nikissäsi.

Äänestä
  • Viesti vain häviää, niin kuin täältäkin.

    Äänestä

Parisuhteessa pitää olla jotain muutakin yhteistä kuin tottumus ja yhteinen jääkaappi.

Antakaapa vinkkejä miten päästä eroon,jos yhteiselo lähinnä ikävystyttää ja välillä keittää. Saamattomuus ja tulevaisuuden pelko yksinolon ihanuudesta ja kurjuudesta, sekö pitelee? Seksikeskustelua en halua. 60 on mmutakin mielessä.

Äänestä
  • ...sitähän se on, saamattomuutta ja yksinolon pelkoa, mutta vuodet vähenee ja kannattaako se loppuelämä tuhlata pelkkään sinnittelyyn ja pahan olon nielemiseen. Olen sitä mieltä , että repäistä täytyy ja eiköhän se elämä kannattele. Ei nyt välttämättä tarvitse enää uutta parisuhdetta, mutta josko sattuma toisi eteen kiinnostavia ihmisiä ja tapahtumia.Jos naistenlehtiin uskoo, niin löytyy kuulemma meistä ikäihmisistäkin vielä puhtia uusiin haasteisiin ( kun vain tulisi täältä kotoa lähdettyä niitä haasteita kurkistelemaan )!!!

    Äänestä

  • MeriMeirami1 kirjoitti:

    ...sitähän se on, saamattomuutta ja yksinolon pelkoa, mutta vuodet vähenee ja kannattaako se loppuelämä tuhlata pelkkään sinnittelyyn ja pahan olon nielemiseen. Olen sitä mieltä , että repäistä täytyy ja eiköhän se elämä kannattele. Ei nyt välttämättä tarvitse enää uutta parisuhdetta, mutta josko sattuma toisi eteen kiinnostavia ihmisiä ja tapahtumia.Jos naistenlehtiin uskoo, niin löytyy kuulemma meistä ikäihmisistäkin vielä puhtia uusiin haasteisiin ( kun vain tulisi täältä kotoa lähdettyä niitä haasteita kurkistelemaan )!!!

    Työväenopistosta saatat löytää vaikka "kirpunpaimennuksen alkeiskurssin". Mitä tahansa uutta. Laulatko? maalaatko (muutakin kuin huulia)? Kieliopinnot?

    Kurssin jälkeen sitten porukalla kahvilaan maailmaa parantamaan, ellei kurssipaikalla voi sitä tehdä.

    Uusia juttukavereita löytyy ihan varmasti.

    Äänestä

  • miettiä ennekuin lähtee yksin asumaan.Voihan sitä kehittää muutakin.Tanssikurssit,kuorolaulut,muutta asuntoa,alkaa sijais mummuksi.
    Yksin eläessä ei ole toista kaapilla kävijää.
    Eri asia jos on uusi kaveri ja osaa siihen sopeutua.
    Vanhana sekin on erilaista,saattaa ärsyttää toinen.

    Äänestä

Herään, katson ikkunasta, ei sada, ei tuule liikaa, ei oo pakkastakaan paljo, mitä parhain ulkoilusää.
Kurjaa, mutta ei maha mittään.
Ulos vaan siitä ja sauvomaan tuttua lenkkiä.
Humppaa tai lastenlauluja kuullokkeista, niin tahti säilyy.
Yks´kaks ja elämä tuntuukin taas ihanalta

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


MeriMeirami1 kirjoitti:

Olen kesällä muuttanut Hkiin ja asun mahtavan ulkoilualueen reunalla ja mieli tekisi hiihtelemään, mutta, mutta,... missä se puhti luurailee!!!! Kekkonenkin sanoi, että kaikki syyt liikunnan välttämiseksi ovat tekosyitä. Valitettavasti minulla niitä tekosyitä tuntuu olevan roppakaupalla.
Olen elänyt toistakymmentä vuotta on-off parisuhteessa ja nyt taas yrittelen oman elämäni hallintaa , joten arkirutiinit ovat vielä hakusessa.
Nautin yksinolosta, mutta onpa tämä tuskallista kun aika ajoin tietysti tulee ne parisuhteen harvat hyvät puolet mieleen, ulkoilu ei tosin kuulunut yhteisiin harrustuksiimme tai oikeastaan emme harrrastaneet mitään mikä olisi minua kiinnostanut siksipä kai tämä suhde pätkiikin. Syyhän tietysti oli itsessäni, koska näin pitkään aina palasin kuitenkin takaisin, mutta nyt on taas uusi yritys itsenäisyyteen. Ja ei sitten muuta kuin ulkoilemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu