Minkä pituinen?

Minkä pituinen veitsi saa olla mukana julkisella paikalla?
1392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lähtökohta on, ettei teräasetta saa hallussapitää julkisella paikalla (ellei se liity esim työtehtävään jne). Tiedän, että joku esittää tästä eriävän mielipiteensä sekä väittää, että kysymys olisi terän pituudesta jne. Niin asia ei ole, ratkaisu perustuu aseen vaarallisuuteen ja toisen vakavaan vahingoittamiseen. Järjestyslain 10 § säätelee mm. teräaseen hallussapitoa yleisellä paikalla. Teräasetta ei saa hallussapitää yleisellä paikalla.

Koska kuitenkin joku esittää varmasti myöhemmin oman näkemyksensä terän pituudesta ja siitä riippuvasta väitetystä oikeudesta pitää sanottua asetta hallussa julkisella paikalla, otan tähän lainauksena JärjL:n 10 §:n esitöistä (HE 20/2002 vp, 10 § yks. koht. per.) pätkän:

"Teräaseella tarkoitetaan puukkoa, veistä, tikaria, pistintä, miekkaa, viidakkoveistä ja heittopuukkoa sekä näihin rinnastettavia esineitä, esimerkiksi monitoimityökaluja. Teräaseeksi katsotaan siten kaikki sellaiset esineet, joissa on toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuva
terä, joka metallin lisäksi voi olla valmistettu muustakin materiaalista. Teräaseen vaarallisuuteen vaikuttavia seikkoja ovat terän koko ja muotoilu.
Toinen vaarallisuuteen vaikuttava seikka on aseen kätkettävyys. Lyhytteräinen teräase on helppo kätkeä esimerkiksi vaatetukseen ja on otettavissa yllätyksellisesti esiin. Kolmas seikka, joka on
vaarallisuusarvioinnissa otettava huomioon, on teräaseen käyttöympäristö. Viidakkoveitsen ja miekan osalta niiden vaarallisuutta vähentää kätkemisen vaikeus. Toisaalta teräaseella, jossa on vain muutaman senttimetrin mittainen terä, voidaan surmata toinen ihminen."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rane kirjoitti:

Minkä pituinen veitsi saa olla mukana julkisella paikalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu