Onko siin totta, että koiranomistajat luulevat, että heillä ei ole velvollisuuksia koiristaan??? En nimittäin ole tavannut montaakaan, jotka tietävät, ettei koiria saa pitää taajamassa irrallaan tai että esim luisteluradalle niitä ei saa tuoda ollenkaan. Tänään kysyin eräältä koiranulkoiluttajalta (koira irti luistinradalla) että onko hän tietoinen järjestyslaista, niin sieltä tuli vain saatanaa perkelettä j.n.e. Eli jotenkin tuntuu, että koiran hankkivat sellaiset ihmiset, joille yhteiskunta on vain antava osapuoli. HÄVETKÄÄ!!!
USKOMATONTA
VÄLINPITÄMÄTTÖMYYTTÄ!!!!
374317
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 86 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Lisäksi tämä sivistynyt koiranomistaja alkoi huutaa pää punaisena, että "SUN MIELESTÄS KAI KOIRAN PASKAT PITÄISI KERÄTÄ POIS!!!" Onko siis koiran omistajat joko a) tyhmiä b) välinpitämättömiä c) loisia ???
On janna, kun koiria pidetaan sisatiloissa ja nukutaan niiden kanssa ja sitten vaitetaan, ettei koirista tartu mitaan hajuja. Meilla on lasten kanssa paivakodissa yksi koiraperheen lapsi, joka haisee niin pahalta etta silmia kirvelee. Meilla on kielletty lapsia leikkimasta elainperheiden lasten kanssa ja lapset itsekkin sen ymmartavat, kun hajusta alkaa silmat valua vetta. Tarhan lapsi sanoo perheen koiran olevan hanen siskonsa, sairasta!
Kylla pitaisi aikuisten ajatella lapsia ja lopettaa koira, kun perheeseen syntyy lapsi, liikaa saa lapsi karsia asuessaan navetassa.
Terveys menee ulosteissa rypiessa.
Niinpä, en ajatellutkaan, että koiranomistajat voivat olla sairaitakin. Tuo selittää niiden käytöstä. Tottakai joukosta löytyy muutama normaalikin, joka tietää velvollisuutensa ja vastuunsa, mutta ei saa yleistää....
ei koiria pitäisi lopettaa, vain sen taia että syntyy lapsi perheeseen! koiran voi koulutta tulematta viereen nukkumaan, lapsen voi pestä, eikä laita kaikkea koiran syyksi. eikä ole kovinkaan järkevää sanoa lapselle, että älä leiki lapsen kanssa jolla on koira kotona!!!! mieti mitä tapahtuu kun lapsi kasvaa! siitähän tulrr sadistinen. kaikki on opittua vanhemmilta.
Ehkä sä et tiedä, mitä tarkoittaa sadistinen? Se kuvaa lähinnä tyyppiä, joka pitää heikompaa talutushihnassa ja komentaa sitä parantaakseen heikkoa itsetuntoaan. Ja kyllä minäkin lastani suojelisin joltain kennelin hajuiselta ressukalta, jonka vanhemmille ei riitä koiran huono hoito, vaan lastakin täytyy rangaista.
Voi miten säälin lapsiasi... mitä heistäkin vielä tulee... tuollaisen kasvatuksen seurauksena.. ei ihme, että tässä maailmassa on nykyään niin paljon julmuutta, kun on tuollaisia lasten "kasvattajia" kuin sinä.... Kaikille niitä lapsia siunaantuukin..huh..
miettii ennenkö ottaa koiraa, jos kerran olisi kykeneväinen lopettaa koiran tosta vaan!
ihmiset hyvät teette täällä jos kerran ette edes koirista pidä! parisuhde ongelmat ovat erikseen omassa linkissä. niin ja se yks joka sano et koiraveroja vois nostaa, ni mee kuule vaikka tonne pressojen linkkiin jutteleen omies kanssa. me koiraihmiset ei olla hulluja, niin kuin muka meidän koirat, vaan me puollustetaan itseämme niin kuin meidän koirat puolustavat. ja siitä voitte olla varmat, saa tulla kokeilemaan jos haluu...
Totuus kun on, että ei se koira se hullu ole. Kyllä se talutushihnan toisessa päässä vika on. Koiraa kun ei esim. voi velvoittaa kerään jätöksiään tai välttämään paikkoja, joissa se ei saa olla. Just tommosten idioottien vuoksi olisikin hyvä saada se 500€/vuosi koiraveroksi, kun ei teitä muuten saa tajuamaan vastuutanne. Ainakin sun laisten olisi hyvä luopua kaikesta, joka voi saada tommosista vaikutteita.
No niin.. eli miten syntyy ns. välinpitämätön koiranomista?
No kaikki alkaa tietysti jo lapsena jolloin vanhemmat takovat lapsen päähän että koirat ovat likaisia ja haisevia joskus myös vaarallisia otuksia. Lapsia kielletään leikkimästä koiraperheiden lapsien kanssa koska ne ovat likaisia. No, sitten kun lapsi kasvaa ja se aikuistuu se huomaakin että hitto miten kiva olisi ottaa joku lemmikki. Hän päätyy ottamaan koiran koska sen kanssa voi ulkoilla ja tehdä kaikkea muutakin mukavaa.
Yhtään koirakirjaa avaamatta hän ottaa koiran.
Koska hänelle on jo lapsena taottu että koirat haisevat ja ovat saastaisia eläimiä niin hän ei osaa hoitaa koiraa, (ei pestä, ei harjata,) ei tajua että koiraa voi myös kouluttaa, eikä hän välitä jos koira paskentaa naapurin parvekkeen alle,keskelle jalkakäytävää, toisen talon pihalle, koska niinhän ne koirat aina tekevät... Hän juoksuttaa koiraa vapaana hiihtoladuilla, pururadalla ja luistelukentällä, koska on paljon helpompi ulkoiluttaa koiraa vapaana koska hihnassa se vetää niin perkeleesti!
Yksinkertaista... Sitä paitsi psykologisen tutkimuksen mukaan ne lapset jotka kasvavat eläimien keskellä ovat paljon tasapainoisempia kuin ne jotka eivät ole missään tekemisissa eläinten kanssa.
90% näistä tähän vastanneista näkyy olevan todellisia koiraihmisiä: Vastaukset eivät edes ole lähellä aloitusta. Nyt ymmärrän paremmin koiraihmisten käytöstä ja siksi olenkin sitä mieltä, että suurinta osaa teistä on hyvin vaikea arvostaa lähellekään sivistyneen ihmisen tasoa. Onhan se selvää, että kuten piskinne, ette tekään kykene kuin räksyttämään. Tulenkin jatkossa käyttämään aikaani erilaisin keinoin, saadakseni suomeen koiraveron, joka olisi vähintään 500 €/v, tai jopa enemmän ja uskokaa pois, se ei olisi ensimmäinen asia jossa saan tahtoni läpi. Ja vero olisi siinäkin mielessä hyvä, että kun on kyse rahasta, miettisitte tarkemmin onko teistä pitämään huolta mistään....
Ihmisia. Saalittaa niiden koirat, tuleeko elaimet hoidetuksi kun paivat pitkat menee palstalle torkyjuttuja kirjoitellessa. Tahan asiaan on puututtava. Toki voi olla, etta tuntuu helpolta paeta palstalle, kun kymmenen koiran lauma ulvoo jaloissa nalkaisena ja toimettomana, ulosteet on korjaamatta ja oma terveys kremppaa. Niin ei saisi olla. Jos koirista ei kykene huolehtimaan, on niista luovuttava.
Nimim.lueskelin nää läpi,kirjoitti mm.
"Tulenkin jatkossa käyttämään aikaani erilaisin keinoin, saadakseni suomeen koiraveron, joka olisi vähintään 500 €/v, tai jopa enemmän ja uskokaa pois, se ei olisi ensimmäinen asia jossa saan tahtoni läpi..."
Jep.Sussa taitaa olla pressa-ainesta? Ootsä aatellu,vain tietty kannatus ja kuuden vuoden kuluttua tavataan vaaliuurnilla,sillä näihin pressavaaleihin et enää,ikävä kyllä ehdi ehdokkaaksi.Siihen sitten vaaditaan tosin paaaaaljon muutakin kuin lapsenomaista uhoa.Se olis sitte näytön paikka...vaiko vain uhoilua???
Kuule...minusta ainakin on AIVAN sama mitä sinunlaisesi ajattelee, ei kuule heilauta mihkään suuntaan.
Aikas mielenkiintoista, sulla nähtävästi/toivottavasti ei ole edes sitä "piskiä" ja silti olet täällä räkyttämässä, miten ihmeessä olet oppinut ilman sitä "piskiä" ?
Koiraveroon sinä et pysty mitään.
;))
Sun aikas näköjään menee sen uloste tehtaan kiusaamiseen, kun et ole ehtinyt sen vertaa sivistyyn, että pressalla ei ole tommosten asioiden kans mitään tekoa. Kyllä suomessa edelleen eduskunta päättää veroista. Ja jos sattuu tunteen kansanedustajia, niin eiköhän asia hoidu.
Siis miksi mulla pitäis olla alistettavana jokin viaton luontokappale, jotta mulla olisi oikeus pitää puoleni teidänlaisianne mulkeroita ja itsekkäitä kusipäitä vastaan. Ja jos luulet, ettei suomessa ole koiraveroa 6:den vuoden kuluttua, erehdyt pahoin...
Höh... mulle on aivan sama onko veroa vai.. minä
maksan veroni, oli se sitte vaikka tonnin vuodessa. Mutta sinä et pysty niihin veroihin vaikuttamaan, se on yx mikä on VARMA. Turha uhoilla. JA hartain TOIVEENI ON ETTEI SINUNKALTAISILLA IKINÄ ole näitä ihania luontokappaleita.
Siitä saat olla varma, että mun itsetunto ei kaipaa pönkitystä puolustuskyvyttömältä luontokappaleelta. kiitos muuten kannatuksesta verotusasian johdosta jo näin etukäteen...
Hei tää ei muuten ole mikään vitsipalsta.. ;))
vuosittain,joten sinä voit nostaa sen koiraveron vaikka pilviin;).
mikä on toisille hyvä,...se on minun parhaani.Me jotka emme omista mitään lemmikkieläintä voimme kulkea ylpeinä rinta rottingilla.Tiedämme miten lemmikkien omistajien pitää/pitäisi lemmikkinsä ja lapsensa kasvattaa ja hoitaa,annamme heille ilmaiseksi jopa hyviä neuvoja,jos vain viitsisivät kuunnella.Me kyllä tiedämme miten muiden täytyy/täytyisi toimia,jotta asiat olisivat paremmin,ainakin itsellämme,jollei sitten koko maailmassa.
Noooh...onneksi me koiraihmiset osaamme ajatella ihan omilla aivoillamme.
No minkä ihmeen takia just sitten tommoset ihmiset ottaa sen lemmikin, kun heistä ei ole kantamaan vastuuta edes omista tekemisistään???
olen kyllä myös sitä mieltä, että näitä "hälläväli-ihmisiä" on koiranomistajissa paljon. Yhteisesti sovitut säännöt ei koske itseä ja muista ei piitata.
Mutta se ei kyllä ole koiranomistajien yksinoikeus, kyllä niitä hälläväli-ihmisiä on ihan yhtä lailla kaikissa ihmisissä, valitettavasti. Tuo näkyy kyllä ihan päivittäin, liikenteessä, kadulla, kaupassa, siellä missä ihmisiä vaan on.
Se on harmillista ja pilaa samalla koko harrustksen maineen. Siitäkin syystä olisi hyvä, jos koiravero otettaisiin käyttöön, niin se ehkä karsisi nämä hällä-väliä tyypit pois. Niin ja jokin keino olisi hyvä löytää myös muuhun välinpitämättömyyteen, mutta tuo koira-asia olisi kovin helppo hoitaa.
sen koiraveron vaikutuksesta. Täällä maksetaan 50 euroa mutta kyllä ainakin niitä sotkijoita on ihan riittävästi. Ne hällävälit kun voi jättää sen veronkin maksamatta, kukapa niitä tarkistaa.
Ihmisia. Saalittaa niiden koirat, tuleeko elaimet hoidetuksi kun paivat pitkat menee palstalle torkyjuttuja kirjoitellessa. Tahan asiaan on puututtava. Toki voi olla, etta tuntuu helpolta paeta palstalle, kun kymmenen koiran lauma ulvoo jaloissa nalkaisena ja toimettomana, ulosteet on korjaamatta ja oma terveys kremppaa. Niin ei saisi olla. Jos koirista ei kykene huolehtimaan, on niista luovuttava.
Kyllä näitä juttuja oikeen hakemalla haetaan.
Koira ihmisiä on hyvä tulla solvaamaan.
Tietävätköhän kaikki ihmiset että yleisillä paikoilla ei saa pissata tai kakata?
Myöskään roskia ei saa heitellä minne sattuu, ongelma jätteitö ei saa jättää ympäriinsä lojumaan,
pulloja ei saa rikkoa, moottoritiellä ei saa kävellä (äsken ajoin kotiin ja meinas käydä hassusti) yms.
Ei ne koira ihmiset taida olla ainoita tietämättömiä.
Alkaa suututtaan tällanen.
Ja voin myöntää että itse en niitä koiran kakkeja kerää kauheesti koska käytän yleensä koiraa mettässä.
Nyt kun on vielä pentu niin kyllä oon ne pussiin ottanu tosta pihasta.
Eipa ole issut ja muut oppineet mitaan.
sanotaan niinkuin kaikissa pitkissä viesteissä että tämä on provo. sehän on aina täällä ihan vakio sana. :) hyvää provokeskustelua
miksi vaivaudut tällaisia kirjoittelemaan? jos ja kun pidät itseäsi ylivertaisena kerro ihmeessä miksi olet suomi24 foorumilla jauhamassa paskaa? Eikös sulla olis käyttöä vaikka parlamentissa? Säälittää nämä vihaisten teinien viestit täällä, näkeehän sen ettei niillä ole muuta tekemistä kuin istua kaiket päivät tietokoneilla ja lihoa entisestään, sitten pädetään täällä puhumalla paskaa ja nauramalla samalla finninaamaisella porukalla kotona ilman oikeaa elämää....saakelin säälittävää...hanki elämä! eli teet sen olemmalla kirjoittamasta suomi24 koira foorumilla...ihan jos ei aivot ilman rautalangasta vääntämistä ymmärtäny.
Sä nyt et tajuis vaikka väännettäis rautalangasta!!! Kerroppas sitten, mikä on vielä osuvampi foorumi keskustella koira-asioista ja yrittää saada ne epäsikiöt koiranrääkkääjät tajuamaan, että maailmassa asuu muitakin kuin he ja jalostamalla vammautetut räksyttäjänsä. Jotta jauha sä vaan paskaa ja anna muiden elää, kun sulta tää elämä näkyy puuttuvan....
ole todellista...vaikka sulle SUOMEN kielellä kirjoittais niin ei tajua...missä vika? Taitaa olla sun isältäs livahtanu tippa kusta mukaan sinua tehdessä...ja muista kuten joku täällä hyvin ilmaisi säännöllinen seksi pitää mielen virkeänä ja lukutaidon suomen kielessä! Koira asioista et ole kertaakaan täällä kirjotellu, täyttä paskaa.
Mulla ei ole elämää ja satun tunnistamaan saman kaltaiset surkimukset KUTEN SINUT...oikeesti miksi hemmetissä haaskaat aikaas täällä saakelin luuseri painu jo sinne mistä tulit. Kukaan ei sua ota tosissaan tai arvosta, olet luuseri jolla ei ole elämää ja pätemällä NETISSÄ et valitettavasti saavuta mitään.
Provoja riittää vaikka kuinka ja suomi24 koira foorumilla kertoo kuinka SÄÄLITTÄVÄ LUUSERI OIKEASTI OLET, sori saatiin susta likka porukkalla kunnon naurut, eipä tollaset luuserit edes saa pippeliänsä YLÖS....tai noh..tuu kokeilemaan täällä löytyy niitä, jotka jaksaa nauraa säälittäville pikku pippeleille.
että sulla ei ole elämää, eikä tule. Siis kuinka ei ole koira-asiaa, jos kerron, että koiraihmiset ovat säälittäviä omaan napaansa tuijottajia, joille yhteiskunta ei merkitse muuta kuin elättäjää??? Taitaa se sun likkaporukkakin saada vain siltä sun spanielilta kun eivät muille kelpaa??? Sä et tajuis provoa, vaikka se sulle tuotas tarjottimella, kun et tajua, mitä sana edes tarkoittaa. No, vielä sekin aika koittaa, kun pääsette ylä-asteelta. Onneksi on tommosia lepakoita olemassa, joiden ansiosta itsetunto kohoaa, kun tajuaa ettei olekaan säälittävin olento maan päällä. Ja ilmeisesti muuten, ette ole koskaan edes nähneet kuin jotain teinipippeleitä lehdissä??? Ja miksi hemmetissä sä haaskaat täällä aikaas kun sulla ei mitään asiaa edes ole????
miten te jaksatte??? En edes viittiny koko rimpsuu lukee, ku tulee vaa pahalle päälle. Taidan mennä juomaan kupin teetä ja siirtyy ilosempiin aiheisiin.
ei voi tällästä ottaa tosissaan. Lapset ne siellä taas riehuu, ja sitten mennään oikeassa elämässä pitkin seiniä kun ollaan tosielämän luusereita, taitaa näillä tulla tippa linssiin kun äiti huutaa kotona että siivoo huonees kakara.