Olen 23-vuotias ja naimisissa viime kesästä asti. Olemme mieheni kanssa järkeistäneet useaan otteeseen, että ensin opinnot loppuun ja sitten vasta vauva. Vauvakuumeen helpotukseen hankittiin pari vuotta sitten kissa ja vuosi sitten koira. Rakastan lemmikkejämme tosi paljon, ja silittelen kissaa ja saan koirasta paljon seuraa, mutta silti... mikään korvike ei riitä! Vauvakuume on mulla voimakkaasti fyysinen asia: nälkä, väsymys tai vessahätä, voihan sitä koittaa ajatella jotain muuta mutta väistämättäkin ajatukset palaa takaisin sen fyysisen tarpeen tyydyttämiseen: mä haluan vauvan! Mä rakastan lapsia. Musta tulee varmasti hyvä äiti. Avioliitto on vankalla pohjalla ja rahatilanne hyvä, koen olevani niin kypsä äidiksi kun voin vaan olla. Mies taas ei koe itseään ihan yhtä kypsäksi isyyteen enkä missään nimessä halua painostaa, haluan etä vauva syntyisi molempien yhtä kovasti odottamana, eikä niin että mies ei koe olevansa 100% valmis...Kun juttu on siinä että me jo mun eksän kanssa suunniteltiin lapsia, ja oon ollut nykyisen miehenikin kanssa jo yli 4 vuotta yhdessä, niin tää vauvakuume hetkittäin lieventyy, ajatukset pyörii opinnoissa ja harrastuksissa ynnä muissa, mutta kuitenkin väistämättä palaa takaisin, kerta kerralta voimakkaampina siihen yhteen asiaan: mä haluun vauvan. Mä haluan monta lasta, ison perheen... se tunne polttaa mua ja estää mua keskittymästä. Tän täytyy olla joku hormonaalinen juttu sillä tässä ei ole mitään järkeä: me ollaan hankkimassa lapsia parin vuoden kuluttua. Pari vuotta, mitä se on, ei mitään! Kärsivällisyyttä! Muttei kärsivällisyys auta kun mä kärsin tosi paljon tästä tilanteesta. Eikä tähän ole muuta lääkettä kuin vauva, enkä voi saada sitä vielä koska olisi väärin painostaa mutta mä en vaan kestä! Elän vahinkoraskauden toivossa ja sen lisäksi että se on laiha lohtu niin se on tosi väärin, en halua toivoa että vauva syntyisi vahingossa, vaan täysin haluttuna. Onko mulla kohtalotovereita?
vauvakuume=fyysinen tarve
Mimosa
5737
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Täällä ilmottautuu yks kohtalotoveri! Toi teksti (kotieläimiä) lukuunottamatta on aivan kuin mun kirjoittama. Samat ajat ollaan oltu suhteessa, saman ikäisiä ollan ja molempien miehet epäröi.
Muhun iski kaamea vauvakuume viime syksynä. Se tuli kuin tyhjästä, ei esim. siitä, et joku tuttu ois saanu vauvan tms. Nyt kuume on kuitenkin jo helpottanu, joten mä uskon et se sullakin helpottaa ennemmin tai myöhemmin....
Mulla se lähti oikeastaan sillä (siis pientä kuumetta on vielä), että keskustelin asiasta moneen otteeseen, jopa itku kurkussa mieheni kanssa, joka kuitenkin haluaa käydä koulunsa loppuun ennen vauvaa. Pakko vaan jotenkin kestää ne muutamat vuodet, että ollaan molemmat siirrytty työelämään.
Ja toisekseen, kuuntele itseäsi. Mitä haluat? Haluatko pelkästään vauvan, vai lapsen?! Mä järkeilin sen niin, että mä toivon nimen omaan sitä vauvaa.. joka on niin ihana.. joka nukkuu suloista vauvan untaan.. joka istuu kaukalossa, ja on meidän mukanana ruokakaupassa ym...ja haluan olla raskaana... mutta se, kun ajattelen asiaa pidemmälle, niin en voi vielä myöntää, että haaveilisin myös siitä leikki-, ym. kouluikäisestä, joka mun pitäisi osata kasvattaa, ja jolle mun pitäisi osata antaa elämänohjeita ym. neuvoja. Uskon että sitten kun olen oikeasti valmis äidiksi tunnen todella osaavani myös kasvattaa sitä lasta, enkä epäröi! Sitäpaitsi se kasvatustyö alkaa loppuen lopuksi tosi pian. En voi puhua kenenkään muun puolesta, mutta näin mä tällä hetkellä suhtaudun asiaan....
Mä sanon sulle, että käykää koulunne loppuun. Vaikka valmistumispäivänä jätät ehkäisyt pois, mutta valmistu kuitenkin! Jos sun mies tuntee ettei ole vielä valmis isäksi, niin "vahinko" olis epäreilua sitä kohtaan. Se varmasti osallistuukin kaikkeen sitten suuremmalla innolla, kun olette asiasta yhdessä päättäneet.
Koitetaan jaksaa odotusta.
Kiitos vastauksista! Joo, ei se auta nyt kun odottaa. Nyt on taas tältä päivältä pahin polte ohi ja ajatukset pyörii jo vaihteeksi muissakin asioissa. Tunnen kyllä olevani valmis kasvattamaankin lapsen, siinä mielessä kaikki ok. Olen hoitanut lapsia muutamassa pitkässä työsuhteessa perheissä, ja hetkittäin ollut lapsille läheisempi kuin oma isä, kun sitä ovat nähneet vain vähän ja mua päivittäin. Enää en halua hoitaa muiden lapsia, sillä vaikka oonkin tykännyt siitä hommasta ja ollut tosi kivoissa perheissä, kaikki loppuu aikanaan... ne on kuitenkin vaan lainalapsia. Mulla on selvä kuva siitä, miten mun mielestä on hyvä kasvattaa lapsia, ja siks onkin ollut vaikeaa hoitaa muiden lapsia kun niillä on ollut eri visio asiasta, esim. edellisessä perheessä äiti hemmotteli penskoja tosi pahasti ja jos ne teki jotain pahaa aina uhkas rangaistuksilla, mutta ei koskaan hennonut pitää kiinni sanastaan, jonka seurauksena sen auktoriteetti kärsi. Ja mun myös; jos sanoin esim. ettei saa jätskiä ellei oo syönyt kunnon ruokaa, niin lapset juoksi kysymään äidiltä ja äiti sitten heppoisesti kumosi mitä olin sanonut. Ja joo, nyt olen oman alan töissä opiskelun ohessa, en haluakaan olla lastenhoitaja enää vaan äiti! Ja kyllä tää tästä, nyt koitan fiilistellä jotain matkustelua ynnä muuta ja tehdä opintoja kunnes ollaan valmistuttu, sillä sitten on hyvä aika vauvalle :)
juu, eli mulla on ollu vauvakuume yhtäjaksoisesti 2 vuotta ja mies ei halua. kyllä mä ymmärrän hänenkin näkökannan, kun on hänellä opiskelut viele kesken, mutta itsellä on jo ammatti. kesällä on häät ja toivoisin että silloin voitas alkaa työstämään omaa nyyttiä, mutta.. pieni kateus on koko ajan päällä kun kaverilla on nyytti tulossa ja toinen tuttava pariskunta on hankinta vaiheessa, vaikka ovat meitä nuorempia. miehen mielestä meidän pitäisi odottaa ainaki se 3 vuotta ellei enemmänki, riippuu miten saa töitä sitte ku se valmistuu.. itellä tuntuu että on odottanu jo aivan tarpeeksi kauan, mut haluasin että kumpiki haluaa ja toivoo sitä vaavia yhtä paljon.. pelkään että sitten ku mies viimein haluaa sitä lasta niin itseltä on halut kadonnu ja... ei sitä auta muuta ku toivoa parasta.. tsemiä =)
Itselläni on jo paperitkin, ja juuri tuo kuvaamasi kauhean kova vauvakuume, joka tuntuu fyysisenä suunnilleen 24/7, MUTTA: ei ole miestä. :( Olen nyt yrittänyt tätä kuumetta hillitä, etten itseäni sillä rikkoisi...
Mulla sama tilanne, kuume on kova, mutta ei miestä... Ja olen kuitenkin jo 30... Haluan perheen, useamman lapsen, mutta kyllä vaan ikä alkaa olla esteenä isommalle perheelle, etenkään jos miestä ei ala elämään pikkuhiljaa löytyä:/