uusi kissa

Kun olette hankkineet kissalle kaverin, niin oletteko ensin totuttaneet vanhan kissanne muihin kissoihin, vaan ihan "kylmiltään" tuonut uuden kissan taloon ja sitä kautta totuttaneet..? Mietin vain, että kun on tässä harkittu kaveria tuolle leikatulle pojalle, eikä tuo ole kuin pari kertaa tavannut toisen kissan (tosin ei omalla reviirillään), niin pitäisikö sitä ensin hiukan valmistella pennun tuloon, että ikään kuin ymmärtäisi, että reviirille voi tulla toinen kissa? Ja pystyykö kissan suhtautumista toiseen kissaan testaamaan jotenkin ja kannattaako se?

Tulipas epäselvä viesti..toivottavasti joku tajusi.. :D
2223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Neljä kissaa olen ottanut eri aikaa. Ei totuttelemalla vaan suoraan uuteen kotiin. Kaikki ovat sopeutuneet hienosti ja niistä on tullut hyviä kavereita keskenään. Jos tuot kissan aluksi aina vain käymään, tottuu kissasi siihen että vieras aina lähtee, jolloin on vaikea hyväksyä kun kissa todella jääkin. Itse uskon, että parhaiten kissa tottuu, kun uusi tulokas on pysyvästi talossa. Ainakin meillä se toimi. Totuttamisesta ei tosin ole kokemusta.

Äänestä

Ennen toisen kissan tuloa meillä kävi monta kertaa vieraita kissoja kylässä ja meidän neiti oli välillä hoidossa, tai kylässä paikoissa joissa se tapasi muita kissoja. Aina oli aivan hirvittävät taistelut :P Neiti ei tullut kenenkään kanssa toimeen, vaikka kerran oli jopa viikko aikaa totutella.

Oltiinkin tosi huolissamme, että kuinka se ikinä tottuu toiseen kissaan, joka tulee aivan yllättäin meille ja jääkin sitten pysyvästi asumaan. Iloinen yllätys oli, että tytöt tulivat jo parin päivän päästä loistavasti toimeen keskenään! Johtuneeko sitten siitä että uusi tulokas oli pentu :)

Edelleenkin kaikki muut kissat ovat aivan hirvistyskauhistuskamaluus, muuta nämä kaksi ovat täysin erottamattomat toverit.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


piippaus kirjoitti:

Kun olette hankkineet kissalle kaverin, niin oletteko ensin totuttaneet vanhan kissanne muihin kissoihin, vaan ihan "kylmiltään" tuonut uuden kissan taloon ja sitä kautta totuttaneet..? Mietin vain, että kun on tässä harkittu kaveria tuolle leikatulle pojalle, eikä tuo ole kuin pari kertaa tavannut toisen kissan (tosin ei omalla reviirillään), niin pitäisikö sitä ensin hiukan valmistella pennun tuloon, että ikään kuin ymmärtäisi, että reviirille voi tulla toinen kissa? Ja pystyykö kissan suhtautumista toiseen kissaan testaamaan jotenkin ja kannattaako se?

Tulipas epäselvä viesti..toivottavasti joku tajusi.. :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu