Ituin käytävällä, odotin tunnin alkua. Kuuntelin musiikkia. Ajatukseni kääntyivät käytävää pitkin kulkevaan poikaan. Hän oli ainut joka huomasi minut. Hän hymyili minulle hymyilin takaisin.
Koko loppupäivän elin haaveessani. Lähdin koululta kulkemaan kotia kohti. Kuulin takaani huutoja ''Saatanan lepakko'' oli yksi niistä huudoista. Tietenkin koulumme ysit halusivat taas kiusata, koska olen heistä niin outo, pukeudun mustaan ja silmiä ympäröi musta kajaali. Käännyin ja näin poika joka oli hymyillyt minulle seisoi huutoja huutaneiden takana. Hän kuuluis samaan jengiin haukkujien kanssa. Katsoin häneen ja hän käänsi katseensa kenkiinsä. Huomasin, että haukkujat eivät selvästikkään tyytyneet pelkkään haukkumiseen. He aikoivat käydä päälleni. Poika käänsi katseensa äkkiä muihin ja huomasi mitä he olivat yrittämässä, äkkiä hän huusi ''Hei mehä ei hakata ketää'' ja ''Älkää se ei ole tehny mitää!'' Kun muut pojat käänsivät katseensa huutajaan sain tilaisuuden. Lähdin juoksemaan pakoon minkä jaloistani pääsin. Kun pääsin nurkan taakse en voinut muuta kuin piiloutua ison roskapöntön taakse. Olin aivan kauhuissani.
Kuulin juoksuaskelten tulevan perässä. Pojat pysähyivät roskakorin lähelle. He eivät olleet vielä huomanneet minua. Kuulin heidän puheensa ''Perkeleen Mike miks sun piti kieltää ku oltii antamas sille opetus? Nyt se lavertelee ja me joudutaan ongelmiin?'' Pidätin hengitystäni jotta eivät kuulisi minua. Kuulin askelten kääntyvän ja lähtevän pois päin.Jäin istumaan odottaamaan, jotta uskaltaisin lähteä pois.
En tiedä kuinka kauan olin siinä olin kauhuissani. He aikoisivat hakata minut tohjoksi jos löytäisivät minut. Lopulta nousin, juoksin nopeasti kotiin päin. Olin jo lähellä koti taloani. Enään pari kerrostaloa välissä. Elin toivossa, että ehdin, mutta kaikki toivo lähti kun huomasin minun molemmin puolin oli yksi tai kaksi ihmistä. He tönivät minut kumoon, potkivat ja jankkasivat ''Aijotko nyt ilmiantaa meidät hä? Eikä enää Mike ole pelastamassa.!'' ''Älkää! En kerro, jankkasin heille''
Lopulta he lähtivät. En ollut saanut kovin pahoja vammoja. Nenästäni vuoti verta ja selässä oli pari isoa mustelmaa. Kun katsoin kelloa joka roikkui huoneessa huomasin, että se oli puoli yksitoista. Ihmettelin oliko äitini ihmetellyt missä olin. Kävelin keittiöön. Huhuilin äitiäni.
Huomasin että keittiönpöydällä oli lappu siinä luki:
Ruokaa on jääkaapissa! Oli pakko lähteä töihin takaisin, koska on hätätapaus... En tiedä kuinka kauan kestää..
Rakkaudella äiti
En tiedä tohtisinko mennä koúluun huomenna. Olin peloissani. Yritin nukkua. En saanut nukutuksi tarpeeksi ennen kuin seuraava päivä koitti.
En tiiä jatkuuko sanokaa kyllä tai ei.
Koko loppupäivän elin haaveessani. Lähdin koululta kulkemaan kotia kohti. Kuulin takaani huutoja ''Saatanan lepakko'' oli yksi niistä huudoista. Tietenkin koulumme ysit halusivat taas kiusata, koska olen heistä niin outo, pukeudun mustaan ja silmiä ympäröi musta kajaali. Käännyin ja näin poika joka oli hymyillyt minulle seisoi huutoja huutaneiden takana. Hän kuuluis samaan jengiin haukkujien kanssa. Katsoin häneen ja hän käänsi katseensa kenkiinsä. Huomasin, että haukkujat eivät selvästikkään tyytyneet pelkkään haukkumiseen. He aikoivat käydä päälleni. Poika käänsi katseensa äkkiä muihin ja huomasi mitä he olivat yrittämässä, äkkiä hän huusi ''Hei mehä ei hakata ketää'' ja ''Älkää se ei ole tehny mitää!'' Kun muut pojat käänsivät katseensa huutajaan sain tilaisuuden. Lähdin juoksemaan pakoon minkä jaloistani pääsin. Kun pääsin nurkan taakse en voinut muuta kuin piiloutua ison roskapöntön taakse. Olin aivan kauhuissani.
Kuulin juoksuaskelten tulevan perässä. Pojat pysähyivät roskakorin lähelle. He eivät olleet vielä huomanneet minua. Kuulin heidän puheensa ''Perkeleen Mike miks sun piti kieltää ku oltii antamas sille opetus? Nyt se lavertelee ja me joudutaan ongelmiin?'' Pidätin hengitystäni jotta eivät kuulisi minua. Kuulin askelten kääntyvän ja lähtevän pois päin.Jäin istumaan odottaamaan, jotta uskaltaisin lähteä pois.
En tiedä kuinka kauan olin siinä olin kauhuissani. He aikoisivat hakata minut tohjoksi jos löytäisivät minut. Lopulta nousin, juoksin nopeasti kotiin päin. Olin jo lähellä koti taloani. Enään pari kerrostaloa välissä. Elin toivossa, että ehdin, mutta kaikki toivo lähti kun huomasin minun molemmin puolin oli yksi tai kaksi ihmistä. He tönivät minut kumoon, potkivat ja jankkasivat ''Aijotko nyt ilmiantaa meidät hä? Eikä enää Mike ole pelastamassa.!'' ''Älkää! En kerro, jankkasin heille''
Lopulta he lähtivät. En ollut saanut kovin pahoja vammoja. Nenästäni vuoti verta ja selässä oli pari isoa mustelmaa. Kun katsoin kelloa joka roikkui huoneessa huomasin, että se oli puoli yksitoista. Ihmettelin oliko äitini ihmetellyt missä olin. Kävelin keittiöön. Huhuilin äitiäni.
Huomasin että keittiönpöydällä oli lappu siinä luki:
Ruokaa on jääkaapissa! Oli pakko lähteä töihin takaisin, koska on hätätapaus... En tiedä kuinka kauan kestää..
Rakkaudella äiti
En tiedä tohtisinko mennä koúluun huomenna. Olin peloissani. Yritin nukkua. En saanut nukutuksi tarpeeksi ennen kuin seuraava päivä koitti.
En tiiä jatkuuko sanokaa kyllä tai ei.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hei ja hyvää sunnuntaita =)
Mikäli jatkat tarinaa, niin ole ystävällinen ja postaa se tähän saman otsikon alle tai linkitä tarinat toisiinsa. Se helpottaa lukemista oleellisesti.
Ellu
Mä ainakin haluaisin tähän jatkoa. Vissiin siksi että kaveri on kaima.
Osa 2
Katsoin auringon nousua. Kello oli vasta viiden piekkeillä. Tyynyliina oli mustan peitossa, koska en ollut illalla jaksanut pestä meikkejäni pois. Tallustin suihkuun, ja tarkistin, että ovi on visusti kiinni. Olikohan eilinen unta, ajattelin itsekseni. Unen toiveet haihtuivat kuitenkin kun huomasin selässä oletvat isot mustelmat. Päässäkin oli näköjään myös tullut mustelma. Miten uskaltaisin mennä kouluun, ajatus minun hakkaamisestani uudestaan teki kylmiä väreitä selkääni. Kiljaisin kun kuulin koputusta vessan oveen. Onnekseni kuulin äitini äänen: ''Mikä hätänä? Avaahan ovi minun on pakko päästä vessaan.'' Hädissäni otin pyyhkeen johon kääriydyin ja kannoin vaatteeni päänipäällä. Äiti katsoi kysyvästi kun astuin ''turbaani'' päässä ulos vessasta, vastasin irvistyksellä. Makasin sängylläni monta tuntia, tai ainakin siltä se tuntui. Kun oli enään noin tunti koulun alkuun nousin sängyltäni. Kävelin pyyhepäällä vaatekomeroni luo. Sivu silmällä vilkaisin ulos ikkunasta ja näin, pojan, Miken. Hän oli hakkaus paikkani lähellä seisomassa. Aivan meidän rivitaloa vastapäisten kerrostalojen kohdalla.
Menin äkkiä matalaksi. Toivoin, että hän ei näkisi minua. Kömmin ikkunan luo ja vedin nopeasti verhot eteen. Nousin, laitoin valot päälle koska oli melkein pilkkopimeää. Sain ylleni lopulta vaatteeni. Mustan pitsihameen ja valkoisen paidan. Enään puolituntia koulun alkuun. Minun olisi pakko lähteä kouluun muuten äitini rupeisi kyselemään ja jos hän saa selville mitä tapahtui hän soittaisi koululle ja siitä se soppa syntyisi.
Silloin välähti, juoksisin nopeasti vieressä olevaan metsään ja hiukan kiertäisin kerrostalojen ohi ja kun metsä loppuu olisin melkein jo koululla. Jos se Mike on vielä kerrostalojen luona ja ehtisi nähdä minun juoksevan ei hän varmasti löytäisi minua metsästä.
Kävelin eteiseen jännityksen vallassa. Hädissään minä yritin pukea kenkiä jalkaani, onnistuinkin aika hyvin. Hitaasti raotin ulko-ovea. Astuin ulos. Aluksi ihan rauhallisin askelin, jos äiti sattuisi katsomaan. Kuitenkin säikähdin, kun näin, Mike oli minun huoneen ikkunan luona (ulkopuolella tietysti). Säikähtäen lähdin kompuroiden juoksemaan kohti metsää. Mike huomasi minut huusi jotain mistä en saanut selvää ja lähti perääni. Miksi pelkäsin häntä? En tiedä, ne ajatukset olivat päässäni kun juoksin karkuun.
Jatkoa vai ei ?
Ihan hyvää tekstiä mielestäni. Olisi mukavaa saada tietää mitä seuraavaksi tapahtuu :)
Juksin niin lujaa kuin pääsin. Metsässä oli vaikea juosta kovaa joten jouduin hidastamaan vauhtia. Hetkeksi pysähdyin kokonaan kuuntelemaan seurattaisiinko minua vielä. Kuulin joidenkin askelten lähenevän joten jatkoin juoksemista. Tietenkin minä kaaduin. Nenästä alkoi vuotaa verta. Polveeni tuli haava josta vuosi myös verta ja kädet olivat aivan ruvilla. Haavoja kirveli ja päästin parkaisun. Juoksu askeleet lähestyivät. Yritin kompuroida läheisen puun ja pensaikon taakse ja onnistuin. Kädet tuntuivat kun olisivat murtuneet. Vilkaisin kaatumapaikkaani. Laukkuni oli jäänyt jonkun pyörän päälle johon olin kaatunut. Veri oli levinnyt ja kuivunut laukkini päälle. Ehtisinkö hakea ne? Vastaus selvisi pian. Mike juoksi laukkuni ja pyörän luo. Hän tutki hiukan laukkua ja katseli ympäristöön. Hän näki veren ja säikähti vähän. Minä pidättelin itkua, sattui niin kovasti. Mike lähestyi piilopaikkaani. Minä yritin kompuroida taaksepäin. Kaiken piilottelun pilasi risunpäälle istuminen. Automaattisesti Mike pysähtyi ja jatkoi lähestymistä enemmän piilopaikkaani kohti. Nousin pystyyn nopeasti ja säntäsin pois päin. Jaltat kuitenkin pettivät ja jälleen kaaduin. tälläkertaa onneksi nurmikolle. Purskahdin itkuun. Melkein menetin tajuntani kivusta ja väsymyksestä. Mike juoksi luokseni. Hän käänsi minut selälleen. Hän auttoi minut pystyyn ja parkaisin kivusta. Hän huomasin jalkani olivat veressä, niimpä hän nosti minut käsiinsä ja kantoi minua. Hän kantoi minua kotiini saakka äitini huomasi ikkunasta mitä minulle oli käynyt ja juoksi ulos. ''Mitä hänelle on käynyt? Pystytkö liikkumaan?'' Äiti pyysi Mikeä auttamaan kantamaan minut sisälle. Nyt olin tajunmemettämis partaalla. Ehdin saoa vain ''Kiitos, Mike!'' ja pyörryin.
Seuraavista minuuteista, tunneista? ei ollut mitään muistikuvaa, kunnes heräsin sairaalasta.
Jatkoako Edelleen vastatkaa jos kiinnostaa... Seuraavan tarinan voin ehkä laittaa isolle palstalle jos vain se elissant ei suutu..
Täytyyhän tää tarina saada loppuun!
Älä missään nimessä jatka.!
oli kyllä ihan ranskalaiset lihapullill kamaa.Ei Ollu gourmeeta ,mutta kelpas ....ei mitenkään.Sori voisiks vaan lopettaa kirjottamisen en kestä noin perus perus perus ranskalais lihapullilla... kamaa kiitos...