tuskaa

En ihan tiedä, mistä aloittaa. Pidän tytöistä, joo. Näen heistä paljon unia, ihailen kaukaa. Kuitenkin samanaikaisesti yritän rakentaa parisuhdetta miehen kanssa. Olen mielestäni liian vanha ollakseni enää seksuaalisesti epävarma itsestäni. Mutta kun en tiedä niin en.

Asian kiusallisin puoli on se, että olen vuosikausia puhunut itsestäni sanalla hetero ja antanut tieten tahtoen ihmisten olettaa sitä tavallisinta. Puhumme parhaan ystäväni kanssa melko usein seksistä ja kiinnostuksistamme sillä saralla. Uskonkin, että kerrottuani totuuden hän varmasti pitäisi minua törkeänä valehtelijana. Varsinkin, koska hän tietää, että tiedän varsin hyvin, ettei hänellä ole mitään ennakkoluuloja homoseksuaaleja kohtaan.

On myös paljon muita ihmisiä, kuten perheeni, joille vain yksinkertaisesti en voisi esitellä tyttöystävää. Useistakin syistä.

Yritin jo kerran salaa tapailla yhtä tyttöä, mutta se juttu kaatui ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. Olin ihan liian vainoharhainen.

Yritän vakuuttaa itseni, että miehet riittävät minulle ihan hyvin ja että olisi suorastaan ahnetta vaatia enempää. Minulla on jo joku, joka välittää. Välitän myös paljon hänestä. Minun PITÄISI olla onnellinen. Melko lailla olenkin. Mutta mutta.
1727
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

elää oman elämänsä ja päättää siis kuinka sen elää.Meillä on kuitenkin vain yksi ja ainutkertainen tilaisuus olla täällä maan päällä ja ihannehan olisi että me kaikki voitaisiin kuoleman hetkellä olla onnellisia ja tyytyväisiä elettyyn elämään. Me yksin päätetään siitä, ei kukaan muu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


no minä kirjoitti:

En ihan tiedä, mistä aloittaa. Pidän tytöistä, joo. Näen heistä paljon unia, ihailen kaukaa. Kuitenkin samanaikaisesti yritän rakentaa parisuhdetta miehen kanssa. Olen mielestäni liian vanha ollakseni enää seksuaalisesti epävarma itsestäni. Mutta kun en tiedä niin en.

Asian kiusallisin puoli on se, että olen vuosikausia puhunut itsestäni sanalla hetero ja antanut tieten tahtoen ihmisten olettaa sitä tavallisinta. Puhumme parhaan ystäväni kanssa melko usein seksistä ja kiinnostuksistamme sillä saralla. Uskonkin, että kerrottuani totuuden hän varmasti pitäisi minua törkeänä valehtelijana. Varsinkin, koska hän tietää, että tiedän varsin hyvin, ettei hänellä ole mitään ennakkoluuloja homoseksuaaleja kohtaan.

On myös paljon muita ihmisiä, kuten perheeni, joille vain yksinkertaisesti en voisi esitellä tyttöystävää. Useistakin syistä.

Yritin jo kerran salaa tapailla yhtä tyttöä, mutta se juttu kaatui ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. Olin ihan liian vainoharhainen.

Yritän vakuuttaa itseni, että miehet riittävät minulle ihan hyvin ja että olisi suorastaan ahnetta vaatia enempää. Minulla on jo joku, joka välittää. Välitän myös paljon hänestä. Minun PITÄISI olla onnellinen. Melko lailla olenkin. Mutta mutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu